Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) päätökset 2/2024

Scrub Daddy

Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) uusimmat lausunnot: kuudessa tapauksessa annettiin huomautus piilomainonnasta sosiaalisessa mediassa.

Kaksi tapausta yhdeksästä sai neuvoston vapauttavan päätöksen.

Halti Oy ja vaikuttaja Anette Aho (Instagram-käyttäjänimi: operaatioaiti) | Piilomainonta, Instagram, muistutusmarkkinointi, vaikuttaja, MEN 40/2023

Vaikuttaja oli julkaisullaan 11.4.2023 mainostanut markkinoijan ulkoiluvaatteita markkinoijan lukuun, koska julkaisussa oli käytetty kaupallisen yhteistyön puitteissa saatuja markkinoijan ulkoiluasuja. Kuluttajan huomio kiinnittyi julkaisussa ensimmäiseksi suutelevaan pariskuntaan, joka on pukeutunut Halti-ulkoiluasuihin. Lisäksi täysin samoja ulkoiluasuja oli ”ennakkoesitelty” eli mainostettu ajallisesti kolme päivää aikaisemmin ja kaksi päivää julkaisun jälkeen. Julkaisun visuaalinen ilme oli samantyyppinen kuin mainostunnistein merkityissä julkaisuissa 8.4.2023 ja 13.4.2023. Julkaisu toimii muistutusmarkkinoinnin tavoin.

Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Lue lisää


Nicobros OÜ (Pussit.com-brändi) | Itsemurha, suoramarkkinointi, MEN 41/2023

Itsemurha-aihetta käytettiin markkinoinnin tehokeinona. Markkinointi oli hyvän tavan vastaista.

Lue lisää


Marju Grabovci | Piilomainonta, Facebook, MEN 42/2023

Facebook-ryhmässä ”Vauva 2023” oli julkaistu synnytysvalmennusmainos. Julkaisussa ei ollut mainostunnistetta.

Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Lue lisää


AL Collection Oy Ab ja yrityksen omistaja Alexa Dagmar (Instagram-käyttäjänimi: alexadagmar) | Piilomainonta, Instagram, MEN 43/2023

Yrityksen omistaja julkaisi mainoksen ilman mainostunnistetta henkilökohtaisella Instagram-tilillään, jossa oli sekä henkilökohtaisia että kaupallista sisältöä. Kuluttajan on tällöin vaikea erottaa kaupallista sisältöä muusta sisällöstä.

Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Lue lisää


Scrub Daddy UK ja vaikuttaja Auri Kananen (YouTube-käyttäjänimi: aurikatariina) | Piilomainonta, YouTube, vaikuttaja, MEN 44/2023

Vaikuttaja esitteli YouTube-videolla markkinoijan tuotteita. Julkaisussa ei ollut mainostunnistetta.

Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Lue lisää


If Vahinkovakuutus Oyj | Ulkomainos, MEN 45/2023

Vakuutusyhtiön ulkomainoksessa oli kuva, jossa oli ylimpänä varoituskolmioliikennemerkki, jonka alla oli teksti ”Auttaa vähän”. Sen alla oli vakuutusyhtiön logo ja teksti ”Auttaa paljon”. Lausunnonpyytäjän mukaan mainos saattaa vaarantaa liikenneturvallisuuden, koska mainoksesta voi syntyä ajatus, että varoituskolmion laittaminen onnettomuustilanteessa on hyödytöntä.

MEN totesi, ettei mainoksesta voida katsoa syntyvän sellaista mielikuvaa, että varoituskolmion laittaminen olisi hyödytöntä. Mainos ei ollut hyvän tavan vastainen.


Carwash PLUS Oy (CarWash Gate -autopesula)| Yksityisomaisuus julkisena mainosalustana, markkinoijan vastuu, MEN 46/2023

Mainoksia oli kiinnitetty yksityishenkilöiden autojen tuulilaseihin. Yksityisomaisuuden käyttäminen luvatta ja sen tavanomaisen käyttötarkoituksen vastaisesti julkisena mainostilana oli hyvän tavan vastaista menettelyä.

Lue lisää


Kalustetalo Juurikivi Oy ja vaikuttaja Päivi Rantanen (Instagram-käyttäjänimet: ”kolmiokuudelle” ja ”minimalismikolmio”) |Piilomainonta, kaksi Instagram-tiliä, vaikuttaja, MEN 47/2023

Vaikuttaja oli saanut alennusta ostamastaan kerrossängystä. Oli sovittu, että hän mainostaa sänkyä sosiaalisessa mediassa.  Vaikuttaja oli julkaissut sänkymainoksen ”kolmiokuudelle”-tilillä 16.8.2023 ja julkaisussa oli mainostunniste. Kymmenen päivää myöhemmin 26.8.2023 vaikuttaja julkaisi lausuntopyynnön kohteena olevan kuvan kerrossängystä ”minimalismikolmio”-tilillä ilman mainostunnistetta.

MEN katsoi, että vaikuttaja oli julkaisullaan 26.8.2023 mainostanut kerrossänkyä markkinoijan lukuun, koska oli mainostanut samaa tuotetta kymmenen päivää aikaisemmin toisella Instagram-tilillään. Kuvassa 26.8.2023 näkyi yksinomaan kaupallisen yhteistyön puitteissa saatu tuote. Julkaisun kommenttikentässä vaikuttaja kertoi tuotteesta mainosmaisesti ja mainitsi markkinoijan toiminimen.

Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Lue lisää


Ritaki Oy ja vaikuttaja Päivi Rantanen (Instagram-käyttäjänimi: ”kolmiokuudelle”) | Piilomainonta, Instagram, vaikuttaja, MEN 48/2023

Lausuntopyynnön kohteena olevat julkaisut liittyivät vaikuttajan markkinoijalta saamaan valmennusohjelmaan. Yhdessä julkaisussa mainostunnisteena käytetty ilmaisu ”tuote saatu” ei ollut selkeä mainostunniste.

Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n markkinointisääntöjen edellyttämällä tavalla.

Lue lisää


Hesnova Oy ja Discovery Networks Finland Oy | Televisiomainos, alakouluikäinen, katsojaprofiili, MEN 49/2023

Televisiossa esitetty mainos ei ollut hyvän tavan vastainen.

Lue lisää

MEN antaa lausuntoja siitä, onko markkinointi hyvän tavan vastaista tai tunnistettavissa markkinoinniksi. Mainos on hyvän tavan vastainen, jos se on esimerkiksi syrjivä tai lapsille sopimaton. MEN tulkitsee Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) markkinointisääntöjä ja MENin hyvää markkinointitapaa koskevia periaatteita.

Voit pyytää neuvostolta lausuntoa markkinoinnista, joka on käsityksesi mukaan hyvän tavan vastaista. Lausuntopyyntö on perusteltava ja sen voi tehdä sähköisellä lomakkeella. Ennakkolausunnon hinta on 1 350 euroa (2024). Ennakkolausuntopyyntö käsitellään mahdollisimman nopeasti. Yksityishenkilön tekemä lausuntopyyntö on maksuton. Vaikuttajan pyytämä lausuntopyyntö on maksullinen.

Neuvoston toimivaltaan ei kuulu esimerkiksi seuraavien asioiden arviointi:

  • markkinoinnin harhaanjohtavuus
  • markkinoinnin totuudenvastaisuus
  • markkinoinnin hyvän maun vastaisuus
  • poliittisen tai uskonnollisen mainonnan sisältö
  • tuotesijoittelu

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two × 2 =