Haasteena tuntematon huominen

 

Miltä Mainostajien Liiton tulisi näyttää huomenna? Mitkä ovat ne palvelut ja toiminnot, joihin meidän tulisi panostaa? Mitä osaamista meillä tulisi olla? Entä millainen toimintaympäristö mainostajilla huomenna on? Kysyimme kesän aikana jäsenyrityksiltämme, mitä mieltä he ovat Mainostajien Liiton palveluista.

Ei ole yllätys, että saimme vertailussa mukana olleisiin sidosryhmiimme nähden parhaan arvosanan. Jäsenistömme tuntee meidät parhaiten. Edunvalvontaa pidettiin tärkeimpänä tehtävänämme, mutta näkemykset edunvalvonnan sisällöstä vaihtelivat paljon. Uudet maksuttomat koulutustilaisuutemme ovat saaneet hyvän vastaanoton, samoin verkkosivujemme uudistaminen viime vuonna.

Huolestuttavinta tuloksissa oli, että tarjoamamme jäsenpalvelut tunnetaan osin heikosti. Valtaosa ei ollut vielä käyttänyt verkkosivujen uutta työkalupakkia, josta löytyvät lukuisat sopimusmallit, ohjeistot ja tutkimustiedot. Maksullisten seminaarien laajemman käytön esteenä on selvityksen mukaan kiire ja korkeaksi koettu hinta. Nämä kuvastavat hyvin nykyistä talouden tilannetta.

Saimme jäsentyytyväisyystutkimuksesta paljon arvokasta palautetta. Olemme jo tehneet suunnitelmia tiedonkulun lisäämiseksi ja palveluiden parantamiseksi. Testaamme lähiaikoina muutamia esiin tulleita ehdotuksia. On turhaa tehdä selvityksiä, jollei tuloksia analysoida ja toimintaa kehitetä.

Haastavinta on kuitenkin ymmärtää millaiseksi mainostajan toimintaympäristö on muuttumassa tulevaisuudessa. Millä keinoilla voimme parantaa markkinoinnin tehokkuutta? Mitä osaamisalueita mainostajan tulisi tulevaisuudessa hallita? Ympäristömme digitalisoituu vauhdilla ja toiminta globalisoituu. ICT:n ja markkinoinnin yhteistyö tulee entistä tärkeämmäksi. Markkinoinnin rooli kansantalouden kasvun veturina vahvistuu.

Emme voi tietenkään ennustaa tulevaisuutta, mutta sen tiedämme, että markkinointiosaamisemme tulee vahvistua nopeasti. Tänään haasteenamme on mm. teknisen ja nopeasykkeisen ohjelmallisen ostamisen opettelu ja hallitseminen. Huomenna asiat eivät varmastikaan ole yksinkertaisempia. Meidän tulee edistyä markkinoinnin digitalisoitumisessa ja haastaa itsemme parhaimmistoon.

Ja ehkä vielä tärkeämpää on luoda ympäristöömme rohkea usko tulevaisuuteen ja siihen, että markkinoinnin avulla lähdemme uuteen kasvuun. Panostamalla markkinointiin menestymme paremmin.


Ritva Hanski-Pitkäkoski, toimitusjohtaja
ritva.hanski-pitkakoski@mainostajat.fi

MAINOSTAJA 15.9.2015

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

five × two =