Suomi ei ole markkinoinnin supervalta. Vielä.

Suomea ei ole historiallisesti tunnustettu markkinoinnin supervallaksi.

Suomi on kuitenkin maailman huippuluokkaa oppimisessa, kirjoittaa Group M:n toimitusjohtaja Christoffer Hultin, joka tuomaroi ensimmäistä kertaa Global Effie Awards -kilpailussa.

Kun haluamme oppia kustannustehokkaampaa markkinointia, tuloksellisen markkinoinnin kilpailu Effie Awards on hyvä paikka aloittaa. Effien palkintokriteerit perustuvat vahvasti tuloksiin, sillä menestyminen kilpailussa edellyttää erinomaista suoritusta niin strategisessa ajattelussa, luovassa toteutuksessa kuin tietotaidon monipuolisessa hyödyntämisessäkin. Kansainväliset kilpailut antavat hyvän mahdollisuuden verrata osaamistaan maailman huippuluokkaan – oli kisassa sitten mukana tuomarina tai kilpailijana. Kilpailutöistä ja kansainvälisten kollegojemme kanssa käydyistä keskusteluista saadut opit auttavat myös ymmärtämään, miten voimme markkinoida Suomessa paremmin.

Tänä vuonna järjestetään ensimmäistä kertaa Effien maailmanlaajuinen kilpailu kategoriassa Global Best of the Best Effie Awards, johon osallistuminen vaatii jo voitetun Effie-palkinnon paikalliselta markkinalta. Koen suurta kunniaa ollessani Global Effie Awards -kilpailun tuomaristossa, joten jaan innolla oppini muiden kanssa ja kannustan samalla kaikkia osallistumaan Effie Awards Finlandiin.

Opit osoittavat varsin selkeästi, mitä maailmanluokan markkinoinnin luominen ja kampanjoissa erottautuminen vaatii. Tavanomaisten tekijöiden lisäksi on kolme elementtiä, jotka saavat mielestäni parhaat työt erottumaan:

Selkeä emergentti strategia

Strategian ei tarvitse olla luova, vaan kauniin yksinkertainen, emergentti. Siinä tulee olla selkeä tavoite ja rohkea strateginen lähestymistapa tavoitteiden aikaansaamiseksi loogisilla mittareilla todennettuna. Parhaiden markkinoijien toteuttama yksinkertaisuus ja selkeys on poikkeuksellista, sillä kaiken muun paitsi oleellisen karsiminen vaatii rohkeutta. Parhaimmat brändit pitävät strategioissaan liiketoiminnan fokuksessa, vaikka kampanjakohtaisesti onkin pitänyt sopeutua ympärillä oleviin muutoksiin.

Syvä ymmärrys sijoitetun pääoman tuotosta

Maailmanluokan markkinointi ei tarkoita vain erinomaisia tuloksia vaan myös sitä, että pystytään todentamaan tarkasti, miten markkinointieurot ovat toimineet suhteessa tavoitteisiin. Silloin markkinointi nähdään yrityksissä investointina eikä kuluna. Huippuluokan kilpailutöissä on pystytty todentamaan, mitä itse markkinointi-investoinnilla on saatu aikaan, sillä sijoitetun pääoman tuoton tunteminen ei ole vain talousjohtajan vakuuttamista myönteiseen markkinointi-investointipäätökseen. Parhaimmissa kilpailutöissä kyetään myös reagoimaan ja hyödyntämään uusia mahdollisuuksia ketterästi.

Tunteikas tarina, jossa on globaalia vetovoimaa

Vahvalle, tunteisiin vetoavalle tarinalle on aina tarvetta. Eikä siksi, että Effien tuomarit pitävät koskettavista tarinoista, vaan koska tunteikkaat tarinat ovat kustannustehokkaampia. Tarvitaan syvällistä empatiaa, jotta yksittäinen inhimillinen oivallus löytyy. Luovan tiimin tehtävänä on varmistaa, että tarina on merkityksellinen yleisölle. Jotta kiteytys yltää globaalille tasolle, sen tulee olla ytimeltään merkityksellinen, rohkea sekä kunnianhimoinen. Nämä eivät kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös konkreettisia toimia, jotka saavat mainostajan osoittamaan tarkoituksensa, sitoutumisensa ja aitoutensa.

Jos tarina ei linkity ympäristövastuuseen, sillä ei todennäköisesti ole globaalia vetovoimaa.

Ympäristövastuu on ollut kantava teema viime vuosina. Jos tarina ei linkity ympäristövastuuseen, sillä ei todennäköisesti ole globaalia vetovoimaa. En myöskään usko, että tulemme tulevinakaan vuosina näkemään markkinointipalkinnon saajaa, jonka tarinan ytimessä ei ole huomioitu lainkaan ympäristövaikutuksia.

16.11. julkistetaan Global Best of the Best Effie -voittajat ja palkitaan kaikkien aikojen ensimmäinen Iridium Effie. Silloin paljastetaan myös voittajatyöt ja toivottavasti inspiroidut niistä yhtä paljon kuin minä. Ehkä ensi vuonna näemme juuri sinun työsi globaalissa kilpailussa?

Cristoffer Hultin, toimitusjohtaja, Group M
LinkedIn

Effie Awards Finland on käynnissä 28.10.2021 saakka.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nine + eighteen =