Markkinointi on kysynnän moottori

”Parhaissa Effie-töissä markkinoinnin merkitys investointina pystytään todentamaan.”

Olen tuomaroinut Effie-kisaa nyt kolme vuotta peräkkäin. Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen monessa mielessä pandemian iskettyä useisiin toimialoihin ja moniin yrityksiin. Seurasin vuoden mittaan eri tapoja reagoida kriisiin. Hanat laitettiin kiinni, osoitettiin myötätuntoa ja asiakkaista välittämistä, herätettiin toiveita ja rakennettiin tulevaisuutta.

Markkinoinnin tehtäväksi muodostui kasvun ajurina toimimisen sijaan ylläpitää, herättää ja elvyttää hiipunut kysyntä. Monilla yrityksillä oli myös paikka positioida itsensä uudelleen, hakea kysyntää sieltä mistä sitä ei aiemmin löydetty. Aito välittäminen nosti päätään viesteissä ja teoissa. Kuluttajat halusivat vastavuoroisesti auttaa yrityksiä, ja yritykset halusivat auttaa toinen toisiaan. Oli pakko löytää uusia ratkaisuja, ja näin myös tehtiin. Se mitä vuoden mittaan sain työni kautta nähdä, konkretisoitui lukiessani kisatöitä: luovuus ja rohkeus pelastavat tämän maan.

Yhteistä kaikille menestyneille kisatöille oli se, että näissä yrityksissä ei hyydytty vaan tunnistettiin, että markkinointi on tärkeä kysynnän moottori ja moottorin sammuttaminen saa koko yrityksen pysähtymään. Epävarmuuden aikana, vailla tietoa tulevaisuuden näkymistä, oli löydetty päättäväisyys onnistua. Reagoiminen hetkeen on vaatinut niin markkinoinnilta kuin yritysten ylimmältä johdolta rohkeutta ja kykyä arvioida investointien merkitystä lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Kykyä hylätä jo tehdyt suunnitelmat ja luoda tilalle uutta.

Parhaissa töissä oli sisäänkirjoitettuna erittäin vahva kohderyhmä-insight ja siitä johdettu strategia.

Parhaimmissa töissä näkyi yritysten pitkäjänteisen tekemisen tulos. Markkinoinnin merkitys investointina pystyttiin todentamaan, sen vaikutuksia analysoimaan ja pitämään kysyntää yllä luottavaisin mielin tiukoissakin paikoissa. Tämä konkretisoitui kasvavina myynteinä ja markkinaosuuksien kahmimisena. Yksittäiset, hauskat kampanjaideat vailla perusteluja liiketoimintastrategiaan pärjäävät harvoin Effiessä. Niille on omat kisansa. Effiessä kisataan tuloksellisuudesta. Jokaisen osa-alueen on onnistuttava, jotta Effien pronssin, hopean tai kullan pisterajat ylittyvät.

Parhaissa töissä oli sisäänkirjoitettuna erittäin vahva kohderyhmä-insight ja siitä johdettu strategia. Tässä on menty harppauksia eteenpäin. Kohderyhmien kutistamisen sijaan monessa työssä haettiin laajasti oman kohderyhmän ulkopuolelta uusia asiakkaita. Rohkeutta ja näkemyksellisyyttä on riittänyt, ja toimenpiteet ovat myös tuottaneet tulosta. Siinä missä pari vuotta sitten kisatöissä perusteluissa oli ”saavutettu ilmainen näkyvyys”, niin vuoden 2020 Effie-entryissä puhuttiin euroista.

Ensi viikolla viime vuoden parhaat työt saavat palkinnon. Yksi saa sen kaiken tavoitelluimman: Grand Effien. Tervetuloa mukaan inspiroitumaan parhaasta suomalaisesta markkinoinnista.

Ilmoittaudu tästä Effie Awards Finland 2020 -palkintojenjakotilaisuuteen

Ilmoittaudu

Kirjoittaja Karri Ahonen toimii Sanoman B2B:ssä Solutions-yksikön johtajana. Hän vaikutti myös Effie Finland -tuomaristossa. Hän oli mukana päättämässä toisella kierroksella Effie Awards Finland -voittajatöistä.

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 × five =