Legendaarisia kampanjoita brändeille kuten Levi’s, Lego, and Audi luonut Sir John Hegarty haluaa osoittaa kuinka luovuus voi parantaa ihmisten elämää ja yritysten tehokkuutta.
Sir John Hegarty on perustanut ”The Business of Creativity” -verkkokurssin, joka auttaa vapauttamaan luovuuden potentiaalin. Marketing Finlandin jäsenet saavat kurssista 20 %:n alennuksen. Seuraava ryhmä aloittaa 16.10. Katso ohjeet ilmoittautumiseen Työkalupakista.
Sir John Hegarty kertoi syyskuussa MRKTNG-lehdelle häntä innostaneita kirjallisuuden, musiikin, elokuvan ja markkinoinnin merkkiteoksia.
Kirja
Andrew Loog Oldham – Stoned
Andrew oli The Rolling Stones -yhtyeen ensimmäinen manageri. Hänen tarinansa kuvaa loistavasti sitä, miten luovaa yritystä johdetaan ja autetaan maailmanlaajuiseen menestykseen.
Kampanja
VW – Think small
Jokaisen markkinoijan tulee tuntea 1960-luvulla DDB:n New Yorkissa luoma VW-kampanja. Se teki rumasta autosta yhden maailman halutuimmista automerkeistä. Kampanja on edelleen yhtä merkityksellinen nyt kuin se oli 60-luvulla.
Musiikki
Miles Davis – Kind of Blue
Levy äänitettiin vain kahdessa päivässä, ja siitä tuli kaikkien aikojen suurin jazzalbumi, jota pidetään mestariteoksena ja musiikin merkittävänä vaikuttajana.
Filmi / TV
Monty Python – Life of Brian
Hulvaton, provosoiva ja täynnä mieleen jääviä repliikkejä. Hullunrohkea hanke, jonka Beatles-kitaristi George Harrisonin rahoitus pelasti.
Peter Jackson – Get Back
Kahdeksan tuntia Beatles-yhtyeen luovaa prosessia, mahtavan soundtrackin kera.
Ilmiö
Mainonnan arvostuksen lasku
Olemme unohtaneet kuinka inspiroida yleisöämme. Luulemme, että ihmisten jatkuva seuraaminen on paras tapa rakentaa brändiä. Mainonta syyllistyykin usein suoranaiseen vainoamiseen.
Artikkeli on julkaistu myös MRKTNG 3-2023 -lehdessä.
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.