Cannes Lions: ensimmäiset shortlistat on julkaistu

Cannes Lions

Cannes Lions International Festival of Creativity käynnistyy maanantaina. Viime perjantaina julkistettiin kuitenkin jo ensimmäiset shortlistat.

Innovations, Lions for Change ja Titanium -sarjat palkitsevat yhteiskunnallisesti kiinnostavia ja merkityksellisiä tekoja ja erityisen luovia kampanjoita.

Listaukset löytyvät LIONS | THE WORK -sivustolla. Suomalaistöitä ei vielä nähty shortlistoilla.

Innovation

Innovation-sarjassa palkitaan ”mullistavaa innovaatiota, teknologiaa ja ongelmanratkaisua: teknologiset ratkaisut, kuten työkalut, tuotteet, mallit, alustat ja muut mainosteknologian muodot sekä luovat kampanjat, jotka hyödyntävät uutta teknologiaa.”

Shortlistalle pääsi 19 työtä, eniten USA:sta (4) ja Brasiliasta (3). Mukana on kampanjoita mm. Googlelta, Inteliltä, Nikeltä, Heinzilta ja Barillalta.

Glass – The Lion for Change

Sarjassa palkitaan menestyneitä yhteiskunnallista muutosta ajavia kampanjoita erityisesti sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi mm. koulutuksessa, teknologian hyödyntämisessä ja terveydenhuollossa. Tänä vuonna shortlistalle pääsi 21 työtä, mm. IKEA Italia ja Dove Intia ja Dove Thaimaa.

Titanium

Titanium sarjassa palkitaan poikkeuksellista luovuutta. Shortlistalle pääsi 17 työtä, joista kuusi USA:sta. Mukana töillään ovat mm. Etelä-Korean poliisilaitos, Clash of Clans (USA), Inbev, Corona, Apple, Microsoft, Intel, Budweiser ja Mastercard.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

thirteen − 3 =