Kurio osaksi SAMY Alliancea

Kurio

Someen erikoistunut luova toimisto Kurio ottaa johdon SAMY Alliancen Pohjoismaiden valloittamisessa.

Toimistojen yhdistymisen myötä Kurion osakkaat liittyvät 2013 perustettun SAMY Alliancen osakkeenomistajien joukkoon.

”Tavoitteemme ovat hienosti linjassa SAMYn kanssa sekä kunnianhimon että suunnan osalta. Jaamme yhteisen halun palvella asiakkaitamme paikallisesti ja globaalisti johtavana social-first-toimistona, hyödyntäen dataa ja teknologiaa asiakkaidemme eduksi. Tämä kumppanuus on merkittävä virstanpylväs matkallamme ja olemme innoissamme mahdollisuuksista, joita se avaa meille ja asiakkaillemme, sekä Pohjoismaissa että globaalisti”, kertoo tiedotteessa Tommi Opas, Kurion toimitusjohtaja ja osakas.

Tommi Opas on ollut rakentamssa Kurion kasvutarinaa vuodesta 2015 toimitusjohtajana ja partnerina. Kurion perustivat 2012 toimistossa yhä työsketelevät Jari Lähdevuori ja Elli Tuominen.

Kurio jatkaa toimintaansa entisellä nimellään, saman johdon alaisuudessa ja ottaa käyttöönsä laajan valikoiman SAMY Alliancen kehittämiä omia työkaluja.

Kurio sijoittui maailman kahdeksanneksi luovimmaksi toimistoksi Global Creative Index 2023 -listauksessa, jota ylläpitää PRovoke Media. Toimiston asiakastöitä on palkittu alan arvostetuimmilla palkinnoilla, mukaan lukien D&AD, WARC Awards for Effectiveness, Clio Awards, Effie Awards ja New York Festivals Advertising Awards. Kurion asiakkaita ovat muun muassa Microsoft, Fazer, Kesko, Wärtsilä Energy ja UPM.

Financial Times listasi SAMY Allincen Euroopan 1000 nopeimmin kasvavan yrityksen joukkoon neljättä kertaa peräkkäin. SAMY toimii yli 50 markkinalla 14 maassa. Madridissa pääkonttoriaan pitävällä yrityksellä on globaalisti yli 400 työntekijää.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 − 2 =