Vastuullisuus on nouseva trendi myös markkinoinnin koulutuksissa

Vastuullisuus on nouseva trendi myös markkinoinnin koulutuksissa

Koronakevään myötä muuttunut tilanne vaatii myös aivan uudenlaista markkinoinnin osaamista ja tämä näkyy yritysten koulutustarpeissa. Marketing Finlandin koulutuspäällikkö Liina Roponen kertoo, mitä yritykset toivovat markkinoinnin koulutuksilta tulevana syksynä.

Tämä kevät toi mukanaan ennen kokemattomia liiketoiminnallisia haasteita yrityksille. Vaikka pahin pandemia näyttääkin olevan jo hiipumassa, ovat sen vaikutukset kauaskantoiset. Yritykset varautuvat toiseen aaltoon tai seuraavaan pandemiaan panostamalla verkkokauppaan ja etäpalveluihin sekä laittamalla markkinointisuunnitelmansa aivan uuteen uskoon. Mainonta on siirtynyt hiljentyneen joukkoliikenteen pysäkeiltä kännyköihin ja sosiaaliseen mediaan.

Nyt jos koskaan on aika tehdä hyppy digimaailmaan. Hakukoneoptimoinnin suosio jatkuu ja sen muutoksissa halutaan pysyä mukana. Marketing Finlandin syksyn koulutuskalenterin yksi keskeinen ja toistuva teema onkin SEO. Myös Googlen eri työkalut ja monelle mainostajalle vielä vieras ohjelmallinen ostaminen kiinnostavat yrityksiä aivan uudella tavalla.

”Yksi koronan myötä entisestään nouseva trendi markkinoinnissa on vastuullisuus. Brändit tuovat entistä rohkeammin esille edustamiaan arvoja ja ottavat rohkeasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Syksyn koulutuksissa tämä tullaan huomioimaan vahvasti: tulevaisuuden kuluttaja kaipaa suosimiltaan brändeiltä ekologisuutta, sosiaalista vastuullisuutta sekä moninaisuutta, mutta näistä asioista viestimiseen kaivataan vielä tukea.”, kertoo Liina Roponen.

Yhä useampi yritys haluaa kehittää työtekijöidensä osaamista heidän omilla ehdoillaan, heille parhaiten sopivaan aikaan ja turvallisesti etäopiskeluna. Tämän vuoksi suurin osa koulutuksista tullaan toteuttamaan webinaareina ja tallentamaan eLearning Academyyn, jotta niihin voi uppoutua juuri silloin kun oma kalenteri sen sallii. Vaikka webinaarien suosio on kasvanut, palaa kalenteriin myös lähikontaktiworkshopit ja verkostoitumistapahtumat, sillä pitkän kevään jälkeen kaivataan myös aitoa ihmiskontaktia ja vuorovaikutusta.

Voit tutustua syksyn koulutuksiin täältä.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

four × one =