Young Lions Finland 2024 -kilpailun finaaliin 30 työtä

Tänä vuonna kilpailuun osallistui 37 tiimiä yhteensä 53 kilpailutyöllä.

Näistä shortlistalle nousi yhteensä 30 työtä. Kolme tiimiä sai shortille kaksi kilpailutyötä ja yksi tiimi peräti kolme.

Young Lions Finland -kilpailussa etsitään 30-vuotiaita tai nuorempia markkinoinnin ja viestinnän tulevaisuuden tähtiä edustamaan Suomea kansainväliseen Cannes Young Lions Competitions -kilpailuun.

Kilpailussa toteutettiin markkinoinnin ja viestinnän töitä seitsemässä eri sarjassa MIELI Suomen Mielenterveys ry:n antamien toimeksiantojen perusteella. Nuoret kilpailivat tänä vuonna seitsemässä kategoriassa: Design, Digital, Film, Marketers, Media, PR ja Print. Sarjasta riippuen kilpailutyö piti toteuttaa 24 tai 48 tunnissa.

Tänä vuonna suosituin kategoria oli PR, johon osallistui 14 työtä.

Young Lions Finland -kilpailun tuomaristoissa on yhteensä 47 kokenutta markkinoinnin ja viestinnän alan ammattilaista Suomesta sekä kansainvälisistä organisaatioista. Tuomarit edustavat asiakkaita, toimistoja, tuotantoyhtiöitä ja mediaa. Kilpailun päätuomarina toimii SEK:in luova johtaja Suvi Lähde.

Tuomaristot kiinnittivät aivan erityistä huomiota töiden strategisiin ratkaisuihin, näkemyksellisyyteen, erottuvuuteen ja luovaan ongelmanratkaisuun.

Young Lions Finland -kilpailu jatkuu toisen kierroksen tuomaroinneilla. Film ja Print -kategorioiden voittajat päätetään suljettuina tuomarointeina viikolla 13. Design, Digital, Marketers, Media ja PR-kategorioiden voittajat löytyvät finaalitiimien presentoitua työnsä tuomaristolle viikolla 12.

Voittajat julkistetaan torstaina 11. huhtikuuta järjestettävässä Young Lions Finland Awards -palkintoseremoniassa. Finalistien parhaat palkitaan pronssi-, hopea- ja kultapalkinnoilla tai kunniamaininnalla. Jokaisen kilpailukategorian kultaa voittanut tiimi lähtee kilpailemaan kansainvälisessä Cannes Young Lions Competitions -kilpailussa sekä osallistumaan Ranskan Cannesissa järjestettävään Cannes Festival of Creativity -tapahtumaan kesäkuussa 2024.

Vuoden 2024 Young Lions Finland -kilpailun shortlistalle nousseet työt ovat:

DESIGN

This is a call for help: Veera Paukku, Loiva & Emma Rinneheimo, Myy Agency

Happy Mind Club: Joel Petzold & Anh Ngo, Great Apes

DIGITAL

please, pick up: Eetu Häkkilä & Emma Westerman, hasan & partners

Mood Ring: Jimi Hyvärinen, Reaktor Creative & Veeti Ossi, Freelancer

Mielingo: Petrina Puranen & Marianna Metsänheimo, NORD DDB Helsinki

Mind Premium®: Rosa Seppälä & Riikka Lahti, Aller Media oy

Access Denied: Lauri Arjas & Erika Danielsson, Kurio

Kummikumppanina:

FILM

New Record: Marianne Mannila & Suvi Österman, Genero

Heroes Are Human Beings As Well: Veikko Heikkilä, Bob the Robot & Okko Käyhkö, Pictures Helsinki

Unfriendly thoughts: Jimi Hyvärinen, Reaktor Creative & Veeti Ossi, Freelancer

One swipe can save a life: Arttu Päivinen & Tuisku Nieminen, MySome Oy

Don’t Battle Alone: Elisa Willman & Maria Kirjonen, The Walt Disney Company

MARKETERS

Embrace the Pain: Santeri Sirén & Toivo Pekonen, Elisa Oyj

Mielibonus: Vilja Turunen & Nelli Pajuharju, SOK

Kummikumppanina:

MEDIA

Dear other side,: Jon Ketola & Baturay Daltaban, GroupM Finland

Calling Attention: Elina Lehtinen & Iiris Tolonen, Toinen PHD

one for you, one for me: Dimitri Eskelinen& Ignacio Guerrero, Shook Digital

In line for help: Malin Hertsberg & Emma Juureva, Valve Branding Oy

Unwrap your mental health: Jenny Kettunen & Emma Koukonen, Havas Helsinki

Kummikumppanina:

PR

Youth Mental Health Investment Account: Vivi Sallinen, Nitro Group Oy & Vilma Laitakari, Ivalo Creative Agency

Suicide Room: Katariina Ollari, Bob the Robot & Johanna Vierimaa, United Imaginations

Please hold: Tuuli Linna, Vapa Media & Atte Maunula, Bob the Robot / NoA

MENTAL HEALTH PACKAGE – prepared for life from the first cry: Essi-Maria Rouhiainen & Ira Pöllänen, Valve Branding Oy

Call of Life: Carita Karlsson & Pauli Piippo-Pinho, Miltton Oy

Turning Mieli visible: Jimi Hyvärinen, Reaktor Creative & Veeti Ossi, Freelancer

PRINT           

Heroes Are Human Beings As Well: Veikko Heikkilä, Bob the Robot, & Okko Käyhkö, Pictures Helsinki

The Missed Call: Tuuli Linna, Vapa Media & Atte Maunula, Bob the Robot / NoA

Inconvenience: Taneli Lahtinen & Mikko Roininen, TBWA\Helsinki

Subtle Signs: Eevi Kolinen & Emilia Nordgren, SEK Part of GREY

The Smiling Girl: Katariina Ollari, Bob the Robot & Johanna Vierimaa, United Imaginations

Kummikumppanina:

 

Lisätiedot: Maarit Aarrekangas, Senior Advisor, Cannes Lions Representative, Marketing Finland, puh. +358 50 435 5613, maarit.aarrekangas@marketingfinland.fi

Cannes Young Lions -kilpailu haastaa nuoria luovia tekijöitä markkinoinnin ja viestinnän alan joka alueelta. Kilpailu on yksi nuorien kykyjen parhaista tavoista juhlia luovuutta globaalilla tasolla. Vuodesta 2006 lähtien Young Lions Finland -kilpailu on antanut kotimaamme nuorille markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille mahdollisuuden näyttää potentiaaliaan ja kykyjään. Young Lions Finland 2024 on paikallinen kilpailu, jonka järjestää Marketing Finland.  Olemme Cannes Lions Awardsien, Eurobest Awardsien ja Cannes Lions Festival of Creativity -tapahtuman virallinen edustaja Suomessa. Dubai Lynx ja Spikes Asia Awards kuuluvat myös edustamaamme Cannes Lions perheeseen.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 − five =