Vastuullisuus on ajankohtainen aihe, jota yksikään yritys ei voi sivuuttaa omassa markkinoinnin ja viestinnän suunnittelussa ja toteuttamisessa. Vastuullisuusviestintä sekä sudenkuoppien välttäminen vaatii kuitenkin uudenlaista osaamista, jota Marketing Finlandin vastuullisen markkinoinnin ja viestinnän sertifikaattiohjelmasta haetaan. Koulutusohjelma toteutettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2022.
Ping Helsingin perustaja Inna-Pirjetta Lahti luennoi syksyn kurssilaisille vaikuttajien roolista osana vastuullista yhteiskuntaa. Ping Helsinki tekee yhteistyötä sekä yritysten että vaikuttajien kanssa.
Yritysten tahto vastuullisuuteen on tärkeämpää kuin vastuullisuuden taso. Tekemisen ja viestinnän pitää olla linjassa. Tulee huomioida kokonaisvastuullisuuden jalanjälki, Inna-Pirjetta Lahti korostaa.
Lahti nostaa esimerkeiksi vaate- ja kosmetiikkateollisuuden. Vaikka yrityksen liikevaihdosta tulisi 2 % luomupuuvillasta tehdyistä vaatteista, ei sillä ole merkitystä, jos 98 % liikevaihdosta syntyy keinoilla, jotka kumoavat luomupuuvillalla saavutetun vastuullisuuden. Eikä kuluttaja välttämättä ymmärrä, onko puinen kosmetiikkapakkaus vastuullisempi kuin muovinen.
Inna-Pirjetta Lahti alleviivaa suurten yritysten vastuullisuustekoja, sillä silloin pienelläkin toimenpiteellä voi olla mittavia vaikutuksia. Hän mainitsee esimerkiksi Finlaysonin, jolla on rohkeutta käydä keskustelua julkisesti. Yritys uskalsi tuoda diversiteetin esiin jo kymmenen vuotta sitten, ja tekee myös näkyviä korjausliikkeitä, jos jokin markkinointiviestinnässä on mennyt pieleen.
Pitää uskaltaa keskustella, toimia ja muuttaa toimintatapoja. Avoimuus, rehellisyys ja valmius kommunikointiin ovat merkityksellisiä. Sosiaalisessa mediassa keskustelut käydään joka tapauksessa, ja yritysten pitää olla niissä mukana, eikä vaieta.
Lahden mukaan vastuullisuus näkyy yhä enemmän myös vaikuttajien työssä ja valinnoissa. Esimerkiksi valtioneuvosto sai koronasta tiedottavaan kampanjointiin mukaan kaksituhatta sosiaalisen median vaikuttajaa. Pupulandian Jenni Rotonen aloitti työnsä muoti-bloggarina, mutta osallistuu nykyisin myös yhteiskunnallisesti merkittävään keskusteluun. Bikini Fitness -kilpailija Cheyenne Järvinen nosti rohkeasti esiin lajinsa terveysriskit. Näitä keskusteluja käydään somessa päivittäin ennen kuin sanomalehti ehtii painosta.
Keväällä 2023 käynnistämme uuden ryhmän kanssa sertifiointikoulutuksen, joka kestää 5 päivää 26.1.- 20.4.2023 aikana. Koulutus on suunnattu markkinoinnin ja viestinnän päättäjille ja yritysjohdolle. Koulutuksen tavoitteena on ohjata vastuullisempaan päätöksentekoon ja auttaa välttämään vastuullisuuden kompastuskiviä, kuten keinotekoista viherpesua.
Tutustu Vastuullisen markkinoinnin ja viestinnän sertifkaattiohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan.
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.