Effie-tuomaristo valittu – kaksi tuomaristoa valitsee vuoden tuloksellisimmat markkinointikampanjat.

Vuoden 2024 Effie Finland -kilpailun tuomaristossa on yhteensä 39 asiantuntevaa tuomaria, päätuomarina toimii Elli Tuominen Kuriolta. Kilpailun tuomarointi on kaksivaiheinen ja kummallakin kierroksella on oma tuomaristonsa. Kaksivaiheisella arvioinnilla varmistetaan kilpailun korkea laatu.

Effie-tuomaristoon on kutsuttu kokeneita suomalaisia markkinoinnin huippuammattilaisia eri toimialoilta, markkinointitoimistoista, korkeakouluista ja mediasta.

”Iso kiitos jokaiselle alan ammattilaiselle, joka antaa omasta vapaa-ajastaan tuomarointiin. Tehtävä ei ole yhdentekevä. Meillä on alana näytön paikka osoittaa markkinoinnin elintärkeä rooli talouskasvun ajurina ja Effie on loistava tapa viedä keskustelua oikeaan suuntaan. Valetaan yhdessä uskoa investointeihin – ammattilaisten käsissä markkinointieuro tulee kymmenkertaisena takaisin.”, kommentoi kilpailun päätuomari, Kurion Executive Strategy Director Elli Tuominen.

Kaksivaiheinen tuomarointi on kansainvälisen Effie -kilpailuformaatin mukainen. Ensimmäisen kierroksen tuomariston tehtävänä on valita kilpailun finalistit ja toisen kierroksen tuomaristo valitsee voittajat. Effien ohjausryhmä vahvistaa finalistit ja voittajat tuomariston ehdotuksen perusteella. Ohjausryhmä koostuu tuomariston lailla markkinoinnin huippuammattilaisista ja sitä johtaa SEKin Executive Creative Director Suvi Lähde, joka on aikaisemmin toiminut myös Effie -kilpailun päätuomarina.

Vuoden tuloksekkaimmat ja luovimmat työt palkitaan 13.2.2025 pidettävässä Effie Awards Finland -gaalassa Pikku-Finlandiassa. Effie Awards Finland -kilpailun pääyhteistyökumppani on Sanoma Media Finland.

 

Tuomariston 1. kierros

Päätuomari: Elli Tuominen, Executive Strategy Director, Kurio, Part of Samy Alliance

Ketsia Anttila, Director, Brand and Marketing, Metsä Group

Steve Brown, Executive Creative Director / Co-Founder, United Imaginations

Axa Fahler, Viestintäpäällikkö, HIFK

Jukka Ihalainen, Creative Strategy Director, Dagmar

Mikko Ikonen, Toimitusjohtaja, Rakennuskemia Oy

Anna Kanerva, Vice President, Portfolio & Brand, Fazer Leipomot Oy

Minna Kaitala, Executive Director, Reaktor Creative

Minttu Lastujoki, Consultant, Customer value & Strategy, Frankly Partners, hasan & partners consulting

Karla Louhelainen, Head of Marketing, Ilta-Sanomat, Me Naiset & Sanoma Lifestyle, Sanoma

Erik Mashkilleyson, Senior Strategist, Avidly

Ville Murtojärvi, Head of Digital Marketing and Creative Content, Luxid Group

Miko Paassilta, CMO, UKKO.fi

Lasse Paasto, Creative, Folk Finland

Nana Paija, Account Director, Initiative IPG Mediabrands Finland

Hanna Pasanen, Sr Marketing Manager, Kiinteistömaailma

Matti Pentikäinen, Executive Creative Director, SEK

Mirjana Saunamäki, Brand and Content Manager, Creative Lead, K-Rauta

Auli Tikka, Senior Creative, Nitro

Sami Törmä, Global Head of Marketing, Foodello – Fiksuruoka.fi

Jaakko Utter, Creative Director, hasan & partners

 

Tuomariston 2. kierros

Päätuomari: Elli Tuominen, Executive Strategy Director, Kurio, Part of Samy Alliance

Ninna Arponen, SVP Marketing & Communications, ABB Marine & Ports, ABB

Elina Bono, Toimitusjohtaja, Sherpa

Jukka Hurme, Senior Strategist, dentsu

Minna Järvenpää, Toimitusjohtaja, N2 Creative

Kristiina Kukkohovi, Toimitusjohtaja, Visit Turku Archipelago

Niina Käkelä, Vice President, Marketing, SOK, S-ryhmä

Antti Lauronen, Growing Brands at Paulig, Paulig Group

Väinö Leskinen, Chief Consulting Officer, BOND

Jonathan Mander, Strategy Lead, NORD DDB Helsinki

Matti Markkola, Head of Marketing, Nelonen Media

Harri Olavinsilta, Luova johtaja, IPG Mediabrands

Annika Payn, Global Head of Brand Experience, KONE

Reetta Rautkivi, Head of Marketing and Employer Branding, Mehiläinen

Aki Toivonen, Creative Strategist, Head of Planning, TBWA\Helsinki

Jarkko Tuuri, Creative Chairman, Make it Simple

Jenna Vaartimo, Varatoimitusjohtaja, strategiajohtaja, Ivalo Creative Agency

Antti Vassinen, Professor of Practice, KTT, Aalto-yliopisto, Markkinoinnin laitos

Tia Yrjölä, Johtaja, markkinointi ja viestintä, Saarioinen

Sebastian Örn, Senior Client Lead, Bob the Robot

 

Effie-kilpailusta

Effie on maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Effie-kilpailun säännöt ja ohjeet laaditaan Effie Wordwide -organisaatiossa. Organisaation tehtävänä on varmistaa, että kilpailu viedään läpi kaikissa maissa samoja sääntöjä noudattaen. Kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa 23. kertaa järjestettävän maakohtaisen kilpailun lisenssin omistaa Marketing Finland ry.

Lisätiedot                    

Päätuomari Elli Tuominen, Executive Strategy Director, Kurio, Part of Samy Alliance, puh. +358 40745 2878, elli@kurio.fi

Ohjausryhmän puheenjohtaja Suvi Lähde, Executive Creative Director, SEK, puh. +358 40 703 0337, suvi.lahde@sek.fi

Riikka-Maria?Lemminki, toimitusjohtaja,?Marketing Finland,?puh. +358 40 5781 974, riikka-maria.lemminki@marketingfinland.fi

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

one × three =