Olen vaihtanut mainostoimistoa kolmesti. Ehkä.
Juuri nyt en ole varma, koska olen pari viimeistä viikkoa opetellut uusinta työpaikkaa. Ja tiedän varmaksi, että tämä saa jäädä viimeiseksi vaihdoksi koskaan.
Tottakai muistan myös, että joka kerran, mitä vahvemmin olen vannonut, olen pitänyt lupaukseni kuudesta kahdeksaan minuuttia. Sen jälkeen olen repäissyt ihokkaani, ja huutanut mykkää huutoa, että kuka täällä on mennyt tekemään näin idioottimaisia päätöksiä, ne on peruttava välittömästi. Olen näyttänyt itselleni, kuka tässä kropassa määrää. Kuulostaa holtittomalta, mutta voin vakuuttaa, että se on juuri sitä.
Ne kolme kertaa kun lopulta olen vaihtanut uuteen toimistoon, olen jäänyt vuosiksi. Onhan se toki helpompaa pysyä vanhassa työpaikassa, kuin istua huvikseen pipo hiessä lappu kourassa vaihtaakseen operaattoria, sitten unohtaa kaikki salasanat, ja kutsua asiattomasti uutta työkaveria päin naamaa naiseksi, jolla on se kannustushuuto etunimensä alkupuolella. Anteeksi Jemina.
Mainostoimisto Folkiin kuljin toimari Laihon klinikka -kolumnien perässä. Siitä alkoi työteliäs viiden vuoden holtittomuuden jalo, villi riemuloma, paras mahdollinen mainonnan suunnittelulle. Saatettiin ostaa joitakuita biljardipöytiä, ja valomainoksessa toimiston seinällä luki ikuinen filosofinen dilemma: ninnannunnan. Tehtiin ne duunit, joista olen edelleen kaikkein ylpein. Folkissa rakastin mainosalaa, mutta sitten silloinen työpuoliso halusi vauvoja, ja jäin yksinäni säkkituoliin, kunnes tuli hasan.
Hasanille hilpaisin juuri ns. kaikkien varoitteluista johtuen ja huolimatta. Kollega Vuoden huippujen nousuissa puoliksi baaritiskin alta manasi, että jos menen hasanille töihin, kuolen viikossa siihen NeverSatisfy-nönnönnööhön. Ei kollegalla ollut tarkempia perusteluja, mutta hän oli kuullut juttua.
Heti tuulikaapissa sukelsin Keskon putkeen.
Ami Hasan ja Eka Ruola olivat ne seireenisedät, joita seuraten menin ns. vähän auttelemaan. Ja jokainen Amin tai Ruolan tuntenut tietää, ettei ole olemassa sellaista, kuin vähäinen auttelu hasanilla. Heti tuulikaapissa sukelsin Keskon putkeen. Ja siitäkö nimenomaan kertakaikkiaan oltiin varoiteltu, että se se vasta, jos hasanille menet, mutta että vielä Keskoa tekemään, syytä itseäsi, houkka.
Vaan kun kukaan ei tiedä. Voisin kulkea työpäivät tuo lause aplikoituna kylpytakkini hartioihin ja ottaa lauseesta naamatatskan. Sen lähemmäs juuri tätä hetkeä, zeniläistä aloittelijan mieltä ja pyhää yksinkertaisuutta on vaikea päästä. Menin hasanille, kun kysyivät ja varsinkin koska minusta siltä tuntui. Edelleen se on paras perustelu. Oikea vastaus asuu intuitiossa. Se sisältää kaiken koskaan oppimamme ja unohtamamme, tehdyt hyvät ja huonot päätökset, sekä nimenomaan ne kaikkein surullisimmat, kadutut, kokonaan tekemättä jätetyt elämänvalinnat.
Kun pari viikkoa sitten petasin laukaisualustaa siirtyäkseni hasanilta Drama Queeniin, hoin edellisenä iltana itsekseni, että kaikki selviää. Kuin vajakki Ferrarin verstaalla kävelin minä pienenevää ympyrää keittiössä, keltaiseksi palanut mihinkään koneeseen sopimaton laturi kädessäni. Tolkutin itselleni, että kaikki selviää, jälleen tietämättä yhtään mitä selviäminen tässä tapauksessa tarkoittaa. Mutta idea on, ettei ideaa saa tietää etukäteen. Muuten se menee pilalle.
Kukaan ei tiedä, paitsi että Kaikki selviää ja Tämäkin menee ohi.
Jääkaappien kovamuovi-magneetit ja parhaat lauseet niissä toimivat. Kukaan ei tiedä, paitsi että Kaikki selviää ja Tämäkin menee ohi. Uuden paikan ihmisistä tulee omia, ainakin joistakin. Joku ennenkokemattoman ihana Heikelä selittää neljä kertaa peräkkäin, kuinka työkalenteri saadaan puhelimeen, jossa on jo aika monta ylimääräistä kalenteria, varmuuden vuoksi. Sitten, sulaa kiltteyttään Heikelät keksivät kaupan päälle koneeseeni sellaisen salasanan, ettei se ihan heti unohdu. On siis vain luotettava että ne elämän heikelät tulevat. Niin siinä käy.
Lilli Loiri on Drama Queenin Creative Lead. Lillin isä, Pekka Loiri on globaalisti palkituin suomalainen graafinen suunnittelija. Lilli on paitsi mainonnansuunnittelija ja lauluntekijä, kolmen draamaprinsessan äiti, jonka koira osaa esittää kuollutta ja kissa menee sekaisin yöperhos-kaulakorusta. Se ei voi olla sattumaa. Artikkelikuvassa graafisen suunnitelijan, Lillin isän, Pekka Loirin julistetaidetta.
Drama Queen Communications on pohjoismainen markkinointiviestinnän toimisto, joka yhdistää luovasti markkinoinnin, viestinnän ja teknologian. Drama Queen työllistää 70 markkinointiviestinnän ammattilaista Turussa, Helsingissä ja Tukholmassa. Lisätietoja: www.dqcomms.com
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.