Marketing Finlandin viestintätoimistot ja vaikuttajayhteisöt peräänkuuluttavat selkeämpää ohjeistusta kaupallisen yhteistyön merkitsemiseen ammattiviestijöiden välillä

Marketing Finlandin viestintätoimistot ja vaikuttajayhteisöt ovat keskustelleet Helsingin Sanomissa 23.11. julkaistusta vaikuttajien allekirjoittamasta mielipidekirjoituksesta, joka liittyi Doven toteuttamaan naisten itsetuntokampanjaan. Kirjoituksessa vaikuttajat kertovat luopuvansa sosiaalisessa mediassa kauneusfiltterien käytöstä.

Mielipidekirjoituksen julkaisemisen jälkeen Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, joka kyseenalaisti tavan, jolla Doven viestintätoimisto oli kertonut brändin roolista.

Viestintätoimistojen ja vaikuttajayhteisöjen eettisiin periaatteisiin kuuluu läpinäkyvyys kaupallisessa viestinnässä.

Suoraan kuluttajille tehtävässä vaikuttajamarkkinoinnissa kaupallinen yhteistyö merkitään näkyvästi ja merkintätavat on linjattu yhdessä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa. Viestintätoimistojen täysin vakiintuneena käytäntönä ja eettisenä ohjeena on, että viestin lähettäjä kertoo tiedotusvälineen edustajalle, kenen toimeksiannosta viesti lähetetään.

Marketing Finland on pyytänyt Viestinnän eettistä neuvottelukuntaa (VEN) selvittämään onko medialle annetut tiedot riittävät siitä, kuka mielipidekirjoituksen takana oli ja tarvittaessa antamaan suosituksen riittävästä ja selkeästä merkintätavasta.

Marketing Finland

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

One thought on “Marketing Finlandin viestintätoimistot ja vaikuttajayhteisöt peräänkuuluttavat selkeämpää ohjeistusta kaupallisen yhteistyön merkitsemiseen ammattiviestijöiden välillä

  1. Päivi Sihvola, puheenjohtaja, VEN

    Tänään Viestinnän eettisten neuvottelukunnan kokouksessa päätimme ottaa tämän asian käsittelyyn. Kiinnostavan tapauksen arviointi auttaa jatkossa ammattilaisia työssään.

    Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

six + 7 =