Finnish Comms Awards voittajat 2024

SEKin ABB Suomelle toteuttama työ Suomalainen valmennusosaaminen kansainvälisille areenoillevalittiin vuoden viestintätyöksi. Vuoden vaikuttamiskampanjaksi valittiin Viestintätoimisto Manifeston ja Creative Dayn Syöpäjärjestöille toteutettu työ Älä ole koekaniini – Syöpäjärjestöille toteutettu sähkösavukkeiden käyttöä ehkäisevä kampanja. Vuoden viestintätoimistona palkittiin Ahjo Communications Oy. Vuoden viestintäkonsultiksi valittiin Kristiina Nieminen, Vuoden pitchaajaksi Aapo Kuortti, sekä Vuoden nuoreksi kyvyksi Rosanna Lyytinen. Tänä vuonna Vuoden Timantti palkinnon sai Christina Forsgård, Netprofile Finland Oy:sta. Finnish Comms Awards -kilpailun järjestää Marketing Finland yhteistyössä VaLa ry:n kanssa.

 

”Kilpailu avasi upeasti sen kaiken osaamisen, mitä viestintätoimistoissa asiakkaiden hyväksi tehdään. Voittajat olivat ymmärtäneet viestinnän strategisen funktion ylimmän johdon erottamattomana työkaluna. Työt ratkoivat mitattavasti vaikeita solmuja, jotka liittyivät esimerkiksi maineeseen, työnantajakuvaan tai strategian viestimiseen. Yhteistä voittajille oli viestinnän vaikuttavuuden todentaminen ja toimiston syvä ymmärrys asiakkaan liiketoiminnan kulmakivistä.”

”Siinä missä markkinoinnin tavoitteena on saada sinut ostamaan jotain, on viestinnän tavoitteena saada sinut kuuntelemaan. Voittajatöissä tulikin hyvin esille se, että viestintä on jatkuvaa dialogia asiakkaan kanssa. Sen arvo näkyy suoraan asiakkaan liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa”

-Viestintätoimisto Brunnenin toimitusjohtaja ja Finnish Comms Awards 2024 -kilpailun päätuomari Taru Nikulainen.

 

Strateginen viestintäkonsultointi

Vihreä siirtymä sai väkevän vauhdittajan

Sumi Oy & Netprofile Finland Oy

Tämä jos mikään on strategista viestinnän konsultointia parhaimmillaan. Yhteistyö on ollut pitkäjänteistä ja kokonaisuudesta näkee, että toimisto on ollut asiakkaalle korvaamaton käsipari alusta alkaen.

Erityistä kiitosta työ saa perinteisten ja uusien, luovien keinojen yhdistelemisestä. Vaikuttava esimerkki siitä työstä, mitä viestintätoimistoissa puhtaimmillaan tehdään: jatkuvaa konsultointia vaativien aiheiden äärellä yksittäisten kampanjoiden sijaan.

 

Yritys- ja yhteisöviestintä (sisäinen)

WithSecuren päivitetty strategia kääntyi eloon osallistavalla ja ihmislähtöisellä viestinnällä

WithSecure Oyj & Brunnen Communications Oy

Palkittava työ osoittaa, miten paljon voidaan saavuttaa, kun sisäinen viestintäkulttuuri perustuu kunnioitukseen ja inhimillisyyteen ja johto näyttää mallia omalla viestinnällään. Toteutus on ammattitaitoinen ja työn strateginen merkitys asiakkaan liiketoiminnalle kiistaton.

Se, että toimistokumppani työskenteli strategisen suunnittelun lisäksi pienen asiakastiimin lisäkäsinä, oli tärkeä päätös. Onnistuneen yhteistyön tulokset ovat kaunista katsottavaa, sillä tässä keississä mahdollisuudet toisenlaiselle lopputulokselle olivat ilmassa.

 

Yritys- ja yhteisöviestintä (ulkoinen)

Joensuu – Fotoniikan koti

Business Joensuu & Oy SEK Ab

Onnistunut viestintäkokonaisuus, jossa saavutettiin tavoitteet monella eri rintamalla. Selkeä kuvaus lähtötilanteesta, haasteesta, tavoitteista sekä ratkaisuista. Toimiston työstä välittyy kuva perinpohjaisesta ja ammattimaisesti johdetusta strategisesta konsultoinnista, jossa päästään tavoitteisiin.

Pisteet myös siitä, ettei työ ole jäänyt projektiluontoiseksi, vaan yhteistyö näyttää jatkuvan edelleen.

 

Toimintaympäristön teemojen hallinta (Issues Management)

Onnella on osoite. Asuntosäätiö ajatusjohtajaksi vaativassa toimintaympäristössä

Asuntosäätiö & Oy SEK Ab & Dagmar

Kyseessä oli strateginen ja monikanavainen keissi, jossa viestinnällä on tuettu taidokkaasti asiakkaan koko liiketoimintaa ja edunvalvontatyötä: viestinnästä on tullut aito työkalu johdolle.

Työ oli malliesimerkki siitä, miten pohjaksi laadittua tutkimusta hyödynnetään tunnettuuden, maineen ja ajatusjohtajuuden rakentamisessa. Plussaa tuli myös yhteistyön pitkäjänteisyydestä.

 

Muutosviestintä

Osallistava strategiaviestintä johti isoon muutokseen

Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme & Oy SEK Ab

Tavoitteellisesti ja monitasoisesti osallistava muutosviestinnän työ, joka on vaatinut asiakkaalta resursseja ja tahtotilaa sekä toimistolta ammattitaitoa ja näkemyksellisyyttä. Kokonaisuudessa tulee onnistuneesti esiin lähtötilanteen haastavuus sekä projektin laajuus.

Erityinen kiitos siitä, että toimisto johti muutosta vahvistamalla lähijohdon viestintä- ja vuorovaikutuskyvykkyyttä.

 

Kriisi- ja poikkeustilanteet

Mikä soppa syntyikään makaronilaatikosta

Compass Group Suomi & Viestintätoimisto Drum Oy

Työ on erinomainen esimerkki siitä, millaista on vaativa ylimmän johdon konsultointi.

Mainekriisi oli mittakaavaltaan suuri ja käsillä oli mahdollisuus hyvin vakavaan vahingollisuuteen. Onnistuneella viestinnällä estettiin kriisin laajeneminen ja rajattiin asiakkaan mainehaittaa aiheessa, johon Suomessa suhtaudutaan intohimoisesti.

Lopputulos ja asiakaslausunto kertovat onnistuneesta yhteistyöstä, ja on upeaa, että kriisi kääntyi organisaation sisäiseksi oppimiskokemukseksi.

 

Viestintävalmennus ja simulaatiot

Suomalainen valmennusosaaminen kansainvälisille areenoille

ABB Suomi & Oy SEK Ab

Uskomattoman pitkä kumppanuus, joka osuu aivan asiakkaan liiketoiminnan ytimeen: työtyytyväisyyteen ja osaajien pitämiseen. Työ on hyvä osoitus siitä, mitä syvä ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta ja kehitystarpeista parhaimmillaan tuottaa.

Vaikutuksen teki myös kansainvälinen ulottuvuus sekä se, että asiakkaalle tarjottavaa toimintamallia kehitetään jatkuvasti sen sijaan että jatkettaisiin samalla sapluunalla vuodesta toiseen.

 

Hankeviestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

Mennäänkö vaan mutulla? Tilastokeskus ryhtyi taisteluun suomalaisten tutkimusuupumusta vastaan

Tilastokeskus & Oy SEK Ab

Yhteiskunnallisesti tärkeää aihetta on ratkaistu perinteisin keinoin, mutta laadukkaasti toteutettuna. Kilpailutyö osoittaa vahvaa asiakasorganisaation toiminnan ymmärrystä.

Myös vaikuttavuuden mittaamisessa on onnistuttu: aihe ei jäänyt vain keskustelujen tasolle, vaan toiminnallinen tavoite – tutkimukseen vastaajien määrän kasvattaminen – saavutettiin.

 

Lanseeraus tai repäisy (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

Älä ole koekaniini – Syöpäjärjestöille toteutettu sähkösavukkeiden käyttöä ehkäisevä kampanja

Syöpäjärjestöt & Viestintätoimisto Manifesto Oy & Creative Day

Kilpailutyössä oli todella hienoa, että itse kohderyhmää eli nuoria kuultiin heti kampanjan käynnistysvaiheessa ja heidän kommenttinsa otettiin kampanjan suunnittelussa huomioon.

Projekti ylitti asetetut tavoitteet, ja erityisesti ilahdutti se, että kampanja vietiin myös oppilaitoksiin sekä terveyskeskuksiin. Toivottavasti tällainen työ saa jatkoa ja se näkyisi laajemminkin maamme kouluissa ja esimerkiksi nuorisotiloissa!

 

Viestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

Jätä rata rauhaan – hengenvaarallinen hengailupaikka. Miten musta huumori pelasti nuoret miehet junaraiteilta?

Väylävirasto & Dentsu Creative & Kaiku Helsinki Oy

Työssä on poikettu rohkeasti organisaation tavanomaisesta viestinnän linjasta. Vaikeasta aiheesta on puhuttu suoraan ja kohdennetusti – nuorilta nuorille, ei organisaatiolta nuorille.

Valinta käyttää mustaa huumoria vakavan aiheen käsittelyssä vaatii taitoa ja on työssä erityisen ansiokasta. Kampanja erottuu perinteisestä viranomaisviestinnästä, joka jää usein nuorilta huomaamatta.

 

Palvelu- ja tuoteviestintä (B2B-viestintä)

Maailman suurin lämmön kausivarasto tavoitti lanseerausvaiheessa haastavat kohderyhmät Suomessa ja maailmalla

Vantaan Energia & Oy SEK Ab

Hieno esimerkki pienen budjetin loistavasta käytöstä haastavan viestinnällisen tilanteen voittamiseksi. Kumppanin strateginen ymmärrys ja laaja viestinnän osaamispaletti toivat erinomaiset tulokset. Lisäpisteet asiakkaan ja toimiston pitkäkestoisesta yhteistyöstä.

 

Lanseeraus tai repäisy (B2B-viestintä)

Tiedotteella miljoonat uuteen tehtaaseen

Enifer & San Francisco Agency

Verrattomasti onnistunut kansainvälinen projekti, jossa perinteisen ja kikkailemattoman mediaviestinnän avulla saatiin kotiutettua merkittävä summa rahaa yritykseen. Mediaviestintä on tänä päivänä haastavaa työtä, minkä onnistumisesta erityinen hatunnosto!

Asiakaskokemus kertoo yksiselitteisesti, että ilman toimiston osaamista ei olisi päästy toivottuun lopputulokseen.

 

Viestintä (B2B-viestintä) 

Tavoitteena Nolla Huumekuolemaa

Indivior & Irti Huumeista ry & Ahjo Communications Oy

Tässä voittajatyössä vakavan aiheen viestintä on vaatinut hienotunteisuutta, tasapainoilua ja herkkyyttä tonaliteetissa ja visuaalisessa ilmeessä. Kampanja ylitti numeraaliset tavoitteet ja löysi myös uutta yleisöä kohderyhmien ulkopuolelta.

Toimiston ja asiakkaan välinen luottamus on korkea, mikä selvästi antaa tilaa innovatiivisten ideoiden esittelylle. Asiakkaan toimistostaan käyttämä sana ”korvaamaton” on ylistävä kehu palkitulle tiimille.

 

Palvelu- ja tuoteviestintä (B2C-viestintä)

Airamista kotimainen älyvalaistuksen asiantuntija

Airam Electric Oy Ab & Drama Queen Communications

Tässä työssä erityisen ansiokasta oli se, että pikavoittojen sijaan viestinnälle asetettiin pidemmän tähtäimen tavoitteet. Oli myös rohkeaa valita yksi tuoteryhmä koko viestintästrategian keskiöön.

Asiakaskokemuksen kuvaus on erittäin vakuuttava ja nouseminen arvostettujen brändien listalla on vaikuttava saavutus. Perusvahvaa tekemistä, joka ansaitsee tulla palkituksi!

 

Lanseeraus tai repäisy (B2C-viestintä)

Näin viestinnällä tehtiin videopelistä kansainvälinen kulttuuri-ilmiö

Remedy Entertainment Oyj & Epic Games & Republic & Tara Bruno PR

Globaalisti hyvin kilpailtu ala ei tehnyt palkittavan toimiston työstä helppoa. Ratkaisuna oli yleisön laaja osallistaminen, minkä avulla tästä kultaa voittavasta kampanjasta luotiin ilmiö. Jälleen kerran osoitus siitä, että kynttilää ei pidä pitää vakan alla, vaan tulee uskoa omaan tekemiseen.

Toimisto on onnistunut löytämään keinot, joiden avulla tavoitteet voidaan saavuttaa muullakin tavalla kuin isolla rahalla. Onneksi olkoon!

 

Kunniamaininta: Lanseeraus tai repäisy (B2C-viestintä)

PrimaCatin kissavalta

PrimaCat & TBWA\Helsinki Oy

Wow mikä mahdollisuusviestinnän teko! Tässä ajan hetkeen purreessa kampanjassa oli tyyliä, huumoria ja innovatiivisuutta! Tulokset puhuvat puolestaan.

 

Viestintä (B2C-viestintä) 

2,5 sekuntia nollasta sataan – kansainvälinen PR sähköisti Vergen kiihdytyksen maailmalle

Verge Motorcycles & Mellakka Helsinki

Tästä ei toimeksianto enää parane! Palkittava työ on priima esimerkki siitä, miten koko kansainvälisen markkinoinnin voi rakentaa PR:n varaan, kun itse tuote on huomattavan uutisoinnin arvoinen.

Tässä työssä PR:llä oli suora linkki koko asiakkaan olemassaoloon; jos kansainvälinen viestintä ei olisi onnistunut, olisi asiakas jäänyt ilman tilauksia ja firman tarina eläisi pelkkänä unelmana paperilla. Kunnianhimoiset julkisuustavoitteet saavutettiin, mikä näkyi myynnin onnistumisessa. Ensiluokkaista!

 

Pro Bono

MLL – Vaaralliset somehaasteet

Mannerheimin Lastensuojeluliitto & TBWA\Helsinki Oy & Inuits

Tämä tuomariston valitsema kultatyö on uniikki. Sillä on vahva arvopohja ja yhteiskuntavastuun kaikupohja.

Asiakkaan lausunto ’käänteentekevästä kumppanuudesta’ tiivistää yhteistyön onnistumisen. Selkeä ja hyvin näkyvyyttä saanut konsepti. Hienoa, että työ on jalkautumassa myös muihin EU-maihin.

 

Vuoden varainhankintateko (VaLa ry)

The HERitage

Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö & United Imaginations Oy

Puhtaan nerokas toteutus. Työssä riittää erilaisia nyansseja ja herkkyyksiä, joiden keskeltä vain todella taitava ja kokenut ammattilaisten tiimi löytää juuri oikeat pääviestit ja keinot.

Työ onnistui löytämään erinomaisen tasapainon sensitiivisen aiheen ja suoran viestin välillä, vaikka aihe on suomalaiselle lahjoittajalle etäinen ja kansainvälinen toteutus lisäsi vaikeuskerrointa. Poikkeuksellisen vaikuttavat tulokset, onnittelut!

 

Vuoden viestintätyö

Suomalainen valmennusosaaminen kansainvälisille areenoille

ABB Suomi & Oy SEK Ab

Uskomattoman pitkä kumppanuus, joka osuu aivan asiakkaan liiketoiminnan ytimeen: työtyytyväisyyteen ja osaajien pitämiseen. Työ on hyvä osoitus siitä, mitä syvä ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta ja kehitystarpeista parhaimmillaan tuottaa.

Vaikutuksen teki myös kansainvälinen ulottuvuus sekä se, että asiakkaalle tarjottavaa toimintamallia kehitetään jatkuvasti sen sijaan että jatkettaisiin samalla sapluunalla vuodesta toiseen.

  

Vuoden vaikuttamiskampanja

Älä ole koekaniini – Syöpäjärjestöille toteutettu sähkösavukkeiden käyttöä ehkäisevä kampanja

Syöpäjärjestöt & Viestintätoimisto Manifesto Oy & Creative Day

Kilpailutyössä oli todella hienoa, että itse kohderyhmää eli nuoria kuultiin heti kampanjan käynnistysvaiheessa ja heidän kommenttinsa otettiin kampanjan suunnittelussa huomioon.

Projekti ylitti asetetut tavoitteet, ja erityisesti ilahdutti se, että kampanja vietiin myös oppilaitoksiin sekä terveyskeskuksiin. Toivottavasti tällainen työ saa jatkoa ja se näkyisi laajemminkin maamme kouluissa ja esimerkiksi nuorisotiloissa!

 

Vuoden pitchaaja: Aapo Kuortti, TBWA\Helsinki Oy

Tuomaristo kuuli päivän aikana monia erinomaisia pitchauksia, joista Aapo Kuortti jäi vaikuttavalla esiintymisellään parhaiten tuomariston mieleen. Aapo otti tuomariston heti avauslauseellaan haltuun, ja sai raadin innostumaan ja nauramaan. Hän laittoi persoonansa peliin ja kertoi viestintätyöstään vauhdikkaasti, mutta huippuosaavasti. Vuoden pitchaajasta näki, että aihe oli hänelle lähellä sydäntä. Ja tämän mestarillisen pitchauksen jälkeen myös tuomariston sydämet olivat sulatettu. Onneksi olkoon, Aapo!

 

Vuoden nuori kyky: Rosanna Lyytinen, Kaiku Helsinki Oy

Nuoresta iästään huolimatta palkittava henkilö on jo nyt viestintäkentän pioneeri. Viesti ry palkitsi tämän nuoren osaajan gradun vuoden parhaana ja piti tutkimustuloksia merkittävinä.

Vuoden nuoren kyvyn persoonallisuutta leimaavat terve pelkäämättömyys ja uteliaisuus eli piirteet, jotka ovat viestinnän ammattilaiselle välttämättömiä.

Hän toimii muiden työtehtäviensä ohella toimiston markkinointipäällikkönä. Myös tässä tehtävässä hän on osoittanut samanlaista paneutumista kuin kaikessa asiakastyössään. Hän ei myöskään säikähdä rutiinihommia, joita jokaisen konsultin työhön kuuluu. Asiakkaat arvostavat henkilön järjestelmällisyyttä sekä palveluasennetta.

On ihmisiä, jotka etätyö eristää työyhteisöstä – ja sitten on Vuoden 2024 nuori konsultti! Kollegat melkein unohtavat, että tämä nuori osaaja asuu Tampereella. Hän osallistuu aktiivisesti työyhteisön toimintaan niin etänä kuin läsnä.

 

Vuoden Spokesperson: Mika Pärssinen, Habita Finland Oy

Vuoden 2024 Spokesperson on nostanut yrityksensä syvästä suonsilmästä alansa johtavien vaikuttajien joukkoon. Samalla hän on rakentanut itsestään alan TOP 3 -brändin. Tähän on tarvittu 7 vuoden luottamus viestintäkumppaniin sekä rohkeaa astumista esiin myös tilanteissa, joissa kilpailijat ovat vaienneet. Yhteistyön aikana Vuoden Spoken edustaman yrityksen liikevaihto on kasvanut 38 %.

Kun tämä toimitusjohtaja aloitti nykyisessä tehtävässään 7 vuotta sitten, olivat kaikki viestinnän osa-alueet johtamisviestintää lukuun ottamatta hänelle vieraita. Hän oli kovaverinen myynnin ammattilainen, jolle esimerkiksi mediaviestintä toi mieleen lähinnä kakkosluokan median shokkiotsikot ja rahan haaskauksen.

Toimistokumppani valmensi asiakkaan median kohtaamisiin, minkä tuloksena nyt palkittavalta Vuoden Spokelta halutaan nykyään näkemys lähes aina, kun puhutaan alan näkymistä. Johtava talous- ja yleismedia tuntee hänet ihmisenä, jolla on aina aikaa palvella. Henkilönä, jolla on näkemystä ja rohkeutta puhua myös alansa vaikeista aiheista.

 

Vuoden viestintäkonsultti: Kristiina Nieminen, San Francisco Agency

Vuoden 2024 viestintäkonsultti on kasvanut vain muutamassa vuodessa kansainvälisen viestinnän huippuosaajaksi, joka johtaa toimiston Yhdysvaltoihin suuntautuvia operaatioita.

Hän osaa pukea lähestyttävällä tavalla sanoiksi asiat, joissa esimerkiksi suomalaisyritykset kompastelevat yrittäessään Yhdysvaltojen valloitusta. Tämä vaatii kulttuurista empatiaa ja ymmärrystä, joka ulottuu kielen ymmärrystä pidemmälle.

Vuoden viestintäkonsultti johtaa monipuolisesti tiimejä, jotka vaihtelevat kvanttitietokoneista ja sensoriteknologiasta aina meikkeihin ja biomuoveihin. Kyseessä on taitava ja kylmähermoinen kriisiviestijä, joka tuo selkeyttä hankaliin tilanteisiin tyyneydellään ja analyyttisellä, perinpohjaisella otteellaan.

 

Vuoden Timantti: Christina Forsgård, Netprofile Finland Oy

Tämän kunniamaininnan saaja kantaa raskaan sarjan viestintämanttelia. Christina Forsgård ei ole vain yrittäjä vuonna 2000 perustetussa viestintätoimistossaan, hän on myös paljon muuta: kansainvälisen kattojärjestömme ICCOn Ethics Chair ja Marketing Finland viestintätoimistojen hallituksen jäsen. Ansioitunut kriisiviestinnän ja kybersimulaatioiden valmentaja, jonka opeissa ovat hikoilleet monet yritysjohtajat ja virkamiehet niin Suomessa kuin laajemmin EU:ssa. Christina on piinkova strategi, joka ymmärtää vaikuttavan viestinnän arvon asiakkaan liiketoiminnalle – sekä sen, miten arvo rakennetaan.

Christinan jäljet johtavat myös juhlittavaan kilpailuumme. Kisa nimittäin syntyi hänen ideastaan 14 vuotta sitten. Mittelöä on kehitetty sitkeästi vuosi vuodelta yhdessä viestintätoimistojen hallituksessa. Täällä Christina on pontevasti tuonut esille tarkkoja havaintojaan yhteiseksi parhaaksemme.

Vuoden Timantin kansainväliset verkostot ovat laajat, ja hänellä on ammatillisia ystäviä ympäri maailmaa. Christina vaikuttaa aktiivisesti viestinnän globaaleissa toimielimissä, ja kantaa aina ylpeänä siniristilippua.

 

Vuoden Viestintätoimisto: Ahjo Communications Oy

Palkittava Vuoden viestintätoimisto tunnetaan tarkasta kyvystään kuunnella asiakkaita ja ymmärtää heidän liiketoimintaansa. Vaikka toimisto on vahvistanut merkittävästi tunnettuuttaan Suomessa, tekee se viestintää myös kansainvälisille asiakkaille – liikevaihdosta 30 % tulee Suomen rajojen ulkopuolelta.

Toimistossa henkilöstöstä huolehditaan hyvin: työtä ohjaavat tuttavallisuus, yhteistyö ja tasa-arvoisuus. Kukaan ei kilpaile keskenään, ja esimerkiksi rekrytoinnit hoidetaan anonyymisti hakijoita arvostaen. Palkittava toimisto on saanut Asiakastiedon myöntämän Platina-tunnustuksen aina vuodesta 2007 tähän vuoteen 2024 saakka. Lisäksi toimisto löytyy Kauppalehden menestyjät -listalta.

Toimiston asiakkaan sanoin: ”tiimissänne on sekä kokemusta että nuorta innokkuutta. Lähestymistapanne on suoraviivainen ja osaatte ennakoida: otatte asioista selkoa jo ennen kuin me edes ymmärrämme miettiä asiaa. Se säästää aikaa kaikilta eri osapuolilta.”

 

Suuri kiitos vuoden 2024 gaalan yhteistyökumppaneille: Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry, A. Vogel Oy, Cision Finland Oy, Freja Transport & Logistics Oy, Grano Oy, ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry, Severa, STT Viestintäpalvelut Oy, ja Viesti ry. 

Lisätiedot

Päätuomari Taru Nikulainen, perustaja ja toimitusjohtaja, Brunnen Communications, taru.nikulainen@brunnen.fi, puh. 050 325 7347

Sääntötuomari Sari-Liia Tonttila, perustaja, partneri, Ahjo Communications Oy, sari-liia.tonttila@ahjocomms.fi, puh. 050 065 9300

Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland, riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fi, puh. 040 5781 974

Pia Tornikoski, pääsihteeri, VaLa ry,paasihteeri@vala.fi, puh. 040 596 3763

Artikkelikuva: Petri Mast

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

17 + ten =