Uuden aikakauden alku: Tekoälyekspertti firmaan kolmeksi kuukaudeksi?

Bernerin virtuaalitekoälytiimin vetäjä, data-analyytikko Joona Honka sekä markkinointijohtaja Satu Laakso kävivät viime kesänä inspiroitumassa Cannes Lionsissa. ”Tiesimme, että tekoäly oli Cannesissa vahvasti esillä. Se koskee sellaisiakin aihealueita, joita ei alkuun osaisi ajatellakaan — joko valtavan isoja tai valtavan pieniä, joilla molemmilla voi olla suuri vaikutus”, Laakso sanoo.


Berner on suuryrityksenä ollut ensimmäisten joukossa proaktiivisesti ottamassa juoksuaskeleita muutoksessa tekoälykkääksi yhtiöksi. Taas on uuden harppauksen aika.

Jalkautetaan tekoäly yrityksen toimintatapoihin siten, että ensin jalkautetaan Expert AI Talent osaksi yrityksen omaa tiimiä.

Kolmen tunnin intensiivivalmennus siitä, mitä generatiivinen tekoäly on.

Check, näillä aloitettiin.

Parin päivän mittainen AI Design Sprint, jossa sparrataan tiiviisti asiakkaan strategiaa, työstetään brändisisältöä, tekstejä, kuvia, konseptiaihioita ja osaamista kulloisenkin tarpeen mukaan, tekoälyä hyödyntäen.

Check, näitä tehdään edelleen viikoittain.

”Sitten huomasimme, ettei sekään ole kaikille tarpeeksi. AI on aiheena niin valtavan iso ja kaikkeen tietotyöhön vaikuttava asia, että yrityksissä tarpeita on huomattavan paljon ja ne ovat pitkäkestoisia. On niin paljon eritasoisia asioita, missä tekoälyä voi hyödyntää”, sanoo generatiivisen tekoälyn hyödyntämiseen erikoistuneen Sherpan toimitusjohtaja Elina Bono.

Kauaskantoista työskentelyä ytimessä

Vastauksena yritysten muutostarpeisiin tekoälykkäiksi toimijoiksi, Sherpa tuotteisti markkinoille kokonaan uuden palvelun.

Generatiivisen tekoälyn asiantuntija lähtee työskentelemään asiakasyrityksen palvelukseen talon sisälle konsultiksi kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Tällä menetelmällä omien työntekijöiden perehdytys ja ratkaisujen hakeminen yrityksen moninaisiin tarpeisiin voidaan toteuttaa laaja-alaisemmin.

Kyse on siitä, kuinka omista prosesseista saadaan tekoälyä hyödyntämällä tehokkaampia ja helpommin hoidettavia.

Johtoryhmän visio tarkentui Cannesissa

Asiakasyritys Bernerissä tekoälystä sytyttiin tai ehkä pikemminkin roihahdettiin melko lailla ensimmäisten joukossa. 

Viime kesänä Cannes Lionsissa tekoäly oli väkevin puheenaihe. Markkinoinnin huipputapahtuma on aina ollut erinomainen suunnannäyttäjä siinä, mitä maailman kärjessä tehdään.

Jo Cannesissa Berner Oy:n markkinointijohtaja ja johtoryhmän jäsen Satu Laakso totesi, että tekoäly tullaan tuomaan vahvasti osaksi yrityksen eri käytäntöjä.

Syksyllä perustettiin tekoälytiimi. Yli yhdeksänkymmentä henkeä eri puolelta Berneriä innostui tekoälyn jalkauttamisesta arjessa. 

”Kun tässä kohtaa saatiin lisäksi mahdollisuus ulkopuolisen tekoälyekspertin käyttöön, totesimme, että tämä on ehdottomasti sellainen, mikä halutaan hyödyntää vielä.”

Pilottiprojekti uuteen aikakauteen

Toukokuussa Bernerillä aloittaa Sherpan tekoälykonsultti kolmen kuukauden pestissä.

Yhteistyön avulla tehoja haetaan liiketoiminnan eri osa-alueille, kuten myyntiin, asiakaspalveluun, analytiikkaan, tuotekehitykseen ja markkinointiin. 

Tavoitteena on viedä meidät seuraavalle tasolle generatiivisen tekoälyn hyödyntämisessä.

”Tämän yhteistyön tavoitteena on valmistaa meidät uuteen aikakauteen, jossa ihmisen ainutlaatuisella luovuudella ja koneen tehokkuudella saavutetaan etuja, kuten ajallisia ja rahallisia säästöjä sekä laadun parantamista”, Satu Laakso sanoo.

Samalla kehitetään työhyvinvoinnin kasvua, kun tehtäviä voidaan kehittää AI:n avulla. 

Kaiken kaikkiaan halutaan madaltaa kynnystä kokeiluun sekä tuoda tekoäly lähelle jokaista tietotyöläistä.

”Tavoitteena on viedä meidät seuraavalle tasolle generatiivisen tekoälyn hyödyntämisessä”, Laakso tarkentaa

Konsultin takana huipputiimi

”Ennen kaikkea kyse on systemaattisista toimintatavan muutoksista. Tekoäly tuo uuden ulottuvuuden, ylimääräisen kerroksen, joka kiihdyttää ajattelua ja tekemistä”, Bono toteaa.

Sherpan konsultti ei kuitenkaan jakson aikana työskentele asiakasyrityksessä yksin.

”Hänellä on jatkuvasti tukena koko Sherpan ja erityisesti Jukka Niittymaan tuki. Tänäkin aikana AI-puolella tapahtuu paljon. Me tuetaan, koulutetaan ja varmistetaan, että konsultillamme on jatkuvasti ajantasainen tieto”, Elina Bono sanoo.

Jukka Niittymaa kuuluu Suomen johtaviin tekoälyasiantuntijoihin ja on tunnettu etenkin aktiivisesta Tekoälyt testissä -kanavastaan. Sherpalla hän toimii tekoäly- ja innovaatiojohtajana. 

Teksti: Paula Harmaala

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 − nine =