Ollako luova vai ei?

Päätteen ääressä konetta naputellessa ja Teams-kokouksesta toiseen siirryttäessä ei tule pahemmin pohdittua sitä, että kuinka paljon luovuutta työelämään mahtuu.

Asiantuntijatyökin menee kovin helposti suorittamiseksi tehtävästä toiseen, jolloin kehittyminen ja uudistuminen jää vähemmälle.

Kun pitempään miettii, niin luovuus on kuitenkin kriittinen työelämäkyky. Uuden luominen vaatii aina luovuutta ja vaikka sen useimmiten koetaan olevan synnynnäistä, niin itse näen, että luovuutta voi myös harjoittaa. Kaikkein kriittisin resurssi on kuitenkin aika. Monesti suorittaminen ajaa sen ohi, että jättää aikaa ajattelulle.

Mitäpä jos luovuus nostettaisiinkin Suomen kilpailukyvyn perustaksi ja jättäisimme vähemmälle työtuntien mittaamisen.

TEKkiläisten luovuus on elinehto Suomen kilpailukyvylle. Uudet ratkaisut ja innovaatiot voivat valloittaa maailmaa, joten luovuutta tarvitaan. Mitäpä jos luovuus nostettaisiinkin Suomen kilpailukyvyn perustaksi ja jättäisimme vähemmälle työtuntien mittaamisen.  Uskon, että hyvinvointi ainakin ottaisi aimo harppauksen eteenpäin, kun työn mielekkyys ottaisi jättiloikan.

Me TEKissä olemme lähteneet yhdessä kumppaniemme kanssa pohtimaan, miten luovuutta voisi tunnistaa ja hyödyntää nykyistä paremmin. Uskomme. että jokaisen meidän pintamme alta löytyy luovuutta, joka odottaa vain esiin pääsemistä. Luova työelämä 2030 ei ole vain yksi hanke monen joukossa, vaan hyppy kohti parempaa.

Nyt voi myös käydä tekemässä arvioita omasta luovuudesta. Omalta osaltani tulokset näyttivät, että potentiaalia luovuuteen on, mutta riskitekijöitäkin löytyy. Onneksi testi antoi myös vinkkejä siitä, mitä kannattaa tehdä – joten ei siis muuta kuin luovuus kukoistamaan.

Juhani Nokela
Tekniikan Akateemiset TEK
Yhteiskuntasuhdejohtaja
Director, Public Affairs
Twitter: @Juhani_

Kirjoittaja vetää vaikuttamisen ja tutkimuksen asiantuntijatiimiä TEKissä, joka edistää ihmisiä tekniikan takana.

Tekniikan Akateemiset TEK
Academic Engineers and Architects in Finland TEK
Ratavartijankatu 2, 00520 Helsinki, Finland
www.tek.fi | @TEK_akateemiset


Osallistu 8.9.2022 maksuttomaan webinaariin Voiko luovuutta mitata?, jossa esitellään Luova työelämä 2030 –hankkeen uunituoreet tutkimustulokset suomalaisten luovuudesta.

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

LUOVA TYÖELÄMÄ 2030 -hanke

Hanketta johtaa MARK Suomen Markkinointiliitto ry ja se on osa TYÖ2030-ohjelmaa. Kumppaneina hankkeessa ovat Marketing Finland, Teknologiateollisuus, Tivia, Henry, TEK, VTT ja Aalto. Viestintäkumppanina Grundlage. Asiantuntijana hankkeessa toimii Yellow method. Hanke jakautuu vuoden 2022 aikana kolmeen päävaiheeseen: Yksilötason testi, selvitys, mallit ja oppiminen, yritys- ja yhteisötason mallit ja oppiminen, yleiset mallit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eleven + 19 =