Effie Awards Finland 2022 -ohjausryhmä on valinnut ensimmäisen kierroksen tuomaroinnin pisteiden perusteella kilpailun finalistit. Toiselle tuomarointikierrokselle pääsi yhteensä 20 markkinointityötä, joista seitsemän työtä on ehdolla useammassa kategoriassa.
– Vuosi 2022 on ollut väkevä Effie-vuosi: saimme ennätysmäärän entryjä, ja töiden taso oli erittäin vakuuttavaa. Vaikka olemme eläneet useamman poikkeuksellisen ja turbulentin vuoden, niin se on kirittänyt useamman brändin ja markkinoijan rohkeisiin ja tuloksellisiin töihin – se oli selkeästi nähtävissä tämän vuoden shortlistalle yltäneistä töistä. Oli ilo huomata, mitä arvontuottoa, vaikuttavuutta ja tuloksia nämä markkinoinnin työt ja teot ovat saaneet aikaiseksi. Ne alleviivaavat brändin liiketoiminnallisen arvon ja tärkeyden bisnekselle, kommentoi tämän vuoden päätuomari ja Villivision toimitusjohtaja Anna Lehtisalo.
Effie Awards -kilpailussa etsitään hyvin suunniteltuja, luovia ja tuloksellisia markkinointikampanjoita. Keskeisiä kriteereitä ovat tulosten lisäksi strateginen oivallus, kampanjan haasteellisuus, ideoiden toimivuus ja mitattavuus. Viimeisellä arviointikierroksella tuomaristo antaa pisteet myös luoville elementeille.
Päätuomari Anna Lehtisalon lisäksi Effie Awards Finlandin tuomaristossa on 40 liikkeenjohdon, markkinoinnin ja markkinointiviestinnän kokenutta ammattilaista, jotka edustavat asiakkaita, toimistoja, korkeakouluja ja mediaa.
Tämän vuoden voittajat palkitaan 9.2.2023 järjestettävässä Effie Finland -gaalassa. Finalistien joukosta parhaat palkitaan Bronze, Silver ja Gold Effie -palkinnoilla. Koko kilpailun paras kampanja saa arvostetun Grand Effie -palkinnon.
Vuoden 2022 Effie Awards Finland -shortlistalle nousseet työt ovat:
ERIKOISSARJA
Ajankohtainen markkinointiteko
Neste CO2 Friendly Driving – Driving behaviour change from day one.
Neste Oyj & hasan & partners, Traficom, Ajotunti.fi, VTT
Brändätyt sisällöt
Porisuhde
Porin kaupunki & Staart Oy, Koju Film Company Oy, ALL CAPS Oy, Ohjelmakauppa Oy
Daavid vs. Goljat
Oda – Euroopan menestyksekkäin ruoan verkkokaupan lanseeraus
Oda & Reaktor Innovations Oy, Toinen PHD, Bryan Saragosa, Lucy Loves Stories
Kohderyhmä
Sukupolvikokemuksilla kohderyhmän suosioon
Terveystalo Oyj & TBWA Helsinki, NØRR3
Remix22 (feat. Isac Elliot)
Sinebrychoff & Reaktor Creative, Initiative, Koski Syväri, Universal Music (Finland), Makia Creative, Mellakka Events
MORJENSTA PÖRSSIIN! Miten Puuilon rempseällä listautumiskampanjalla saatiin osakkaiksi ennätysmäärä piensijoittajia sitten vuoden 1999 teknobuumin.
Puuilo & Miltton, Bauer Media, Group M (Finland), Nöjd Agency
#SafeSpaceAutoon – Henkiä pelastava asennemuutos nuorten liikennekäyttäytymiseen
Liikenneturva & Oy SEK Ab, Oy Dagmar Ab
Renessanssi
Voimaa oman tiensä kulkijoille.
Fazer Leipomot Oy & IVALO Creative Agency, Dagmar, Drum
Nahkatakkisten taksikuskien tuotteesta nuorten huulille – Klassikkobrändin uusi tuleminen
Cloetta Suomi & hasan & partners, Toinen PHD
Strateginen markkinointi
Terveen suun puolesta läpi elämän
Mehiläinen Oy & Bob the Robot Oy, OMD Finland Oy, Dagmar
Näin myydään autoja näyttämättä autoja
Saka Finland & Avidly Oyj, Grillifilms, Nöjd, Flc, Miracle Sound Oy
Miten Tupla sytytti uudelleen seikkailun nälän suomalaisissa
Cloetta Suomi & hasan & partners, Toinen PHD
Yrityskuva
From Fiction to Reality – How inclusive job ads were used to build a responsible Nordic ICT brand
TietoEVRY & TBWA Helsinki
Non-Profit
Näin Suomi valjasti tunteet pandemiasta toipumisen tueksi
Valtioneuvoston kanslia, Suomi toimii -viestintähanke & hasan & partners, Into-Digital Oy, TAPAUS Oy, El Camino Helsinki
#SafeSpaceAutoon – Henkiä pelastava asennemuutos nuorten liikennekäyttäytymiseen
Liikenneturva & Oy SEK Ab, Oy Dagmar Ab
Vaikuttajamarkkinointi
Teemu Pukki Dream Team
Lantmännen Cerealia Oy & Ryhmä Creative Agency Oy, Toinen PHD, Wörksite Oy
Remix22 (feat. Isac Elliot)
Sinebrychoff & Reaktor Creative, Initiative, Koski Syväri, Universal Music (Finland), Makia Creative, Mellakka Events
Sosiaalinen media
Porisuhde
Porin kaupunki & Staart Oy, Koju Film Company Oy, ALL CAPS Oy, Ohjelmakauppa Oy
KAUPPA & KULUTTAJA
Brändiratkaisu
Oda – Euroopan menestyksekkäin ruoan verkkokaupan lanseeraus
Oda & Reaktor Innovations Oy, Toinen PHD, Bryan Saragosa, Lucy Loves Stories
Uusi tuote tai palvelu
Kotipizza – Poronkäristys
Kotipizza & N2 Creative Oy, Hearts and Science Finland, Grillifilms, Mellakka Helsinki, Miracle Sound Oy
Oda – Euroopan menestyksekkäin ruoan verkkokaupan lanseeraus
Oda & Reaktor Innovations Oy, Toinen PHD, Bryan Saragosa, Lucy Loves Stories
MEDIA
Mediaidea
Yhtä halpa kuin halvin
SOK & Make it Simple, Otto Production
Voimaa oman tiensä kulkijoille.
Fazer Leipomot Oy & IVALO Creative Agency, Dagmar, Drum
Mediateho
Remix22 (feat. Isac Elliot)
Sinebrychoff & Reaktor Creative, Initiative, Koski Syväri, Universal Music (Finland), Makia Creative, Mellakka Events
POSITIIVINEN MUUTOS
Sosiaalinen vastuu – Brändit
Kuinka yhden K-Market-kauppiaan puuttuminen kiusaamiseen sai aikaiseksi ilmiön ja lähes 800 kaupan toimintamallin.
Kesko Oyj, K-Market & Wörks Oy, Dagmar, Cocoa Media Productions Oy, Result Entertainment
Voimaa oman tiensä kulkijoille.
Fazer Leipomot Oy & IVALO Creative Agency, Dagmar, Drum
TUOTTEET & PALVELUT
Autoilu & Moottoriala
The Polestar experience
Polestar Automotive Finland Oy & dentsu Finland Oy, Tuotanto- ja työntekoyhtiö Pågå Oy, Helena Riihitupa Oy
Elintarvikkeet
Voimaa oman tiensä kulkijoille.
Fazer Leipomot Oy & IVALO Creative Agency, Dagmar, Drum
Uusi brändi-identiteetti ja design system rakensivat menestyksen myymälässä.
Kesko Oyj & Oy SEK Ab
Howdy! Amerikan herkku, joka valloitti koko Suomen.
Valio Oy & Oy SEK Ab, Oy Dagmar Ab, Cocoa Media Productions Oy
Finanssipalvelut
MORJENSTA PÖRSSIIN! Miten rempseällä listautumiskampanjalla Puuilon osakkeesta tehtiin himottu kansanosake.
Puuilo & Miltton, Bauer Media, Group M (Finland), Nöjd Agency
Julkis- ja kunnallishallinto
Porisuhde
Porin kaupunki & Staart Oy, Koju Film Company Oy, ALL CAPS Oy, Ohjelmakauppa Oy
JHL – Kyllä joku hoitaa
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL & Nord DDB Helsinki, OMD Finland Oy, Lucy Loves
Terveysala
Sukupolvikokemuksilla kohderyhmän suosioon
Terveystalo Oyj & TBWA Helsinki, NØRR3
—
Effie Awards -kilpailusta
Effie on maailman laajin ja arvostetuin markkinointiviestinnän tehokkuutta mittaava kilpailu. Sen omistaa Effie Worldwide Inc. Kilpailun perusti New York American Marketing Association (NYAMA) vuonna 1968. Effie on rekisteröity tavaramerkki. Effie-kilpailua järjestetään yli 50 maassa. Suomessa kilpailun järjestää Marketing Finland. Tänäkin vuonna kilpailun pääyhteistyökumppanina on Sanoma Media Finland.
Lisätietoja
Anna Lehtisalo, päätuomari, +358 44 5871 663
Riikka-Maria Lemminki, Marketing Finlandin toimitusjohtaja, +358 40 5781 974
Järjestäjä: Markkinoinnin ja viestinnän vertaisverkosto Marketing Finland
Marketing Finland on markkinointia ja viestintää tekevien ja ostavien yritysten verkosto. Marketing Finlandin jäsenet tekevät noin 90 % Suomessa tehdyistä markkinoinnin ja viestinnän ostoista.
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.