Miten aloittaa yrityspodcast?

Nykyään yhä useammat yritykset ja organisaatiot julkaisevat omaa podcastiaan, ja vielä useampi miettii oman podcastin aloittamista. Käydään läpi, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon ennen ensimmäisen jakson nauhoittamista ja mitä sen jälkeen.

Kuuntele podcasteja

Aivan ensiksi kannattaa tutustua muihin podcasteihin. Millaisia podcasteja on? Mikä niissä on hyvää, mikä huonoa? Millainen rakenne niissä on? Entä konsepti? On hyvä benchmarkata, jotta itselleen selviää, mitä juuri teidän podcastillanne halutaan sanoa.

Konsepti

Mieti, mitä lisäarvoa haluatte podcastillanne tuottaa. Mieti myös, ketkä ovat kohderyhmää. Älä lähde nauhoittamaan ilman selkeää visiota. Visio ja tavoitteet voivat ajan ja kokemusten myötä muuttua ja konseptin toimivuutta tulee tarkastella sopivin väliajoin. Pysy kriittisenä sille, mikä toimii ja mikä ei. Ilman toimivaa konseptia on vaikea herättää kuuntelijoiden mielenkiinto tai erottua massasta. Suomessakin on jo satoja ja satoja podcasteja, joten kilpailu kuulijoista on kovaa.

Käsikirjoitus vai vapaata puhetta?

Tomato, tomatoe, puikulaperuna vai Siikli. Tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Konseptin määrittäminen on tästäkin syystä tärkeää. Mikäli podcast perustuu yhden juontajan yksinpuheluun, voi lahjakas puhuja selvitä ilman mitään käsikirjoitusta. Suositeltavaa on, että jonkinlainen rakenne puheelle olisi kuitenkin suunniteltu. Sama pätee haastattelumuotoisiin podcasteihin – laadi kysymykset tai kysymysrunko ennakkoon. Tällöin sinulla on aina jotain, mihin nojata ja mihin palata, jos ja kun punainen lanka katoaa tai keskustelu lähtee aivan eri suuntaan, kuin oli ajatus.

Äänen laatu

Valitettavan usein tilanne on se, että podcastin sisältö ja puhujat ovat mielenkiintoisia, mutta äänenlaatu on pahasti pielessä. Tämä on asia, joka on hyvä olla heti alusta asti kunnossa. Markkinoilta löytyy todella laadukkaita USB-mikrofoneja, joilla pääsee alkuun.

Mikäli budjetti antaa myöten, erillisen äänikortin ja laadukkaiden mikrofonien sekä kuulokkeiden hankkiminen on erittäin suositeltavaa. Laadukkaita äänikortteja on monenlaisia. Markkinoilla on esimerkiksi äänikortteja, joihin saa jopa neljä mikrofoniliitäntää.

Editointi ja julkaisu

Voit karsia pois lopullisesta podcastista mietintätauot, sanojen sekaantumisen ja muun epäolennaisen pois editoimalla jakson ennen julkaisua. Joihinkin podcasteihin editointi sopii, mutta jossain tapauksissa myös suoran radiolähetyksen tapainen eteneminen on ehdottoman hyvä asia. Muista siis suunnitella konsepti huolella.

Podcastin voi julkaista useissa eri palveluissa. Yksi suosituimpia ja suositeltava alusta on SoundCloud. Noin 12 euron kuukausimaksulla saat rajattomasti tallennustilaa ja RSS-feedin avulla voit julkaista podcastisi ilman lisämaksua Spotifyssa, Apple Podcasteissa ja Google Podcasteissa. Suomessa myös suuret mediatalot Bauer Media ja Sanoma julkaisevat podcasteja, joten tuotosta voi tarjota myös heidän valikoimiinsa.

Mistä kuuntelijat?

Vastaus on, että kaikkialta ja ei mistään. Kilpailu on kovaa, erottuminen vielä kovempaa. Muista, että podcastin tunnettuuden rakentaminen on täyden matkan triathlon, ei ensikertalaisten pikamatka. Julkaise jaksoja tasaisesti ja hyödynnä organisaation kaikkia markkinointikanavia, joissa kohderyhmänne on jo valmiiksi. Pyri jalkauttamaan podcast ensin henkilöstön keskuuteen ja vahvistamaan sen asemaa organisaatiossanne. Sieltä sitten pikkuhiljaa, pienin askelin, kohti ääretöntä ja kaikkien vastaanottimiin.

Kerää palautetta

Pyydä palautetta podcastillesi kertomalla esimerkiksi jakson aikana sähköpostiosoite, johon palautetta voi lähettää. Muita hyviä tapoja kerätä palautetta on vaikkapa yrityksenne uutiskirjeet, somekanavat ja nettisivut. Näin sinä, muut tekijät ja konsepti kehittyy ja podcastistanne voi tulla entistäkin parempi (ja suositumpi!).

Hankintalista aloitteleville podcastin tekijöille

  •  Äänikortti
  • Mikrofonit
  • Mikrofonitelineet
  • XLR -kaapelit
  • Kuulokkeet
  • Editointiohjelmisto
  • Muistikortti

Lopuksi

Tärkeintä on alkaa tekemään. Suunnitella ja hioa voi maailman tappiin saakka, mutta kokemusta ja osaamista karttuu vain kokeilemalla. Rohkeasti siis REC-nappi pohjaan ja matkalle kohti timanttista podcastia.

Liana Technologiesin oma podcast LianaCast pureutuu vaihtuvien asiantuntijavieraiden kanssa siihen, miten markkinoinnin teknologiat auttavat organisaatioita luomaan tarinoita ja ilmiöitä, joista heidät muistetaan. Tuoreissa syksyn jaksoissa vierailevat muun muassa Suplan sisältöjohtaja Jani Junnila, Ohjelmisto- ja ebusiness ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha sekä Kotipizzan asiakkuuskokemusjohtaja Johanna Kuosmanen. Ota LianaCast kuunteluun!

 

 

Kirjoittajana on Harri Niskala, joka työskentelee Liana Technologiesilla muun muassa podcastien, webinaarien ja videosisältöjen parissa. Liana Technologies on Suomen suurin digimarkkinoinnin ja -viestinnän ohjelmistotalo, jonka missiona on tarjota markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille parhaat mahdolliset työkalut Liana-tuoteperheen muodossa.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seven − 7 =