YouTube Works Awards -mainoskilpailu laajenee Suomeen

YouTube Awards

Toukokuussa Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan media- ja mainosalan ammattilaiset pääsevät kilpailemaan ensimmäistä kertaa vastakkain Pohjoismaiden YouTube Works Awards -mainoskilpailussa.

Tänä vuonna YouTube Works Awards haluaa juhlistaa Pohjoismaiden ainutlaatuista luovuutta laajentamalla mainoskilpailun Pohjoismaiden yhteiseksi kilpailuksi. Works Awards -mainoskilpailuja on järjestetty kansainvälisesti yli 15 maassa, mutta Pohjoismaista aiemmin vain Ruotsissa. Ruotsissa kilpailusta on tullut yksi kevään kilpailusesongin suosituista mainosvideokilpailuista. Aiempien vuosien voittajiin kuuluvat muun muassa IKEA ja Ruotsin McDonald’s.

Kilpailuun voivat osallistua Suomesta kaikki kampanjat, jotka ovat tavoittaneet minkä tahansa pohjoismaisen yleisön YouTubessa vuonna 2022. Kampanjat kilpailevat viidessä eri kategoriassa, jotka ovat tänä vuonna innovatiivisten kampanjoiden Creative Innovation, kampanjasuunnittelun Masterful Media Planning, kohderyhmässä toimintaa aikaansaavien kampanjoiden Action Driver, kuluttajia ja nettikulttuuria hyödyntävien kampanjoiden Brands as Creators sekä Grand Prix.

Googlen Suomen markkinointijohtaja Sami Kankkunen toivoo, että suomalaiset mainos- ja mediatoimistot ja mainostajat lähtevät rohkeasti mukaan kilpailemaan pohjoismaisten kampanjoiden kanssa:

“Olen todella innoissani siitä, että voimme tuoda YouTube Works Awardsin tänä vuonna myös Suomeen ja auttaa kotimaisia toimistoja ja tekijöitä esittelemään töitään myös Suomen ulkopuolella. Suomalaisilla mainonnan tekijöillä on vahvat lähtökohdat menestyä tässä kilpailussa ja inspiroida samalla muita maita. Nyt on todella kiinnostavaa nähdä, miten suomalaiset kampanjat pärjäävät pohjoismaisessa kilpailussa.”

Juryssa kotimaisia markkinoinnin huippunimiä. Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Marketing Finlandin kanssa

Kussakin kilpailumaassa paikallinen kumppani osallistuu kilpailun järjestämiseen ja kovan tason varmistamiseen yhdessä YouTuben kanssa. Suomessa kumppanina toimii markkinoijien ja markkinointi- ja viestintäyritysten verkosto Marketing Finland.

Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki näkee, että online-videomainonnan kilpailulle on olemassa selvä tilaus:

“Online-video on ollut viime vuodet kovassa kasvussa markkinointikanavana. Videomainonta kehittyy käsi kädessä kuluttajien käyttäytymisen muutoksen kanssa. Se avaa mainostajille mahdollisuuksia hyödyntää lyhyitä ja pitkiä formaatteja, suunnitella mainoksia isoille ja pienille näytöille, kohdistaa viestejä eri tavoin ja luoda ainutlaatuista sisältöä, joka elää eri online-videoalustoilla. YouTube Works Awards on loistava foorumi nostaa esiin kaikkein inspiroivimpia toteutuksia.”

Kilpailun yhteispohjoismainen tuomaristo koostuu alan arvostetuista ja johtavista asiantuntijoista, joilla on syvää asiantuntemusta mainonnasta, markkinoinnista ja mediasuunnittelusta.

Suomesta tuomaristoon on kutsuttu Valion Head of Marketing Finland Outi Lindberg, PING Helsingin toimitusjohtaja ja perustaja Inna-Pirjetta Lahti sekä Nitron luova johtaja Eka Ruola.

Ilmoittautuminen on käynnissä

Kilpailuun osallistuminen on maksutonta ja avoinna kaikille suomalaisille mainostajille ja mainonnan tekijöille. Ilmoittautuminen kilpailuun on auki täällä.
Ilmoittautumisaika päättyy 10.3.2023.

Kilpailun shortlist julkaistaan maaliskuun lopussa ja YouTube Works Awards -palkintogaala järjestetään Tukholmassa 3. toukokuuta 2023.

Lue lisää YouTube Works Awardsin sivuilta.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seven + fifteen =