AdProfit 2019: Neste & Mantsinen –Zero Exclusion

Esittelyssä AdProfit-kilpailun B2B-sarjan Zero Exclusion -kampanja.

Tavoitteet

Tiesitkö, että maailman suurimpia materiaalinkäsittelykoneita valmistetaan Suomessa? Ja että massiivisesta koostaan huolimatta tuo kyseinen Mantsinen 300 on poikkeuksellisen tarkka –yhtä tarkka kuin huomattavasti pienemmät koneet. Ja että tarkkuus on merkittävä ominaisuus, koska satamissa tavara pitää pystyä lastaamaan mahdollisimman nopeasti laivaan, jotta laivojen seisokkiajat ovat mahdollisimman pienet, ja koska tarkkuus vähentää virheitä lastien purkamisessa, ei vahingoita lastattavaa tavaraa eikä laivaa.

Mantsinen Oy valmistaa materiaalinkäsittelykoneita Suomessa ja myy niitä ympäri maailman, viidellä eri mantereella. Kansainvälinen näkyvyys alalla on aivan kriittistä liiketoiminnan kannalta, sillä kilpailijat pyrkivät kopioimaan alan edelläkävijöitäja silloin vain nopea maineenrakennus turvaa etumatkan. Isommat pelurit käyttävät markkinointiin huomattavasti isompia summia, joten jokaisella omalla toimenpiteellä on saatava kokoaan isompi vaikutus liiketoimintaan.

Lisäksi yhteistyön tiivistäminen tärkeiden bisneskumppanien kanssa on Suomesta ponnistavan yrityksen elinehto. Kumppanoituminen markkinoinnissa sitouttaa yhteisiin arvoihin ja hitsaa yhteen elintärkeällä tavalla. Kampanjaan pääkumppaniksi valikoitui Neste, joka rakentaa uusituvan polttoaineen kansainvälistä jakelua yhtä lailla laajasti ympäri maailmaa. Näistä lähtökohdista asetettiin kampanjalle molempien yritysten historian kunnianhimoisimmat mittarit.

Idea/insight

Kampanjan viesti oli, että maailman suurin materiaalinkäsittelykone, Mantsinen 300 on myös maailman tarkin kokoonsa nähden. Tieto siitä, että Suomesta viedään maailmalle alan parasta ja innovatiivisinta teknologiaa.

Perinteistä (tuote)markkinointia tekevällä alalla tarvittiin jotain aivan uutta, joka kiinnittää kerralla koko kansainvälisen alan huomioon meihin.

Oivallus oli yksinkertainen: jos yli 300 tonnia painavalla jättiläismäisellä nostokurjella pystyy maalaamaan taulun, josta ollaan valmiita maksamaan rahaa, sen täytyy olla todella tarkka. Joten strategiaksi valittiin näyttää tämä toteen.

Toteutus

Mantsisen tiimi rakennutti maailman ensimmäisen nostokurkeen kiinnitettävän pensselin. Kolme nuorta, aloittelevaa taiteilijaakoulutettiin ajamaan konetta. Nesteen uusiutuvasta isoalkaanistavalmistettiin maailman ensimmäinen uusiutuva maali.

Ja niin keskellä heinäkuuta, Vuosaaren satamassa, kolme nuorta kiipesi nostokurjen ohjaksiin, ilmaisemaan itseään ”Toivo”-teeman alla maalaten nostokurkeen kiinnitetyllä siveltimellä. Maalatut teokset ja nuoret taiteilijat lennätettiin Buffaloon, yhteen maailman johtavaan modernin taiteen museoon Albright-Knoxiin, jossa niistä viimeisteltiin ja kehystettiin 42 myytävää taulua museon kuraattoritiimin johdolla.

Taulut myytiin yrityskumppaneille ja kertynyt rahasumma lahjoitettiin lyhentämättömänä Hope ry:n nuorisotyöhön.

Kampanjan huipennuksena koko kansa pääsi näkemään yhden teoksista printtinä Anni Ruuthin suunnittelemassa iltapuvussa Linnan juhlissa –tapahtumassa, joka ei ainoastaan ole maan katsotuin, vaan myös markkinoijalle mahdottomin. Luomusta kantanut Lukiolaisten Liiton puheenjohtajan Roosa Pajunen kertoi kampanjasta useissa lähetyksissä ja uutisjutuissa ennen ja jälkeen juhlien.

Tuloksia

ROMI: 551 %
Ansaittu näkyvyys:25,5 miljoonaa silmäparia

Kaikki asetetut mittarit menivät kirkkaasti yli asetetuista, mutta ansaittu näkyvyys räjäytti potin.Ei-kaupallisista ansioista haluamme nostaa esiin kaksi: kampanjalla kerättiin 55 000 € Hope ry:lle nuorten harrastustoimintaan. Lisäksi kampanja antoi kolmelle aloittelevalle nuorelle taiteilijalle täysin ainutlaatuisen kokemuksen päästä ilmaisemaan itseään jättimäisen nostokurjen ohjauksissa ja saamaan oman taiteensa laajasti esille.

Case-video

Asiakas: Neste & Mantsinen
Toimistot: Kurio, MKTG, Vizeum, Honey Partnership, Hasan Comms

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 × 1 =