Effie-kilpailun 20. juhlavuosi Suomessa

Maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu Effie Awards pidetään Suomessa nyt 20. kerran.

Kilpailua ohjaa ja tuomarointia valvoo ohjausryhmä, jossa on kokeneita markkinoinnin ammattilaisia toimistoista, markkinoijista, mediasta ja tutkimusyrityksistä.

Ilmoittautuminen kilpailuun on nyt avoinna, ja osallistumisen ensimmäinen deadline on 7.10.2021.

Poikkeusoloista huolimatta Effie Awards Finland järjestettiin viime vuonna Suomessa, vaikka osa Effien partnerimaista siirsivät kilpailua. Vuoden 2020 Grand Effie Finlandin voittaja oli BOND case S-ryhmä, Antti Tapani.

Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki pitää tämän vuoden Effietä käänteentekevänä vuotena.

”Tänä vuonna tulemme näkemään brändejä ja toimistoja, jotka ovat onnistuneet löytämään tulevaisuuden suunnan ja yhdessä luoneet oman menestysreseptinsä. Kilpailutyöt on tehty uudessa normaalissa, jota elämme, ja ne toimivat loistavina suunnannäyttäjinä myös muille.”

Uudet kilpailukategoriat

Effie Awards Finlandissa kisataan viidessä pääsarjassa, joissa on useampia alakategorioita. Tänä vuonna kilpailuun on tullut kuusi uutta alakategoriaa. Erikoissarjaan uusiksi alakategorioiksi valikoituivat ohjausryhmän toimesta Non-Profit, Vaikuttajamarkkinointi, Performance-markkinointi ja Sosiaalinen media. Tuotteet ja palvelut -pääsarjaan uutena alakategoriana on Yritys-, tuote- tai palveluinnovaatio. Kauppa & Kuluttaja -pääsarjaan uutena alakategoriana on Asiakaskokemus.

Kilpailun tuomarointi

Effie järjestetään 42 maassa, ja kaikissa maissa noudatetaan samaa tuomarointitapaa ja ohjeita. Effie Awards -kilpailun tuomarointia ohjaa ohjausryhmä. Kaksi tuomaristoa arvioi kilpailun työt.  Tuomaristoon kutsutaan sekä markkinoinnin kokeneita että nuoria ammattilaisia toimistoista ja asiakasorganisaatioista. Kisatyöt toimitetaan nimettöminä. Tämän vuoden päätuomari on SEKin luova johtaja Suvi Lähde. Ohjausryhmää johtaa Bob The Robotin toimitusjohtaja Miska Rajasuo.

Ohjausryhmä toimii kaksi vuotta kerrallaan. Ohjausryhmän tehtävä on kehittää Effie-kilpailua siihen suuntaan, joka edistää markkinoinnin osaamista ja vaikuttavuutta Suomessa. Ohjausryhmän työtä johtava Miska Rajasuo on tuomaroinut Effie-kilpailua useita kertoja, ja hän oli vuoden 2018 kilpailun päätuomari. Bob The Robot on voittanut useita Effie-palkintoja ja myös Grand Effien vuonna 2019.

Tuomariston työtä ohjaa kilpailun vuoden 2021 päätuomari, SEKin luova johtaja Suvi Lähde. Hänen työnsä on palkittu ja tunnustettu niin kotimaissa kuin kansainvälisissä kisoissa, kuten Cannesissa, Eurobestissä, Vuoden Huipuissa ja European Design Awardsissa. Hän on toiminut myös tuomarina lukuisissa alan kilpailuissa kuten Effie Awards Irelandissa, Effie Awards Europessa ja Golden Drumissa. Hän on ollut rakentamassa Suomen suurimpia brändejä, luonut brändistrategioita ja konsepteja sekä kampanjoita kansainväliseen ja kotimaan markkinaan. SEK on vuosien varrella voittanut useita kotimaisia Effie-palkintoja sekä hopeaa myös Euro Effiessä.

”Kaikista kisoista, Effie on yksi vaativimmista – samalla lajina se on palkitsevin. Kisassa ei selviä voittajana virtaviivaisella olemuksella tai räjähtävällä nopeudella, vaan johdonmukaisella työllä. Jo lähdössä on tiedettävä, mikä on tavoite ja osattava rakentaa strategiansa sen mukaan. Maalissa juhlitaan voittajia, jotka ovat onnistuneet tekemään oman ennätyksensä ja vaikuttaneet yleisönsä.

Siitä Effien palkitsevuus syntyykin. Yhdestä suorituksesta, johon kiteytyy pitkä uurastus. Kun case on saatu aukottomasti kasaan, näyttäytyy myös tehty työ uudessa valossa ja sen arvo kasvaa niin tekijöidensä silmissä kuin koko toimialalla. Effie on siis paljon muutakin kuin entryt ja voittajat. Se on luovaa, strategista ajattelua, jota tulisi vaalia kisakauden ulkopuolellakin.”, Suvi Lähde SEKiltä kommentoi.

Vuoden 2021 ohjausryhmään kuuluvat

Minna Hämäläinen, markkinointijohtaja, Neste
Mika Häyrinen, toimitusjohtaja, IPG Mediabrands Finland
Kati Kivimäki, toimitusjohtaja, Mall of Tripla
Tommi Kortesniemi, luova johtaja, Sherpa
Anna Lehtisalo, toimitusjohtaja, Villivisio
Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja, Marketing Finland
Rainer Lindqvist, markkinointijohtaja, Kotipizza Group
Tommy Mäkinen, luova johtaja, Folk Finland
Jani Niipola, freelance toimittaja ja kirjailija
Miska Rajasuo, toimitusjohtaja, Bob The Robot
Pauli Waroma, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Lääkärikeskus Aava
Satu Yrjänen, toimitusjohtaja, Kantar TNS

Sanoma jatkaa kumppanina

Sanoma Media Finland jatkaa jo seitsemättä vuotta Effie Finlandin pääyhteistyökumppanina.

“Suomen suurimpana mediatalona tiedostamme roolimme ja vastuumme alalla. Omalta osaltamme viemme eteenpäin markkinointia Suomen taloutta eteenpäin ajavana voimana. Effie on hyvä tapa osoittaa markkinoinnin tuloksellisuus ja rooli liiketoiminnan strategiassa. Poikkeuksellisia tuloksia saa aikaan tekemällä poikkeuksellisia tekoja. Sellaisia toivon näkeväni kisatöissä. Jatkamme suurella ylpeydellä kisan pääyhteistyökumppanuutta tänäkin vuonna”, kommentoi Karri Ahonen, Sanoma B2B:ltä.

Effie-kilpailusta

Effie on maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Effie-kilpailun säännöt ja ohjeet laaditaan Effie Wordwide -organisaatiossa. Se valvoo, että kilpailu viedään läpi kaikissa maissa samoja sääntöjä noudattaen. Kilpailua järjestetään 42 maassa. Suomessa 20. kertaa järjestettävän maakohtaisen kilpailun lisenssin omistaa Marketing Finland ry.

Marketing Finland

Lisätietoja:
Riikka-Maria Lemminki, Marketing Finland 040 5781 974
Miska Rajasuo, Bob The Robot, 050 371 0267
Suvi Lähde, SEK, 040 703 0337

 

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seventeen + 15 =