Tekoäly nostaa ihmistaidot arvoon arvokkaimpaan

Luovan alan työpaikkoja se uhkaa ja alihankintaketjuja katkoo, mutta samalla avaa ammatillista kysyntää inhimillisyydelle.

Paitsi että luova ala on tekoälyn myötä muuttunut, on syntynyt kysyntää uudenlaiselle ammattiosaamiselle.

Mitkä seuraavista taidoista ovat sinun juttujasi?

Tekoälymanageri

”Sanoisin, että tekoälyn managerointi ja luova käyttö ovat niitä tehtäviä, joissa osaamista tullaan tarvitsemaan”, Arilynin toimitusjohtaja Emmi Jouslehto sanoo. Arilyn on laajennetun todellisuuden (XR) ratkaisuihin erikoistunut teknologia- ja palveluyritys, joka toimii strategisena metaversumin kehityskumppanina asiakkailleen.

Esimerkiksi sopimuspohjien luonnostelu, tekstin ja kuvien tuottaminen sekä ideoiden ja inspiraatioiden tarjoilu luonnistuvat tekoälyltä mainiosti, kunhan vain tekoälyä osataan johtaa.

”Tekoälyn tuottama ensimmäinen versio ei ole välttämättä se mikä menee jakoon eteenpäin, mutta kun pyöritellään lisää ja opitaan pyytämään tekoälyltä asioita oikein, tekeminen jalostuu”, Jouslehto sanoo.

Tekoälymanageri voisi olla tulevaisuuden ammattinimike henkilölle, joka osaa kouluttaa tekoälyä ja kommunikoida sen kanssa niin mainiosti, että saa siitä ulos huippuammattilaisten veroisia tuotoksia.

Myös markkinat ovat heränneet tähän tarpeeseen, sillä tällä hetkellä lähes joka tuutista tarjoillaan ”parhaita prompteja” tekoälyn ohjaamiseen, joilla markkinointiaineistoja saisi tekoälyllä luotua.

Faktantarkistaja

Kiistatonta on, että tekoäly raksuttaa lyhyessä ajassa hirveän määrän aineistoa. Juuri tiedon hankinta ja analysointi ovat ensimmäisiä asioita, jotka kone tekee ihmistä nopeammin.

Tiedon hankinta ja analysointi ovat ensimmäisiä asioita, jotka kone tekee ihmistä nopeammin

Tekoälyn akilleenkantapää on kuitenkin luotettavuus. Pennsylvanian yliopison Ethan Mollick suomii One Useful Thing -blogissaan kielimalleihin pohjautuvia tekoälyjä.

”Vaikuttaa olevan suorastaan universaali uskomus, että tekoälyä tulisi kohdella kuten muitakin appeja, mutta jos sitä tarkastellaan ohjelmistona, on se aivan hirveä eikä toimi kuten pitäisi. Ohjelmistojen odotetaan toistavan asiat samalla tavalla kerta toisensa jälkeen. Jos pankin ohjelmisto toimisi kuin ChatGPT, toisinaan se varastaisi rahasi ja valehtelisi sinulle raha-asioistasi, välillä taas auttaisi saamaan parempaa tuottoa pääomallesi.”

Epäluotettavuutensa johdosta tekoälyn tuotokset kaipaavat asiasta ymmärtäviä faktantarkistajia. Ne ihmiset, joilla on erittäin hyvä asiantuntemus jostain hankalasta aiheesta tai tietävät paljon, voivat löytää itsensä oikolukemasta tekoälyn sisältöjä.

Tekohälyn peittelijä

Jokaisella meillä jää tekosiimme oma kädenjälkemme, samoin myös tekoälyllä. Koska tekoälyllä aineistoa pystytään tuottamaan huomattavan tehokkaasti, odotettavissa on massiivinen määrä tekoälyn generoimaa tekohälyä. Tekohäly tulee räjäyttämään tietotulvan.

Tekohäly-termi syntyi freudilaisena lipsahduksena:

”Keskusteltiin lähdekritiikistä, miten vaikeaa on tunnistaa, mikä on aitoa ja mitä tekoälyn tuottamaa. Sanoin siinä sitten vahingossa, että onhan tässä tekohälyssä aika paljon haasteitakin, kun piti käyttää sanaa tekoäly”, Arilynin toimitusjohtaja Emmi Jouslehto muistelee. Tekohäly oli siis puhdas freudilainen lipsahdus, joka osui ja upposi. Mikä sana voisikaan paremmin kuvata tekoälyn valtavaa tuotostulvaa kuin tekohäly. Propsit maan mainiosta termistä Arilynin Emmille!

Ihmiset ovat kuitenkin aivan loistavia suodattamaan informaatiota. Näin on käynyt esimerkiksi epätoivotuille mainoksille, jotka ohitetaan näkökentästä automatisoidusti ilman sisällön rekisteröintiä. Sama kohtalo voi olla tekohälyllä. Sisältö ohitetaan, kun se tunnistetaan tekoälyn tuottamaksi.

Niinpä ihmistä tarvitaan peittämään tekoälyn merkit ja inhimillistämään kädenjälki, jotta markkinointi taas pelaisi ja syntyisi autenttisen tuntuinen ihmiseltä ihmiselle -fiilis.

Ihmiskoskettaja

Moni asiantuntija on säikähtänyt sitä, kuinka ammatillisesti päteviä vastauksia tekoäly antaa. Tarvitaanko minua ja osaamistani kohta enää mihinkään?

Osaamisen tunnistamisen asiantuntija ja HR-konsultti Annika Vallo Master Suomesta muistuttaa, että sosiaalisina olentoina arvostamme aitoa kohtaamista toisen ihmisen kanssa myös ammatillisissa yhteyksissä.

”Tekoäly voi antaa oikean vastauksen, mutta se ei katso sinua silmiin, nyökkää oikeassa kohtaa tai kykene lämpimään inhimilliseen vuorovaikutukseen, joille hyvät ihmissuhteet ja yhteistyö perustuvat niin yksityiselämässä kuin liiketoiminnassa.”

Konekosketuksen yleistyessä ihmistaitojen merkitys tulee nousemaan arvoon arvokkaimpaan. Jos olet sosiaalisesti taitava hyvä tyyppi ja nautit olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, sinua tarvitaan – joko tekoälyn kanssa tai ilman.

Kaoottisten muuttujien järjestelijä

Vaikka tekoäly on loistava tiedon kerääjä ja analysoija, eri tiedonjyvien yhdistely ei siltä ihmisaivojen tavoin onnistu. Yleisesti ottaen tekoäly on huono selviämään asioista, joissa on paljon kaoottisia muuttujia.

Annika Vallo kertoo tekemästään hypoteesista, miten kahden toisistaan poikkeavan ravintola-alan ja hoitoalan ongelmat juontaisivat pohjimmiltaan samoihin juurisyihin ja päätyi kysymään samaa asiaa tekoälyltä:

Annika Vallo
”Olin päätellyt viisi tekijää ja tekoäly löysi niistä kolme. Vaikka tekoälyltä saa loistavia vastauksia, ihmisen ajattelukykyä silti tarvitaan monimutkaisten ongelmien ratkaisemisessa”, vakuuttaa Annika Vallo Master Suomesta.

Yhden miehen/naisen/muun orkesteri

Perinteisiä toimenkuvia hybriditekeminen tekoälyn kanssa laajentaa, kun tekoälyä voi käyttää suunnittelijan assistenttina.

Työkalu mahdollistaa monipuolisemman tekemisen, jolloin työnkuvat laajenevat, eivätkä ammattilaiset ole enää yhtä lukittuja yksittäisiin taitoihin kuin aikaisemmin.

Jos sinulla siis on rikas mielikuvitus ja osaat ilmaista itseäsi sanoilla tai olet muuten taitava datan kanssa, voi olla, että löydät itsesi vaikkapa kuvittamasta tekoälyn avulla.

Miten tästä eteenpäin?

Tekoälyn voi kokea uhkana tai mahdollisuutena siitä riippumatta, aikooko sen sisällyttää omaan työkalupakkiinsa.

”Jos olisin Art Director tai copywriter ja huolissani siitä, että tekoäly uhkaa perusleipätyötäni, tekisin kaikkeni, että olisin aallon harjalla. Aina tietenkin voi vastustaa uutta ja vaikka vähän linkkarissa mahtipontisesti alleviivata, että meillä kaiken tekee ihminen, mutta rutiinihommissa tekoälyä kannattaisi opetella hyödyntämään”, osaamisen tunnistamisen asiantuntija ja HR-konsultti Annika Vallo Master Suomesta kannustaa.

Luovan alan ammattilaisia tekoäly voi auttaa vähintäänkin ideoinnissa ja luonnostelussa. Näin toimivat myös huiput, kuten vaikkapa taiteilija ja suunnittelija Kustaa Saksi, jolla on tällä hetkellä tekstiilitaidenäyttely Designmuseossa. Muutamaan näyttelyssä esillä olevaan teokseen hän on hakenut inspiraatiota tekoälyltä.

Työntekijän markkina-arvo kulminoituu tunnetaitoihin, yhteistyöhön sekä tarvittaessa empaattisen kohtaamiseen liittyvään osaamiseen

Vaikka tekoäly on mainio ihmisen jatke monessakin asiassa, lopultakaan hyvää tyyppiä se ei tule korvaamaan.

”Asiakaspalvelutehtävien palvelukokemuksessa onnistuneella kohtaamisella on valtavasti merkitystä, tämän tietää jokainen aspabotin kanssa turhautuneena vääntänyt. Työntekijän markkina-arvo kulminoituu tunnetaitoihin, yhteistyöhön sekä tarvittaessa empaattisen kohtaamiseen liittyvään osaamiseen. Empatiaa voi treenata”, Vallo vinkkaa.

Tekoäly-Marilyn esiintyi miniwebinaarissa

Arilyn toteutti kolmen minuutin miniwebinaarin tekoälyn avustuksella. Myös aidolta ihmiseltä vaikuttava esiintyjä Marilyn oli todellisuudessa tekoälyllä luotu.

Teksti: Paula Harmaala
Artikkelikuva tekoälyä hyödyntäen: Jukka Niittymaa, Sherpa

 

Artikkeli on julkaistu MRKTNG-lehdessä 2-2023

 

 

 

 

 

 

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

sixteen + fourteen =