Mainostajalle tärkeät ominaisuudet vaikuttajamarkkinoinnissa

Sisältöjen laatu, sitouttavuus sekä yrityksen ja vaikuttajan yhteinen arvomaailma ovat nousseet tavoittavuutta tärkeämmiksi ominaisuuksiksi vaikuttajamarkkinoinnin toteuttamisessa.

Tulokset selviävät PING Helsingin, Marketing Finlandin ja Suomen Markkinointiliiton kolmannen kerran toteuttamasta Vaikuttajamarkkinoinnin pulssikyselystä. Kysely antaa kattavan kuvan vaikuttajamarkkinoinnin käytöstä suomalaisten mainostajien keskuudessa. Tänä vuonna tuloksissa nousee esiin positiiviset muutokset aikaisempaan verrattuna. Vaikuttajamarkkinointia mitataan nyt entistä enemmän laadullisin mittarein, ja vaikuttajien valinnassa ja yhteistöiden mittaamisessa tavoittavuuden edelle on noussut sitoutuneisuus.

”Erityisen iloinen olen siitä, että vaikuttajavalinnoissa tärkeimmiksi kriteereiksi ovat nousseet sisältöjen laatu, tavoitettu kohdeyleisö sekä vaikuttajan ja yrityksen yhteinen arvomaailma. Seuraajamäärää pidetään vasta viidenneksi tärkeimpänä kriteerinä”, toteaa PING Helsingin toimitusjohtaja Inna-Pirjetta Lahti.

Valtaosa vastaajista piti vaikuttajamarkkinointia kustannuksiltaan tehokkaampana tai yhtä tehokkaana kuin muuta mainontaa. Mainostajat nimeävät tärkeimmiksi vaikuttajamarkkinoinnin tavoitteikseen tavoittavuuden, myynnin lisäämisen ja sisällön tuottamisen omiin kanaviin. Suurimpina haasteina mainostajat näkevät vaikuttajan valinnan, yhteistyön tulosten mittaamisen sekä onnistuneen strategian luomisen.

Vaikuttajamarkkinoinnin pulssikysely toteutettiin toukokuussa 2020. Kyselyyn vastasi 123 mainostajaa.

Lue lisää kyselyn tuloksista täältä.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen − 8 =