Suomen rakastetuin markkinointikone vei Effien kirkkaimman palkinnon

Maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu Effie Awards järjestettiin Suomessa nyt 23. kerran. Kilpailu huipentui 13.2.2025 järjestetyssä gaalassa, jossa palkittiin suomalaisia markkinoinnin töitä yhdellä Grand Effiellä ja kahdella kultaisella, viidellä hopeisella sekä kuudella pronssisella Effiellä. Effie Awards Finlandin järjesti Marketing Finland yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa. Effiessä kumppaneina ovat myös JCDecaux, Channel Factory ja Grano.

Bob The Robotin Tokmannille toteuttama Suomen rakastetuin markkinointikone -kampanja loisti Effie Finlandissa voittaen sekä Grand Effien että Erikoissarjan kultaa. Strategisen markkinoinnin kategoriassa palkittu Suomen rakastetuin markkinointikone on erinomainen osoitus pitkäjänteisestä ja menestyksekkäästä markkinointityöstä, jossa selkeällä ja aikaa kestävällä konseptilla on onnistuttu kääntää mielikuvia sekä saavuttaa huikaisevia tuloksia. Kultia jaettiin tänä vuonna kaksi, joista toinen meni Delipap Oy:n tilaamalle Yhdenvertaisuudella ylivertaisiin tuloksiin -kampanjalle, jonka toteutti TBWA Helsinki.

”Effie on erityisesti markkinoijien kilpailu, jossa pärjääminen vaatii onnistumista riittävän hyvin, monella osa-alueella samanaikaisesti. Vaikuttava markkinointiviestintä on toki yksi näistä. Valtavasti onnea erityisesti voittavien brändien markkinointitiimeille – jatkakaa hyvää työtä, koko ala kiittää teitä”, summaa kilpailun päätuomari, Kurion Executive Strategy Director Elli Tuominen.

”Effie -kilpailun yksi tärkeimmistä tehtävistä on osoittaa markkinointiviestinnän kiistaton merkitys liiketoiminnan ajurina. Tässä jälleen onnistuttiin upeiden palkittujen töiden myötä. Lämpimät onnittelut Tokmanni sekä muut palkitut sekä short-listalle päässeet työt. Toivottavasti nähdään ensi vuonna vielä isompi joukko tuloksellisia markkinointiviestinnän caseja – pidetään markkinoinnin lippu korkealle”, kommentoi Head of Marketing, B2B Leena Koskinen, Sanoma Media Finland.

 

Voittajatyöt perusteluineen

 

GRAND EFFIE

Suomen rakastetuin markkinointikone

Tokmanni & Bob The Robot, Dagmar, Pictures Helsinki

Erinomainen osoitus pitkäjänteisestä markkinointityöstä, jossa onnistuttu luomaan hieno aikaa kestävä konsepti, joka kiinnittää huomion, puhuttelee laajaa kohderyhmää ja on aidosti muuttanut mielikuvia. Toteutus on loistava ja tulokset ovat huikaisevia.

 

ERIKOISSARJA

KULTA

Suomen rakastetuin markkinointikone

Tokmanni & Bob The Robot, Dagmar, Pictures Helsinki

Todella eheä kokonaisuus, jossa on selkeät strategiset lähtökohdat ja joiden kautta pitkäjänteisellä brändin rakentamisella sekä uskolla alkuperäiseen konseptiin on onnistuttu kääntää mielikuvia sekä saavuttaa hienoja tuloksia. Työn ansiona on sen johdonmukaisuus sekä selkeä konsepti, joka on pystynyt elämään ajassa.

HOPEA

DNA Apuri feat. Lahjakäärijä

DNA Oyj & Folk Finland, Dagmar, Kuubi Oy, Aste Helsinki Oy, Otto Tuotanto Oy, Liwlig Finland

Yksityiskohtaisesti mietitty laadukas luova toteutus, jossa on hyödynnetty innovatiivista mediaratkaisua ja mainospintaa. Vaikeassa, täysin saturoituneessa markkinassa kampanja on onnistunut valjastamaan massamedian, kuuluisuudet sekä jopa omat liikkeensä osaksi yhdenmukaista ja tuloksellista kokonaisuutta, joka pysyy brändille uskollisena.

PRONSSI

Yhdenvertaisuudella ylivertaisiin tuloksiin

Delipap Oy & TBWA Helsinki

Loistava ja vaikuttava PR-läpimurto, jonka vahva ja disruptiivinen idea erottuu edukseen kovasti kilpailussa markkinassa. Työ on onnistunut saavuttamaan upeat tulokset, joilla on vaikutusta koko brändin mielikuvaan sekä myyntiin.

PRONSSI

TikTok University

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu & Bob The Robot, ToinenPHD, Pictures Helsinki

Kategoriassa rohkeaa uida vastavirtaan sekä kääntää muiden näkemä heikkous ja uhka omaksi vahvuudeksi ja erottautumisen tekijäksi. Disruptiivinen kampanja, jossa hyödynnetään oivaltavasti kohderyhmälle ominaista kanavaa.

 

KAUPPA & KULUTTAJA

HOPEA

Kuinka uusi brändi nostettiin hetkessä nollasta huipulle erittäin kilpaillulla päivittäistavaramarkkinalla

SOK & Make it Simple, IAMThirstyZEBRA, Aste Helsinki Oy, OMD (Finland)

Rohkea liiketoimintapäätös. Tunnetun ja valtavaa myyntiä tahkovan brändin lopettaminen mielikuvallisista syistä on todella rohkea ja harvinainen veto. Hyvää strategista markkinointia. Selkeä looginen kokonaisuus, joka tukee laatumielikuvaa. Laadukkaat toteutukset kautta linjan ja uskomattoman hienot tulokset.

PRONSSI

Not so Mini – eli koko vuosikymmenen paras lanseeraus kaupallisesti

Fazer Makeiset & Kurio, Dagmar

Loistava oivallus uudelle tuotelanseeraukselle. Erinomainen strategia, tavoite ja toteutus, joiden avulla onnistuttiin olla kannibalisoimatta päätuotetta. Erittäin hyvät lanseeraustulokset ja volyymin kokonaiskasvu.

 

MEDIA

PRONSSI

TikTok University

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu & Bob The Robot, ToinenPHD, Pictures Helsinki

Oivaltava ja kohderyhmälähtöinen työ rohkealla ja oikealla kanavavalinnalla, joka on investointeihin nähden saavuttanut merkittävät tulokset. Kategoriassaan disruptiivinen ja erottuva.

 

POSITIIVINEN MUUTOS

KULTA

Yhdenvertaisuudella ylivertaisiin tuloksiin

Delipap Oy & TBWA Helsinki

Poikkeuksellisen innovatiivinen kampanja, jolla tartuttu rohkeasti tärkeään aiheeseen. Työ osoittaa, kuinka yksittäiseen kohderyhmään panostaminen voi hyödyttää koko brändiä ja pienellä budjetilla voidaan saavuttaa merkittävä vaikutus.

HOPEA

The Heritage

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö & United Imaginations, Clear Channel Finland, Havas Helsinki

Oivaltava ja vahva idea. Kriittisessä tilanteessa, jossa rahoitus oli loppua, uskallettiin olla rohkeita ja ottaa isosti kantaa tyylikkäällä ja erittäin puhuttelevalla toteutuksella. Targetoidut ratkaisut sopivat kokonaisuuteen saumattomasti. Laadukas kokonaisuus ja vakuuttavat tulokset.

HOPEA

Vaaralliset somehaasteet

Mannerheimin Lastensuojeluliitto & TBWA Helsinki

Nopeaa reagointia maailmalla kasvavaan isoon ongelmaan. Työn idea on erinomainen. Konkreettinen ratkaisu aitoon ongelmaan. Tulokset erittäin vaikuttavia tärkeän ja ajankohtaisen aiheen äärellä.

 

TUOTTEET & PALVELUT

HOPEA

Kuinka uusi brändi nostettiin hetkessä nollasta huipulle erittäin kilpaillulla päivittäistavaramarkkinalla

SOK & Make it Simple, IAMThirstyZEBRA, Aste Helsinki Oy, OMD (Finland)

Erinomainen liiketoimintastrategiasta lähtevä markkinointistrategia. Usko valittuun strategiaan ja sen horjumaton läpivienti erottuvalla ja brändille sopivalla rohkealla toteutuksella. Todella vakuuttava tunnettuus ja harkinta – tulokset puhuvat puolestaan.

PRONSSI

Oikotiä uuteen kotiin viä

Schibsted/Oikotie Asunnot & Make it Simple, IAMThirstyZEBRA, Onni Wiljami photography, Picture it Production

Toistoon perustuva innovatiivinen ja mieleenpainuva konsepti erittäin vahvalla ja tarttuvalla viestillä. Selkeä ja yhdenmukainen kokonaisuus alan konventioista erottuvalla mainonnalla. Kiistattomat tulokset.

 

Lisätiedot

Päätuomari Elli Tuominen, Executive Strategy Director, Kurio, Part of Samy Alliance, puh. +358 40745 2878, elli@kurio.fi

Ohjausryhmän puheenjohtaja Suvi Lähde, Executive Creative Director, SEK, puh. +358 40 703 0337, suvi.lahde@sek.fi

Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland, puh. +358 40 5781 974, riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fi

Artikkelikuva: Petri Mast

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two + 19 =