Bob the Robot, TBWA\Helsinki ja Miltton ovat imagoltaan vahvimmat markkinointiviestintätoimistot

Agency Image 2024- ja Vuoden Toimisto 2024 -kilpailujen voittajat julkistettiin Korjaamolla Helsingin Töölössä 29.2.2024.

Vuoden toimisto -tutkimus on ruotsalaisen Regin konseptiin perustuva tutkimus. Vuosittaisen toimiala- ja asiakastutkimuksen yhteydessä suomalaisilta markkinointipäättäjiltä tiedusteltiin, mistä Suomessa toimivasta toimistosta heillä on positiivisin mielikuva. Eli tulos kertoo millä toimistolla on vahvin brändi.

Kärkikolmikko oli järjestyksessä:

1. Bob the Robot
2. TBWA/Helsinki
3. Miltton

Top 10 -lista löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Bob the Robotin CEO Miska Rajasuo arvioi toimistonsa menestyksen syitä:

Bobin nimi on asiakkaidemme markkinoinnissa näkymätön, mutta jos ja kun työmme jälki on vaikuttavaa, tehokasta ja tunteita herättävää, rakentuu meidänkin mielikuvamme. Olemme onnistuneet luomaan kansan rakastamaa ja liiketoiminnallisesti vaikuttavaa markkinointia asiakkaillemme – ja se on luonut osaltaan meille sankarimainetta.”

Bobit ovat aina etusijalla

Rajasuo korostaa omien ihmisten arvostamista: “Toinen tekijä on filosofiamme, jonka mukaan asetamme omat ihmisemme – bobit – etusijalle. Näin myös asiakkaamme saavat enemmän. Enemmän hyvää energiaa, sitoutumista, yrittämistä ja kunnianhimoa.”

Bobin nimi on asiakkaidemme markkinoinnissa näkymätön, mutta jos ja kun työmme jälki on vaikuttavaa, tehokasta ja tunteita herättävää, rakentuu meidänkin mielikuvamme.

Vuoden toimisto -kultaa neljälle toimistolle

Vuoden toimisto -tutkimuksessa kartoitetaan markkinointi, mainos- ja viestintäpalveluja ostavien asiakkaiden tyytyväisyyttä palveluja tarjoaviin toimistoihin.

Vuoden 2024 tutkimuksessa noin 800 markkinointiviestintäpalvelujen ostajaa arvioi yhteistyön tuloksellisuutta ja sujuvuutta käyttämänsä toimiston kanssa sekä toimiston kykyä ymmärtää heidän liiketoimintaansa ja tarpeitaan.

Jokainen tutkimukseen osallistunut markkinointiviestintätoimisto sai lisäksi erillisen kilpailuarvion, jonka perusteella kullat, hopeat ja pronssit jaettiin. Merkittävin kriteeri oli asiakastyytyväisyys 80 prosentin painoarvollaan.

Kultaa voittivat: Drama Queen Communications (Mainostoimisto), GroupM Finland (Mediatoimisto), Lataamo Group (Tapahtumatoimisto) ja Suomen Digimarkkinointi (Markkinointiteknologia).

Kaikki 13 palkittua toimistoa löytyvät täältä.

Vahvimmat toimistobrändit eivät osallistuneet Vuoden toimisto -tutkimukseen

Silmiinpistävää oli, ettei yksikään toimisto pärjännyt molemmissa: Vuoden toimisto 2024 -kilpailussa ja Agency Image 2024 -tutkimuksessa.

Rajasuo epäilee, että suuri osa – mahdollisesti jopa kaikki – Agency Imagessa pärjänneet toimistot eivät edes osallistuneet Vuoden toimisto -tutkimukseen.

Näyttää todellakin siltä, että imagoltaan vahvimmat toimistot jäävät syystä tai toisesta jääneet pois itse tutkimuksesta.

29.2. Korjaamolla viimeistä työpäiväänsä Regin täkäläisestä Vuoden toimisto -tutkimuksesta Business Directorina vastannut Carola Ketter ei kertonut, mitkä toimistot osallistuivat tutkimukseen ja siten myös Vuoden toimisto 2024 -kilpailuun, ja mitkä eivät.

Mutta Rajasuon teoriaa tukee MRKTNG-toimituksen kysely joidenkin Agency Imagessa pärjänneiden toimistojen toimitusjohtajille. Jokainen tavoitetuista johtajista kertoi, etteivät osallistuneet Vuoden toimisto 2024 -tutkimukseen.

Myös Ketterin kommentti tukee näkemystä:

“Trendi on sama Ruotsissa kuin Suomessa, että suurimmat ja tunnetuimmat toimistot saavat eniten ääniä tässä osassa.” (Agency Image -tutkimus).

MRKTNG Median tietojen mukaan myöskään Ruotsissa kaikki maineeltaan vahvimmat toimistot eivät osallistuneet Årets byrå 2024 -tutkimukseen.

Teksti: Anssi Järvinen

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15 − four =