Miten paperipula vaikuttaa mainontaan?

Ukrainan sodan rinnalla ja seurauksena mainonnan taivaalle on ilmestynyt uusi uhkapilvi, paperipula.

Paperipula on seurausta siitä, että osa paperin käyttäjistä eli medioista ja painotaloista on ostanut paperinsa Venäjältä, ja Venäjällä tuotetaan myös paperin tuotannolle tärkeää puukuitua. Lisäksi isoissa paperia valmistavissa yhtiöissä on kevään aikana ollut lakkouhka, joka kuitenkin näyttää jo vähentyneen.

 Paperia riittävästi varastoissa toukokuulle asti

Marketing Finlandin tavoittamilla isoimmilla painotaloilla ja medioilla riittää paperia varastossa ainakin toukokuulle saakka. Paperinmyyjät priorisoivat isoimpia asiakkaitaan ja paperipula näkyy ensimmäisenä pienempien yritysten arjessa.

Paperin hinta on noussut ja tulee nousemaan edelleen, mikä puolestaan pakottaa mainostajat suunnittelemaan tarkemmin toteutuksia. Paperia olisi saatavilla ulkomailla, mutta sen tuominen Suomeen ei olisi kannattavaa.

Järkevämpää mainonnan suunnittelua painotalojen kanssa

Muuttuvassa maailmassa on elettävä tilanteen mukaan ja mainostajilla on yleensä aina kyky löytää tavat tavoittaa ostajat. Marketing Finlandin jäsenkunnassa on useita yrityksiä, joilla suoramarkkinointi on tärkeä osa kokonaisuutta ja volyymit suuria.

Kun volyymit ovat suuria, niin pienetkin hinnankorotukset vaikuttavat ja joudutaan miettimään uusia tapoja tehdä mainontaa. Mainostajille ja mainonnan suunnittelijoille voi olla järkevää ottaa painokumppanit mukaan jo alkuvaiheessa suunnittelemaan kampanjoita, koska heillä voi olla fiksuja ratkaisuja.

Granon toimitusjohtaja Kimmo Kolari muistuttaa “it’s not about doing it cheaper, it’s all about doing it smarter”.

Paperipulan uskotaan helpottuvan kesäkuun alkuun mennessä. Riskinä on kuitenkin tilanteen pitkittyminen, millä olisi haitallisia vaikutuksia mm. mainostajiin, medioihin, painotaloihin, mainostoimistoihin sekä postitustaloihin. Marketing Finland seuraa paperipulan vaikutusta mainontaan ja käy asian tiimoilta keskustelua yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 − one =