Lidlin Puuseppä ja nukke valloitti sekä tuomariston että yleisön – Vuoden mainostaja on Kesko

Voittogaala 2022

Vuoden 2021 parhaat mainoselokuvat palkittiin 27. kertaa järjestetyssä Voitto-gaalassa Helsingin Tennispalatsissa.

Kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 180 työtä, joista shortlistalle pääsi yhteensä 35.

Lidl Suomi voitti kilpailussa yhteensä neljä palkintoa, mukaan lukien Grand Prix’n mainoksella Puuseppä ja nukke. Mainoksen suunnitteli mainostoimisto Folk Finland ja tuotti Otto Tuotanto.

Kilpailun tuomariston mukaan mainos on traaginen, oivaltava versio kaikille tutusta tarinasta.

“Tätä filmiä ei voi helposti ohittaa, toisin kuin usein yksinäisyys voi jäädä huomaamatta.  Filmi sai monet itkemään, samaistumaan, liikuttumaan ja liikkumaan. Elokuvallisilta ansioiltaan erinomainen suoritus ja todella onnistunut vastuullisuusaiheen sovittaminen tarinaan ja jouluisen yhdessäolon teemaan”, tuomaristo kommentoi.

Mainos on syntynyt yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa.

“Grand Prix on aina upea tunnustus, ja nyt erityisen hienoa on se, että palkinnon voitti mainos, joka ei ole tehty pelkästään myynnillisistä lähtökohdista. Ilokseni voin kertoa, että se on aktivoinut myös Punaisen Ristin ystävätoimintaa yksinäisten parissa”, sanoo Lidl Suomen Creative Manager Christian Saukkola.

Puuseppä ja nukke nappasi paitsi Grand Prix’n myös Yleisön Parhaat Sekunnit. Lidl Atléticon kursoripeli sai lisäksi hopeaa online-videoiden sarjassa, ja Lidlin kesähittien palkintosarja sai jatkoa, kun Ay Makarena palkittiin parhaana musiikki- ja äänisuunnittelusarjassa.

Huumori vetosi tuomaristoon yleisen sarjan kärkikolmikossa. Voiton vei Gigantin Freeze Frame, jonka suunnitteli mainostoimisto NORD DDB Helsinki ja tuotti Lucy Loves Stories.

Tuomariston kunniamaininnat saivat Burger King, Virtuaalivaikuttaja Myrsky -kampanja, tuottaja Ari Laitinen sekä värimäärittelijä Sarrah Wilkman.

Kesko on Vuoden mainostaja

Screenforcen hallitus valitsi Vuoden 2021 mainostajaksi Keskon. Perustelujen mukaan Keskolla on oman brändinsä sävy hallussa esimerkillisesti. Kesko on pitänyt oman linjansa ja panostanut koko ajan markkinointiin johdonmukaisesti sekä vahvasti liikkuvan kuvan voimin.

”He ovat arjessamme mukana, tunnistettavasti ja riittävästi. He elävöittävät markkinoinnin konseptit, joka ovat varmasti auttaneet heitä tekemään historiansa parhaimman tuloksen vuonna 2021. Mainosfilmit, joita he tuottavat, ovat huipputasoa ja suomalaisen osaamisen taidonnäytteitä”, sanoo Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen.

Vuoden tuotantoyhtiönä palkittiin jo kolmatta kertaa Otto Tuotanto. Vuoden ohjaajaksi valittiin nouseva kyky Anna Äärelä.

Kaikki palkitut mainosfilmit ovat katsottavissa täällä.

VOITTAJAT

Grand Prix voittaja

Puuseppä ja nukke
Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Yleinen sarja

Pronssi:
Ei kotiintuloaikoja
Mainostaja: HSL Helsingin seudun liikenne
Mainostoimisto: Sherpa
Tuotantoyhtiö: Long Story Short

Hopea:
Kyllä kyllä
Mainostaja: Saka Finland
Mainostoimisto: Avidly
Tuotantoyhtiö: Grillifilms

Kulta:
Freeze Frame
Mainostaja: Gigantti
Mainostoimisto NORD DDB Helsinki
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories

Online-video

Pronssi:
Make Sure You Can Trust Your Mac
Mainostaja: Clean My Mac X
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
Tuotantoyhtiö: Mjölk

Hopea:
Lidl Atléticon kursoripeli
Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Kulta:
Pidetään yhteyttä. Pidetään yhtä.
Mainostaja: Elisa
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Yhteiskunnallinen ja kulttuuri

Yksinäinen tyttö
Mainostaja: Pelastusarmeija
Mainostoimisto: Make it Simple
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Efekti ja animointi

HS Ympäristö – Lue itsesi osaksi ympäristöä
Mainostaja: Helsingin Sanomat
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions

Musiikki ja äänisuunnittelu

Lidl Suomi X Spekti – Ay Makarena
Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Yleisön Parhaat Sekunnit

Puuseppä ja nukke
Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Audiovisual Producers Finland – APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen.

Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV Oy, Sanoma Media Oy, Discovery Finland ja Fox Networks Group. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista TV toimintaa Suomessa. Screenforce tuo kansainvälisen verkostonsa kautta parhaat palat televisioon liittyen myös maailmalta Suomen markkinan käyttöön.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

14 + 12 =