Marketing Finland on mukana työ- ja elinkeinoministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa luovan talouden neuvottelukunnassa, jonka tavoitteena on edistää luovan talouden kasvua ja kansainvälistymistä. Neuvottelukunnan toimikausi on 3.12.2024–31.12.2030, ja Marketing Finlandia edustaa siinä varsinaisena jäsenenä toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki, varajäsenenään Maarit Aarrekangas.
Marketing Finlandilla ollaan tyytyväisiä siihen, että markkinointi ja viestintä on otettu mukaan suunnittelemaan konkreettisia toimia luovan alan yritysten menestyksen edistämiseksi, ja että Suomeen on saatu tämän tyyppinen organisoitu toiminta tukemaan alan kehitystä.
– “On tärkeää, että markkinointi- ja viestintäalan yritykset nähdään aidosti kasvupotentiaalin kautta ja että alalle etsitään konkreettisia toimia kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittamiseksi”, sanoo Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki. Hänestä peliala on näyttänyt esimerkkiä born global -mallillaan, ja vastaavaa kansainvälistymisen rohkeutta tarvitaan myös markkinointi- ja viestintäalalla.
Neuvottelukunta on tähän mennessä kokoontunut kahdesti, ja rinnalla on järjestetty työpajoja, joihin Marketing Finland on voinut nimetä mukaan myös luovan alan toimijoita. Marketing Finlandin luovasta työryhmästä mukana työpajoissa ovat olleet Eka Ruola ja Väinö Leskinen, jotka ovat tuoneet keskusteluun markkinointi- ja viestintäalan näkökulmaa.
– “Olin positiivisesti yllättynyt luovan alan kansainvälistymistä pohtineen työpajan annista, sillä siellä mentiin vauhdilla konkreettisiin ehdotuksiin”, sanoo markkinointitoimisto Nitron luova johtaja Eka Ruola.
Marketing Finland on esittänyt, että osa yrityksille myönnetystä TKI-rahoituksesta tulisi sitoa tuotteiden kaupallistamiseen. Nykytilanteessa merkittävä osa tutkimus- ja kehitysrahoituksesta keskittyy tuotekehitykseen, mutta tuotteiden vieminen markkinoille jää liian usein yritysten itsensä harteille.
– “Tiedostamme, että tämä ei ole nopea prosessi ja vaatii myös EU-tasolla muutosta sääntelyyn. Aihe on kuitenkin kilpailukyvyn kannalta kriittinen, ja siksi pidämme muutosta tärkeänä tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta”, toteaa Lemminki.
Neuvottelukunta on myös avannut uusia keskusteluja alan eri liittojen välillä. Marketing Finlandin luova työryhmä on jo saanut vieraakseen Design Forumin Joakim Karsken, joka esitteli Design Finland -hankkeen. Marketing Finland ja Design Finland ovat parhaillaan hakemassa hankkeelle yhteisrahoitusta, mikä kertoo uudenlaisesta yhteistyöstä ja verkostoitumisesta luovien alojen sisällä.
– “Näemme luovan talouden neuvottelukunnan olemassaolon alamme arvostuksen ja konkreettisen tuen kannalta tärkeänä kehitysaskeleena”, summaa Lemminki.
Luovan talouden neuvottelukunta on merkittävä avaus, joka yhdistää eri toimialoja ja hallinnonaloja yhteisen kasvustrategian luomiseksi. Marketing Finlandin näkökulmasta tämä on tilaisuus vahvistaa markkinoinnin ja viestinnän roolia osana kansallista elinkeino- ja vientipolitiikkaa, ja varmistaa, että alan yrityksille tarjotaan edellytykset menestyä niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla.
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.