Young Lions Finland 2024 -suunnittelukilpailun voittajat on valittu: Nämä tiimit edustavat Suomea juhannusviikolla Cannesissa

Maamme lupaavimmat nuoret markkinoinnin ja viestinnän osaajat on palkittu 30-vuotiaille ja sitä nuoremmille markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille suunnatussa kilpailussa. 

Tänä vuonna kilpailun seitsemään sarjaan osallistui yhteensä 37 tiimiä 53 kilpailutyöllä. Jokaisen sarjan kultaa voittanut tiimi lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen Cannes Young Lions -kilpailuun sekä osallistumaan Ranskassa järjestettävään Cannes Lions International Festival of Creativity -tapahtumaan kesäkuussa 2024. 

7 kullan lisäksi tuomaristo jakoi 5 hopeaa, 3 pronssia ja 6 kunniamainintaa.

Young Lions Finland -kilpailussa toteutettiin markkinoinnin ja viestinnän töitä MIELI Suomen Mielenterveys ry:n antamien toimeksiantojen perusteella. Sarjasta riippuen kilpailutyö tuli toteuttaa vain 24 tai 48 tunnissa. 

Kotimaisista ja kansainvälisistä markkinoinnin ja viestinnän asiakkaista, toimistoista, tuotantoyhtiöistä ja mediasta koostuva tuomaristo kiinnitti voittajien valinnoissaan aivan erityistä huomiota töiden strategisiin ratkaisuihin, näkemyksellisyyteen, erottuvuuteen ja luovaan ongelmanratkaisuun.  

Jos voittajatyöt asettaa riviin, huomaa, että jokaisen kategorian parhaimmistossa on selkeä strategia, siitä juonnettu kirkas idea ja viimeistelty toteutus. Suuri arvo oli myös tämän vuoden tuomarityössä – 47 tuomaria eri puolilta maailmaa käytti aikaansa arvioidakseen töitä analyyttisesti ja strategisesti keskustellen. Toivoa vain voi, että ensi vuonna yhä useampi nuori näkisi juuri tämän kisan arvon ja se näkyisi myös osallistujamäärässä. Lopulta kuitenkin joka vuosi Young Lions Finland vie toista kymmentä suomalaista nuorta suoraan Cannesin kansainvälisille lavoille.”, sanoo kilpailun päätuomari, SEKin Executive Creative Director Suvi Lähde.

Markkinointiviestinnän kattojärjestö Marketing Finland järjesti Young Lions Finland -kilpailun nyt toista kertaa. 

Olemme erittäin ylpeitä voittajatiimeistä; tämän vuoden nuoret lahjakkuutemme osoittivat poikkeuksellisen korkeatasoista luovuutta ja innovatiivisuutta. Nyt suomalaistiimeille tarjoutuu mahdollisuus verrata omaa osaamistaan kansainväliseen kärkeen. Mahdollistamalla Young Lions Finland -kilpailun haluamme osaltamme varmistaa, että Suomessa on tulevaisuudessa riittävästi kansainvälisen tason luovaa markkinoinnin ja viestinnän osaamista. Se edesauttaa maamme kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta”, sanoo Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki.

Myös MIELI ry:n kampanjapäällikkö Katri Korpinen on vaikuttunut tiimien ennakkoluulottoman luovista ratkaisuista.

Rohkeus, ennakkoluulottomuus ja uuden näkökulman löytäminen – tätä kaikkea toivoimme Young Lions Finland -kisan nuorten lahjakkuuksien kilpailutöiltä. On hienoa nähdä, kuinka nuorten suunnittelijoiden luovat ideat ovat kiteytyneet vaikuttaviksi töiksi. Isot onnittelut palkituille tiimeille. Ja voittajille onnea Cannesiin”, Katri Korpinen toivottaa.

MIELI ry voi halutessaan keskustella voittajien kanssa mahdollisuudesta toteuttaa heidän suunnitelmansa omassa markkinoinnissaan ja viestinnässään. 

 

Vuoden 2024 Young Lions Finland -kilpailun palkitut tiimit ovat:

 

DESIGN

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

This is a call for help 

Veera Paukku, Loiva & Emma Rinneheimo, Myy Agency

Silver 

Happy Mind Club 

Joel Petzold & Anh Ngo, Great Apes

 

DIGITAL

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

Mood Ring 

Jimi Hyvärinen, Reaktor Creative & Veeti Ossi, Freelancer

Silver 

Access Denied 

Lauri Arjas & Erika Danielsson, Kurio

Bronze

Mielingo

Petrina Puranen & Marianna Metsänheimo, NORD DDB Helsinki

Kummikumppanina:

 

FILM

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

Don’t Battle Alone 

Elisa Willman & Maria Kirjonen, The Walt Disney Company

Silver 

Unfriendly thoughts 

Jimi Hyvärinen, Reaktor Creative & Veeti Ossi, Freelancer

Honorary Mention 

New Record 

Marianne Mannila & Suvi Österman, Genero

 

MARKETERS

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

Mielibonus 

Vilja Turunen & Nelli Pajuharju, SOK

Kummikumppanina:

 

MEDIA

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

Unwrap your mental health 

Jenny Kettunen & Emma Koukonen, Havas Helsinki

Bronze 

Calling Attention 

Elina Lehtinen & Iiris Tolonen, Toinen PHD

Honorary Mention 

one for you, one for me 

Dimitri Eskelinen & Ignacio Guerrero, Shook Digital

Honorary Mention 

In line for help

Malin Hertsberg & Emma Juureva, Valve Branding Oy

Kummikumppanina:

 

PR

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

Suicide Room 

Katariina Ollari, Bob the Robot & Johanna Vierimaa, United Imaginations

Silver 

Youth Mental Health Investment Account 

Vivi Sallinen, Nitro Group Oy & Vilma Laitakari, Ivalo Creative Agency

Bronze 

Please hold 

Tuuli Linna, Vapa Media & Atte Maunula, Bob the Robot / NoA

Honorary Mention 

MENTAL HEALTH PACKAGE – prepared for life from the first cry 

Essi-Maria Rouhiainen & Ira Pöllänen, Valve Branding Oy

 

PRINT

Gold & Cannes Young Lions competitions representative

Subtle Signs 

Eevi Kolinen & Emilia Nordgren, SEK Part of GREY

Silver 

The Smiling Girl 

Katariina Ollari, Bob the Robot & Johanna Vierimaa, United Imaginations

Honorary Mention 

Heroes Are Human Beings As Well 

Veikko Heikkilä, Bob the Robot, & Okko Käyhkö, Pictures Helsinki

Honorary Mention 

Inconvenience 

Taneli Lahtinen & Mikko Roininen, TBWA\Helsinki

Kummikumppanina:

 

Kuvateksti: Young Lions Finland -kilpailussa palkitut tiimit United Imaginations -toimistolla Helsingissä 11.4.2024 pidetyssä palkintojen julkistustilaisuudessa. Kuva: Janne Pappila

Lisätietoja:

Maarit Aarrekangas, Senior Advisor, Cannes Lions Representative, Marketing Finland, tel. +358 50 435 5613, maarit.aarrekangas@marketingfinland.fi

Kampanjapäällikkö Katri Korpinen, MIELI ry, puh. +358 40 156 1766, katri.korpinen@mieli.fi

Executive Creative Director Suvi Lähde, SEK, puh. +358 40 703 0337, suvi.lahde@sek.fi

Cannes Young Lions -kilpailu haastaa nuoria luovia tekijöitä markkinoinnin ja viestinnän alan joka alueelta. Kilpailu on yksi nuorien kykyjen parhaista tavoista juhlia luovuutta globaalilla tasolla. Vuodesta 2006 lähtien Young Lions Finland -kilpailu on antanut kotimaamme nuorille markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille mahdollisuuden näyttää potentiaaliaan ja kykyjään. Young Lions Finland 2024 on paikallinen kilpailu, jonka järjestää Marketing Finland. Se on Cannes Lions Awardsien, Eurobest Awardsien ja Cannes Lions Festival of Creativity -tapahtuman virallinen edustaja Suomessa. Dubai Lynx ja Spikes Asia Awards kuuluvat myös Marketing Finlandin edustamaan Cannes Lions -perheeseen.

Marketing Finland on markkinointia ja viestintää tekevien ja ostavien yritysten verkosto, jonka yli 500 jäsentä edustavat noin 90 % Suomessa tehdyistä markkinoinnin ja viestinnän ostoista. Marketing Finland toimii markkinointi- ja viestintäalan edunvalvojana, järjestää ja edustaa kilpailuja ja koulutuksia, sekä tarjoaa verkostoitumismahdollisuuksia ja jäsenetuja. Se kuuluu kansainvälisiin markkinoinnin ja viestinnän WFA, EACA ja ICCO -verkostoihin.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eighteen − four =