Finnish Comms Awards finalistit julki – ”Parhaissa töissä on pystytty osoittamaan viestinnän suora kytkös liiketoiminnan strategisten tavoitteiden saavuttamiseen”

Shortille on valittu 49 kilpailuhakemusta 16 eri toimistosta. Jo 13. kertaa järjestettävä viestintäyhteistyön kilpailu kokosi runsaan ja edustavan osanoton.

Kilpailun päätuomari, viestintätoimisto Brunnenin toimitusjohtaja Taru Nikulainen näkee Finnish Comms Awardsin muuttuneen vuosi vuodelta strategisemmaksi.

”Parhaissa töissä on pystytty osoittamaan viestinnän suora kytkös strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Viestintäkonsultointi on ylimmän johdon sparrausta, jatkuvaa luottamukseen perustuvaa dialogia usein juuri niinä vaikeimpina hetkinä, kun ratkotaan yhdessä esimerkiksi maine- tai työnantajakuvasolmua.”

Nikulainen luonnehtii monien kilpailutöiden olevan mieleenpainuvia ja taitavasti rakennettuja kampanjatöitä, jotka kiinnittyvän ajan henkeen.

Näin etenee

Finalistit esittävät kilpailutyönsä tuomaristolle pitchauspäivänä 22.10.2024. Tuomaristoon on valittu 39 eri toimialoja, korkeakouluja ja mediaa edustavaa pitkän linjan ammattilaista. Tuomariston työskentelyä ohjaavat päätuomari Taru Nikulainen sekä sääntötuomari Sari-Liia Tonttila.

Finnish Comms Awards -gaala järjestetään torstaina 31.10.2024 Hotelli Clarionissa.

Yksittäiset gaalaliput tulevat myyntiin ensi viikon alussa. Gaalapöydät ovat varattavissa jo nyt osoitteesta info@marketingfinland.fi.

Vuoden 2024 gaalan yhteistyökumppaneina toimivat Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry, Cision Finland Oy, Grano Oy, ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry, Severa, STT Viestintäpalvelut Oy ja Viesti ry.

 

Shortilla

Strateginen viestintäkonsultointi

Luottamusta ja toimintavalmiutta – kriisiviestinnän kehittämiskokonaisuus Koneen Säätiölle
Koneen Säätiö & Ahjo Communications Oy

Vihreä siirtymä sai väkevän vauhdittajan
Sumi Oy & Netprofile Finland Oy

WithSecuren johtamisviestinnän virityksellä vauhtia ja fokusta vaativaan muutosmatkaan
WithSecure Oyj & Brunnen Communications Oy 

Yritys- ja yhteisöviestintä (sisäinen)

Osallistava strategiaviestintä johti isoon muutokseen
Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme & Oy SEK Ab

WithSecuren päivitetty strategia kääntyi eloon osallistavalla ja ihmislähtöisellä viestinnällä
WithSecure Oyj & Brunnen Communications Oy

Yritys- ja yhteisöviestintä (ulkoinen) 

Autenttisuudella huipulle – liiketoiminta kasvaa digitaalinen insinööri kerrallaan
Nitor & Netprofile Finland Oy

Joensuu – Fotoniikan koti
Business Joensuu & Oy SEK Ab

Toimintaympäristön teemojen hallinta (Issues Management)

Onnella on osoite. Asuntosäätiö ajatusjohtajaksi vaativassa toimintaympäristössä
Asuntosäätiö & Oy SEK Ab

Vihreä siirtymä sai väkevän vauhdittajan
Sumi Oy & Netprofile Finland Oy

Muutosviestintä

Osallistava strategiaviestintä johti isoon muutokseen
Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme & Oy SEK Ab

VAU-voimalla muutoksen moottoriksi
Visma Finland & Netprofile Finland Oy

Verkosto-osaamisen voima valjastettiin muutosturvapilottien viestintään
Hämeen ELY ja alueelliset pilotit & Ahjo Communications Oy

Kriisi- ja poikkeustilanteet

Mikä soppa syntyikään makaronilaatikosta
Compass Group Suomi & Viestintätoimisto Drum Oy

Viestintävalmennus ja simulaatiot

Luottamusta ja toimintavalmiutta – kriisiviestinnän kehittämiskokonaisuus Koneen Säätiölle
Koneen Säätiö & Ahjo Communications Oy

PrivacyRules: globaali kybersimulaatio valaisi varautumisen aukot
PrivacyRules & Netprofile Finland Oy

Suomalainen valmennusosaaminen kansainvälisille areenoille
ABB Suomi & Oy SEK Ab

Uusi kirkkoherra rakensi vuorovaikutuksesta vahvuuden Malmin seurakunnalle – ymmärrys toi rohkeuden viestiä vaikeistakin asioista
Malmin seurakunta & Brunnen Communications Oy

Hankeviestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

Mennäänkö vaan mutulla? Tilastokeskus ryhtyi taisteluun suomalaisten tutkimusuupumusta vastaan
Tilastokeskus & Oy SEK Ab

Mielenterveyden työkalupakki
Työterveyslaitos & Viestintätoimisto Drum Oy

360-infraviestintää turkulaisella mausteella
Väylävirasto ja Turun kaupunki & Ahjo Communications Oy

Lanseeraus tai repäisy (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

HELSINKI HAPPINESS HACKS – kaupunkilaisten aidot kokemukset matkailuvalteiksi
Visit Finland, Helsinki Partners ja Oy SEK Ab

Mennäänkö vaan mutulla? Tilastokeskus ryhtyi taisteluun suomalaisten tutkimusuupumusta vastaan
Tilastokeskus & Oy SEK Ab

Wilderness Calling – Lapin maisemiin yhdellä puhelulla
FINAVIA & Oy SEK Ab

Älä ole koekaniini – Syöpäjärjestöille toteutettu sähkösavukkeiden käyttöä ehkäisevä kampanja
Syöpäjärjestöt & Viestintätoimisto Manifesto Oy & Creative Day

Viestintä (Julkishallinto, oppilaitokset, järjestöt, liitot)

Jätä rata rauhaan – hengenvaarallinen hengailupaikka. Miten musta huumori pelasti nuoret miehet junaraiteilta?
Väylävirasto & Kaiku Helsinki Oy & Dentsu Creative

Kuinka nepsy-piirteisen lapsen maailmasta viestitään animaation keinoin
Mielenterveystalo (HUS) & Avidly Oy

Palvelu- ja tuoteviestintä (B2B-viestintä)

Maailman suurin lämmön kausivarasto tavoitti lanseerausvaiheessa haastavat kohderyhmät Suomessa ja maailmalla
Vantaan Energia & Oy SEK Ab

Tavoitteena Nolla Huumekuolemaa
Indivior & Ahjo Communications Oy

Lanseeraus tai repäisy (B2B-viestintä)

Maailman suurin lämmön kausivarasto tavoitti lanseerausvaiheessa haastavat kohderyhmät Suomessa ja maailmalla
Vantaan Energia & Oy SEK Ab

Tiedotteella miljoonat uuteen tehtaaseen
Enifer & San Francisco Agency

Viestintä (B2B-viestintä)

Tavoitteena Nolla Huumekuolemaa
Indivior & Ahjo Communications Oy

Tilauskirjat jo täynnä – näin tehtaan lanseeraus on vauhdittanut Eatonin tunnettuutta Suomessa
Eaton Electric Oy & Kaiku Helsinki Oy

Palvelu- ja tuoteviestintä (B2C-viestintä)

Airamista kotimainen älyvalaistuksen asiantuntija
Airam Electric Oy Ab & Drama Queen Communications

Ghost Scoot nosti skuuttausturvallisuuden keskusteluihin
Pohjola Vakuutus & OP Ryhmä & Miltton Oy

Taco Bell, mun bff
Taco Bell Suomi (Restel Oy) & TBWA\Helsinki Oy

Vuokkoset for MENstruation
Vuokkoset (Delipap Oy) & TBWA\Helsinki Oy

Lanseeraus tai repäisy (B2C-viestintä)

Ghost Scoot nosti skuuttausturvallisuuden keskusteluihin
Pohjola Vakuutus & OP Ryhmä & Miltton Oy

”Hyvä Suomi!” Puolen kilometrin jono Lykon avajaisiin sai jopa ruotsalaiselta medialta kehut
Lyko & Mellakka Helsinki

Näin viestinnällä tehtiin videopelistä kansainvälinen kulttuuri-ilmiö
Remedy Entertainment Oyj & Republic

PrimaCatin kassavalta
PrimaCat & TBWA\Helsinki Oy

Seniorikokemusasiantuntija
Verkkokauppa.com & Bob the Robot

Viestintä (B2C-viestintä)

Vuokkoset monimuotoisuuden asialla
Vuokkoset (Delipap Oy) & TBWA\Helsinki Oy

2,5 sekuntia nollasta sataan – kansainvälinen PR sähköisti Vergen kiihdytyksen maailmalle
Verge Motorcycles & Mellakka Helsinki

Pro Bono

MLL – Vaaralliset somehaasteet
Mannerheimin Lastensuojeluliitto & TBWA\Helsinki Oy

The HERitage
Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö & United Imaginations Oy

Vuoden varainhankintateko (VaLa ry)

Katu ei ole koti – virtuaalitodellisuus herätti eloon Sininauhasäätiön varainkeruukampanjan
Sininauhasäätiö sr. & Valve Branding Oy

Tarjotaan #ProtuleiriJokaiselle
Prometheus-leirin tuki ry & Ahjo Communications Oy

The HERitage
Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö & United Imaginations Oy

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Paula Harmaala on Marketing Finland Median ja MRKTNG-lehden päätoimittaja.

+358 50 3607 500
paula@marketingfinland.fi

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Päätoimittaja

Kilpailut, Markkinointiuutiset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 − 3 =