EU markkinoinnin ja viestinnän alan lainsäädännön suunnannäyttäjänä

DSA

Vielä muutama vuosi sitten EU:ssa herätti pelkoa, että kasvava sääntely markkina-alueella ajaisi pääomasijoittajat pois ja heikentäisi paikallisten yritysten kilpailukykyä. Kuitenkin kävi päinvastoin, sillä EU on nyt sääntelyn edelläkävijä, ja sen toimia seurataan tiiviisti maailmanlaajuisesti.

GDPR:n vaikutus ulottuu nyt kaikkialle maailmaan. Parhaillaan työn alla olevien Digital Markets Act (DMA) ja Digital Services Act (DSA) kehitystä seurataan suurella mielenkiinnolla myös Yhdysvalloissa.

EU on muodostunut digitaalisen markkinoinnin kokeilulaboratorioksi. Jos kehität digitaalisen palvelun, joka toimii EU:ssa, voit olla varma, että se on laillinen myös muualla maailmassa seuraavat vuodet. Siksi alustat ovat investoineet EU-alueen tuotekehitykseen. Pelkästään Meta on palkannut EU-alueella tuhansia kehittäjiä metaversumin ja tekoälyn kehittämiseksi.

Nyt, kun henkilötietosuoja-asiat ovat GDPR:n ansiosta EU:ssa kunnossa ja evästeiden käytölle on saatu selkeät suuntaviivat DMA- ja DMS-direktiivien myötä, katseet kohdistuvat tekoälyn turvallisuuteen. Uusi lainsäädäntö on hyvä asia, jos se suojaa heikompia osapuolia ja samalla mahdollistaa yrityksille kaupallisen toiminnan ja innovoinnin.

Tämän saavuttamiseksi tarvitaan aktiivista vuoropuhelua, ja siksi Marketing Finland osallistuu aktiivisesti keskusteluihin sekä EU-tasolla että Suomessa. Tässä yhteydessä olemme koonneet viimeisimmät uutiset digitaalisen markkinoinnin sääntelystä.

Digital Markets Act (DMS)

Euroopan komissio nimitti portinvartijayritykset

DMA-asetus on laki, jonka tarkoituksena on edistää kilpailua ja läpinäkyvyyttä digitaalisilla markkinoilla, mukaan lukien digitaalinen mainosmarkkina. Nimettyjä portinvartijoita ovat: Googlen emoyhtiö Alphabet, Amazon, Apple, TikTokin emoyhtiö ByteDance, Facebookin ja Instagramin emoyhtiö Meta sekä Microsoft. Uusien sääntöjen mukaisesti Googlen, Metan ja Amazonin mainospalvelujen on tarjottava mainostajille läpinäkyvyyttä mainostensa suorituskyvystä, hinnoittelutavoistaan ja siitä, miten kuluttajat osallistuvat heidän tarjoamiinsa tuotteisiin tai palveluihin heidän alustoillaan. Portinvartijoiden on myös kerättävä käyttäjien suostumus henkilötietojen yhdistämiseksi palvelujensa sisällä mainostamistarkoituksiin. Euroopan komissio arvioi edelleen, kuuluuko Microsoft Advertising DMA:n velvoitteiden piiriin. Portinvartijoilla on nyt kuusi kuukautta aikaa noudattaa DMA:n sääntöjä.

Digital Services Act (DSA)

Suuret alustat ilmoittavat miten noudattavat asetusta

Google, Meta ja TikTok ovat ilmoittaneet, miten ne aikovat noudattaa EU:n Digitaalisten palvelujen asetusta (DSA), joka on tarkoitettu laittomien sisältöjen torjumiseen ja verkkomainonnan läpinäkyvyyden edistämiseen. Alkaen 28. elokuuta suurten verkkoalustojen tulee tarjota käyttäjilleen tietoa siitä, miksi nämä näkevät tiettyjä mainoksia, ottaa käyttöön julkisia mainosarkistoja, jotka sisältävät kaikki niiden palveluissa näytetyt mainokset, rajoittaa tiettyjä mainonnan kohdentamiskäytäntöjä ja varmistaa alaikäisten suojaaminen verkossa.

Kuluttajansuoja digitaalisissa kanavissa

EU etsii tapoja lisätä kuluttajan suojaa

Kesäkuussa Euroopan komissio käynnisti kohdennetun kuulemisen, jonka tarkoituksena on arvioida, toimiiko nykyinen sääntely digitaalisessa ympäristössä. Tämä aloite täydentää aiempaa kuulemista digitaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja pyrkii antamaan panoksensa Euroopan komission jatkuvaan tutkimukseen olemassa olevan kuluttajalainsäädännön riittävyydestä digitaalisella aikakaudella.

Näin vaikutamme Marketing Finlandilla alan säätelyyn

·      Olemme mukana valmistelevissa työryhmissä
·      Keskustelemme päättäjien kanssa
·      Annamme lausuntoja lakiesityksiin
·      Kattojärjestöjemme kautta annamme palautetta
·      Osallistumme tutkimuksiin
·      Järjestämme tilaisuuksia jakaaksemme tietoa


Pohjoismaisilla yrityksillä vaikeuksia löytää sopivia KPI-mittareita

WFA, Ebiquity ja IPA toteuttivat tutkimuksen markkinoinnin tehokkuudesta. Tutkimukseen vastasi yli 300 markkinoijaa globaaleissa rooleissa. Pohjoismaiden vastauksissa korostuvat haasteet löytää oikeita KPI-mittareita sekä niiden linkitys strategisiin tavoitteisiin. Pohjoismaissa markkinoinnin arvostus on organisaatioiden sisällä jonkin verran korkeammalla tasolla kuin EU:ssa ja globaalisti ja Pohjoismaissa mittaamista tehdään pitkäjänteisemmin kuin muualla maailmassa.

Tuloksellisen markkinoinnin prosessiin luotetaan Pohjoismaissa enemmän ja toimenpidesuositukset otetaan useammin käyttöön kuin verrokkialueilla. Tutkimuksen globaali loppuraportti sekä 36 vastaukseen perustuva Nordics-raportti (Ruotsi, Norja ja Suomi) ovat Marketing Finland in jäsenten ladattavissa Työkalupakissa.

Lue lisää

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 + 7 =