Milloin saa puhua bisnestä?

Me ihmiset, myös rationaalisuuttaan itselleen uskottelevat insinöörit, olemme tunteiden ohjailemia eläimiä. Ahdistusta, epävarmuutta, pelkoa ja muita tunteita ei tarvitse hävetä.

Turvallisuustasapainon järkkyminen on voinut tuntua esimerkiksi tunnemyrskyinä tai tehottomuutena töissä. Mutta kun apatia iskee kulutuskäyttäytymiseen ja päätöksentekoon, on meidän syytä havahtua.

Onko sopivaa mennä ravintolaan tai olla iloinen bileissä? Onko nyt oikea hetki mainostaa vai pitäisikö perua? Pitääkö tonaliteetti kääntää asialliseen tai melankoliseen vai saako vielä näyttää iloista arkea? Kehtaako nyt myydä miljoonaprojektia? Voiko aloittaa isoja uudistuksia? Pitäisikö sittenkin vielä odottaa ja harkita? Kuluttajien lisäksi myös päättäjät epäröivät projekteja ja toimenpiteitä harkittaessa.

*

Rajoitusten, talouspakotteiden ja vapaaehtoisten vetäytymisten laineet lyövät myös suomalaisiin yrityksiin ja kansantalouteen. Mediasta voi yhtenään lukea spekulaatioita talouskasvun hidastumisesta tai Suomen kiinnostavuudesta sijoituskohteena.

Lukuisat yritykset ovat tehneet Ukrainan tueksi konkreettisia ja rohkeita, tuloksen ja taseen näkökulmastakin epäitsekkäitä tekoja. Avun tarjoaminen edellyttää vahvojen arvojen lisäksi myös taloudellista toimintakykyä. Vahvan kansantalouden on helpompi olla tukena apua tarvitsevalle.

Avun tarjoaminen edellyttää vahvojen arvojen lisäksi myös taloudellista toimintakykyä.

Arvomme ovatkin nyt yhtenäisempiä kuin aikoihin. Kansakunnan polarisaatio vaikuttaa pysähtyneen. Sanotaan, että anarkia kuitenkin odottaa kolmen ruuattoman päivän päässä. Jo pelkästään työttömyys, taloudellinen ahdinko ja epätasa-arvo luovat vastakkainasettelua, joka on hedelmällinen pohja epävakautta kylvävälle.

*

Markkinointi- ja viestintäihmisinä taitomme ovat onneksi hyödyksi monessa. Erityisesti me kuitenkin olemme kaupallistamisen ammattilaisia. Tehtävämme on luoda kestävällä pohjalla olevaa talouskasvua ja työpaikkoja. Jos Euroopan, Suomen ja meidän jokaisen taloudellinen toimeliaisuus hyytyy, olemme apua tarvitseville heikompi kumppani. Meidän työtämme on auttaa kansantaloutta ja sen yrityksiä säilymään vahvoina ja auttamiskykyisinä kriisistä toiseen.

Viime viikolla minulta kysyttiin ”milloin saa taas puhua raikkaan kaupallista bisnestä ilman, että joku katsoisi pahasti, kun maailman tila on niin surkea?”

Älkäämme siis olko yksisilmäisiä. Ukrainalaisten auttamista ja diktatuurien vastustamista pitää kiihdyttää. Ilmaston ja planeetan puolesta pitää taistella. Mutta yhtä lailla pitää myös vahvan, terveen ja kestävän talouden puolesta. Se on meidän jokaisen työtä. Eikä siitä puhumista pidä arastella.

Roope Ruotsalainen on Frankly Partnersin toimitusjohtaja, joka kollegoineen auttaa organisaatioita ja brändejä muuttumaan asiakaskeskeiseksi.
roope.ruotsalainen@franklypartners.fi  |  LinkedIn

 

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eleven − 10 =