Samalla polulla kansainvälisin eväin
N2 Helsingin tuore toimitusjohtaja, KTM Sami Salmenkivi haaveili arkkitehdin urasta, mutta päättyi kauppakorkeaan.
– Sanotaan, että jos ei lukion jälkeen tiedä mitä haluaa, menee kauppikseen. Jos ei senkään jälkeen tiedä, menee mainostoimistoon. Omalla urallani valinnat ovat olleet osin tietoisia ja osin onnekkaita sattumia. Minua on kysytty moneen juttuun mukaan, mutta pitää olla itsekin jossain määrin kärryillä siitä missä mennään, Sami Salmenkivi toteaa.
Yksi onnen hetki kohtasi Salmenkiveä, kun häntä pyydettiin mukaan islantilaisen välipalaherkun Suomen maahantuojaksi. Start-upissa hän pääsi maistamaan yrittäjyyttä ja on edelleen mukana yhtiössä, joka vie Ísey Skyriä Eurooppaan.
Kokemus kotimaisissa toimistoissa ja kansainvälisten tilien parissa veivät Salmenkiven vuonna 2012 New Yorkiin TBWA:n globaaliksi strategiajohtajaksi. Toimiston Media Arts Labissa oli vain yksi asiakas, Apple, johon suhde oli symbioottinen.
Ogilvyn johdossa tuli tutuksi korealainen jätti. Samsung oli todella vaativa asiakas, jota tehtiin kolmessa vuorossa ympäri maailmaa.
– Jenkeissä piti oppia työkulttuuriin nopeasti. Siinä on tiettyä positiivisuutta, mutta paineet kasautuvat johdolle ja ruuvia kiristetään.
Tarve tuoda perhe takaisin juurilleen sai Salmenkiven tarttumaan mahdollisuuteen tulla N2:n toiseksi toimitusjohtajaksi. Toimistoon oli helppo palata, sillä se oli sama, josta hän oli uransa aloittanut.
2008 Ensimmäiseen mainostoimistoon töihin. ”N2 oli hyvä oppikoulu. Teimme Nokiaa ja muita globaaleja juttuja.”
2010 Islantilaisen Ísey Skyr -jogurtin maahantuojaksi ja jakelijaksi. Start-up kasvoi kategoriansa markkinajohtajaksi, jolla on nykyisin vientiä useisiin Euroopan maihin.
2018 iPhone X:n lanseerauksessa TBWA:n strategisena johtajana
2019 Ogilvylla Samsungin globaalin markkinointistrategian vetäjä. ”SOS tarkoitti meillä Speed of Samsung.”
2023 Ympyrä sulkeutuu: N2 Helsingin toimitusjohtajaksi Alex Niemisen rinnalle.
Teksti: Hanna Velling
Kuva: N2
Artikkeli on julkaistu MRKTNG 4-2023 -lehdessä.
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.