Voitto-mainoselokuvakilpailun parhaat palkitaan Voitto-gaalassa 7.3.

Voitto-mainoselokuvakilpailu

Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle valikoitui laaja kattaus vuoden 2023 mainoselokuvien parhaimmistoa.

Ehdokkaita kilpailuun ilmoitettiin 185, joista shortlistille nousi tuomariston karsinnan ja keskustelun kautta yhteensä 28 eri työtä. Voittajat palkitaan Voitto-gaalassa 7.3.2024 Helsingissä, Vanhalla ylioppilastalolla.

Kilpailussa on tänäkin vuonna viisi sarjaa: Yleinen, Yhteiskunnallinen ja kulttuuri, Short-form, Efekti ja animointi sekä Musiikki ja äänisuunnittelu.

”Kirkas idea, vahva tarinankerronta ja laadukas toteutus – tänä vuonna näiden kolmen asian yhdistelmäkään ei ollut vielä tae shortlistalle pääsystä. Jokainen Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle valittu työ pitääkin sisällään jotain hyvin poikkeuksellista, josta niin tekijät kuin tilaajatkin saavat olla erittäin ylpeitä”, summaa tuomariston puheenjohtaja Toni Tiusanen Bob the Robot -mainostoimistosta.

Suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta edistämään sekä tekijöiden ammattitaitoa kehittämään tarkoitettu Voitto-mainoselokuvakilpailu pidetään tänä vuonna 29. kertaa. Sen järjestää av-tuotantoyhtiöiden edunvalvoja Audiovisual Producers Finland – APFI ry, ja pääyhteistyökumppanina toimii kaupallisen television puolestapuhuja Screenforce Finland.

Tuomaristo

Kilpailun Yleinen, Short-form sekä Yhteiskunnallinen ja kulttuuri -sarjojen tuomaristoon kuuluivat Toni Tiusanen (Luova johtaja, Bob the Robot), Annukka Puttonen (Luova johtaja, Vapa Media), Jarkko Kutilainen (Creative & Founding Partner, Diamonds Helsinki), Johannes Lassila (vastaava tuottaja), Mika Pajunen (tuottaja, 61North), Sanna Pietiäinen (Head of Brand Management, Veikkaus), Pekka Martikainen (Marketing Manager, Audi/K-auto), Sari Aaltonen (Elokuvaaja F.S.C.), Anna Lujanen (toiminnanjohtaja, Screenforce Finland) sekä Riikka-Maria Lemminki (toimitusjohtaja, Marketing Finland).

Kilpailun Efekti ja animointi -sarjan tuomaristoon kuuluivat Jussi Myllyniemi (Colorist, Whitepoint Digital), Mika Rantala (animaatio-ohjaaja, Metacore) ja Matti Vesanen (animaatio-ohjaaja).

Musiikki ja äänisuunnittelu -sarjan tuomaristoon kuuluivat Lilli Loiri (Creative Lead, Drama Queen), Viljami Mehto (säveltäjä ja äänisuunnittelija, Fortress Soundworks) ja Ville Verkkapuro (Freelance Writer & Creative).

Yleisön Parhaat Sekunnit

Yleisö voi äänestää suosikkimainoselokuvaansa 8.2.-28.2.2024 välisenä aikana osoitteessa www.voittokilpailu.fi/shortlist, missä kaikki shortlistatut elokuvat on katsottavissa.

Osta liput Voitto-gaalaan

Voitto-kilpailu 2023 – shortlista

YLEINEN SARJA

Helpoimman kautta
Mainostaja: McDonald’s Finland
Mainostoimisto: Nord DDB Helsinki
Tuotantoyhtiö: Breakfast Helsinki

Keep On Movin’, Tori
Mainostaja: Tori
Mainostoimisto: Make it Simple
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Uusi liikkumismuoto havaittu
Mainostaja: HSL
Mainostoimisto: Wörks
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Aina pankissa
Mainostaja: S-Pankki
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

The AI Abyss
Mainostaja: Mannerheimin lastensuojeluliitto
Mainostoimisto: TBWAHelsinki
Tuotantoyhtiö: TBWAScreen

On pelejä, ja sitten on Lotto. – Kioski
Mainostaja: Veikkaus
Mainostoimisto: SEK
Tuotantoyhtiö: SEK Osasto

Kato v***** Verkkokaupasta -sarja
Mainostaja: Verkkokauppa.com
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Kodin Kuvalehti: Noora ja Peso
Mainostaja: Sanoma Media Finland, Kodin Kuvalehti
Mainostoimisto: Ryhmä Creative
Tuotantoyhtiö: Ryhmä Creative

Finnair 100
Mainostaja: Finnair
Mainostoimisto: SEK
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Kannustaja
Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Prisma – Muoti kuuluu kaikille
Mainostaja: SOK / Prisma
Mainostoimisto: Antti Rastivo & SOK-tiimi
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Pågenfluencerit-sarja
Mainostaja: Pågen
Mainostoimisto: Staart
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Puunpaljastin
Mainostaja: Metsien Suomi
Mainostoimisto: Miltton
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Merge Mansion – A Twisted Game & Think Like a Grandma
Mainostaja: Metacore
Mainostoimisto: Reaktor Creative
Tuotantoyhtiö: Bacon

Merge Mansion – Confessions: @Janet87
Mainostaja: Metacore
Mainostoimisto: Reaktor Creative
Tuotantoyhtiö: Breakfast Helsinki

Lahjakäärijän työhaastattelu
Mainostaja: DNA
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Herra Tokmannin Suomi-kiertue
Mainostaja: Tokmanni
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Raidat kuuluu kesään
Mainostaja: Hartwall
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions

SHORT-FORM

Aakkoset ­– Silmäkarkkia aakkostehtaalta
Mainostaja: Cloetta Suomi / Aakkoset
Mainostoimisto: TBWAHelsinki
Tuotantoyhtiö: TBWAScreen

Pågenfluencerit-sarja
Mainostaja: Pågen
Mainostoimisto: Staart
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

TUKES-sarja
Mainostaja: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES
Mainostoimisto: KasKas
Tuotantoyhtiö: ÄÄRI

CEO
Mainostaja: Oikotie Työpaikat
Mainostoimisto: Make it Simple
Tuotantoyhtiö: I am Zebra

Liuku tekee hyvää
Mainostaja: Kaalimato.com
Mainostoimisto: N2 Creative
Tuotantoyhtiö: N2 Studio

YHTEISKUNNALLINEN JA KULTTUURI

Odotus
Mainostaja: Pelastusarmeija
Mainostoimisto: Make it Simple
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

The AI Abyss
Mainostaja: Mannerheimin lastensuojeluliitto
Mainostoimisto: TBWAHelsinki
Tuotantoyhtiö: TBWAScreen

TUKES-sarja
Mainostaja: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES
Mainostoimisto: KasKas
Tuotantoyhtiö: ÄÄRI

EFEKTI JA ANIMOINTI

Wolt+ Weeks
Mainostaja: Wolt
Mainostoimisto: United Imaginations
Tuotantoyhtiö: Veli Studio, Brink

Keep On Movin’, Tori
Mainostaja: Tori
Mainostoimisto: Make it Simple
Tuotantoyhtiö: Directors Guild
Jälkituotanto: James Post

Burger King – Messier31
Mainostaja: Burger King
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions
VFX: Cocoa / CFX

Avant – Power
Mainostaja: Avant Tecno
Mainostoimisto: Cocoa Mediaproductions
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions
VFX: Cocoa / CFX & BTQ

Stockmann – Tunne joulun taika
Mainostaja: Stockmann
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions
VFX: Cocoa / CFX

MUSIIKKI JA ÄÄNISUUNNITTELU

Syöpä ei katso ikää
Mainostaja: Syöpäsäätiö
Mainostoimisto: N2 Creative
Tuotantoyhtiö: Woodpecker Film
Äänisuunnittelu: El Camino Helsinki

The AI Abyss
Mainostaja: Mannerheimin lastensuojeluliitto
Mainostoimisto: TBWAHelsinki
Tuotantoyhtiö: TBWAScreen
Äänisuunnittelu: Humina

Aina pankissa
Mainostaja: S-Pankki
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki
Äänisuunnittelu: El Camino Helsinki

Helpoimman kautta
Mainostaja: McDonald’s Finland
Mainostoimisto: Nord DDB Helsinki
Tuotantoyhtiö: Breakfast Helsinki
Äänisuunnittelu: El Camino Helsinki

Lisätiedot:
Audiovisual Producers Finland – APFI
Olli Nurminen
Projektipäällikkö
olli.nurminen@apfi.fi
+358 40 1468 210

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nineteen − five =