Markkinointi ja viestintä muuttuvassa maailmassa

Syyskuun MRKTNG-lehti käsittelee markkinoinnin ja viestinnän haasteita heikentyneessä taloustilanteessa. Lisäksi mukana on artikkeleita mm. brändien kansainvälistymisestä sekä Cannes Lions -festivaaliviikon annista.

Lue MRKTNG 3-2023

Alla nostoja artikkeleista syyskuun MRKTNG-lehdessä.

Markkinointi muuttuvassa maailmassa

”Markkinointi on juuri se työkalu, jolla voimme erottua kilpailijoista, ymmärtää asiakkaidemme tarpeita paremmin ja reagoida muuttuvaan ympäristöön nopeammin. Taantuma voi olla juuri se hetki, kun rohkea yritys voi ottaa markkinaosuutta ja vahvistaa asemaansa.”

Keskustelimme pitkän linjan markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijan ja vaikuttajan sekä nykyisen hallitusammattilaisen, Anne Korkiakosken, kanssa siitä, kuinka markkinointi voi olla pelastusrengas talouden myrskyissä.

Sisäinen viestintä kannattelee turbulenssissa

MRKTNG-lehti kysyi viestintätoimistojen vetäjiltä, miten heikentynyt taloustilanne näkyy yrityksissä sekä miten johtaa viestintää epävarmoina aikoina. Nyt tarvitaan entistä kirkkaampaa ja johdonmukaisempaa viestintää ja johtajuutta.

Kansainvälisille markkinoille rohkeasti brändi edellä

”Viime vuosien globaalit kriisit ja trendit ovat avanneet kansainvälistyville suomalaisyrityksille uusia mahdollisuuksia”, sanoo kansainvälisen kasvun  asiantuntija Maria Sipilä. Ketterästi ja rohkeasti muutosten aallonharjalle hyppäävät yritykset voivat onnistua surffaamaan kansainväliseen menestykseen.

Cannes Lions 2023 – mitä kotiin viemisinä?

”Kaveriksi kannattaa ottaa tekoäly, data ohjaa valintoja, ja luottamukseen panostaminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin.” Millaiset teemat ovat vahvistuneet markkinoinnissa? Onko huumori palaamassa mainontaan? Syrjäyttikö tekoäly metaversumin? Lue myös maksuttomasta oheisohjelmasta sekä nuorten luovien suunnittelijoiden kokemuksista festivaaliviikolta.

Lisäksi

  • Pääkirjoitus: ”Markkinoinnin ja viestinnän lämpö talouden kylmässä viimassa”
  • Urapolku: Suvituuli Tuukkanen, Verkkokauppa.com
  • 3 x case: Cannesin suomalaismenestyjät
  • Mistä innostut juuri nyt? Sir John Hegartyn inspiraation lähteitä
  • Jani Niipola: ”Ekosysteemistä tekojen systeemiin”
  • Global DEI Census: inkluusiotutkimuksen tulokset
  • HR-viestintä: ”Merkityksellisyys saa ihmiset pysymään työssä”
  • MF Golf – Yhdessäoloa ja verkostoitumista
  • Työpöydällä nyt: Raakel Koittola, HIFK ja Göran Sällvin, LinkedIn
  • Vastuullisuus kilpailuetuna: Kantar BrandZ -raportin tuloksia
  • Tulevaisuuden tekijät: Toimeksiantona Jobly.fi ”Löydä parhaista sopivin”
  • Menestysresepti: S-Etukortti – henkilökunta ilmiön ytimessä
  • Paula Sailas, Berggren: ”Markkinointi muuttuvassa maailmassa juristin silmin”
  • Brändin takana: Kouvolan Lakritsi – Suomen parhaasta maailman parhaaksi
  • Vaikutamme: Digital Markets Act ja Digital Services Act
  • Perttu Pölönen: ”Huomiotalouden ansa, johon mainostajat kompastuvat”

Lue näköislehti:

MRKTNG

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 − 7 =