Kuinka poikkeamatilanteet muotoilevat rutiineja 2020-luvulla?

Menestyvä yritys ymmärtää poikkeamatilanteissa ihmisen muuttuvaa käyttäytymistä, yksilönä ja ryhmässä. Ihmisten rutiinien rakentamisen menetelmät perustuvat alitajuisien käyttäytymismallien ohjaamiseen.

Puhutaan Behavioral Design -menetelmistä eli käyttäytymisen muotoilusta. Poikkeamatilanteissa rutiinit ovat yhtä turvallisia kuin lapsuuden kesä mummolassa, sillä niiden avulla mielemme kokee saavuttavansa jonkin tavoitteen mahdollisimman helposti ja nopeasti.

Asiakkaiden, henkilöstön ja kumppaneiden muodostamat yhteisöt luovat luontaisen kanavan tunteiden johtamiselle poikkeamatilanteissa. Yhteisö tarjoaa elämyksellisiä kohtaamisia yhdessä ihmisten ja teknologian kanssa – paikasta riippumatta. Tämä muutoksen suunta lähtee meistä inhimillisinä olentoina, joilla on yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Ihmiset hakevat poikkeamatilanteissa yhä enemmän palveluita, jotka jättävät jälkeensä positiivisen tunteen ja muistijäljen.

Tähän asti on ajateltu, että poikkeamatilanteissa parhaan kokemuksen rakentamiseksi tarvitaan yksilöllisiä kohtaamisia asiakkaan ja yrityksen välillä. On myös ajateltu, että tarvitaan mahdollisimman paljon erilaista ja puhuttelevaa valinnanvaraa. Toisaalta viime viikkojen aikana uusien rutiinien omaksuminen on ollut Euroopassa ennen näkemättömän nopeaa, nimenomaan rajoitusten takia. Rajoituksista fyysisessä läsnäolossa sekä väistämättömästä altistumisesta uusille digitaalisille rutiineille.

Tulevaisuudessa yritysten menestystarinat perustuvat uusien liiketoimintamallien, matalien kiinteiden investointien, alhaisten transaktiokustannusten ja uusien osaamisprofiilien saumattomaan yhteistyöhön asiakaselämyksen rakentamiseksi. Myös poikkeamatilanteissa tähän haasteeseen vastaa digitaalinen alustatalous ja yhteisölliset rutiinit – olemmehan inhimillisyyden vuosikymmenellä 2020.

 PÄIVÄN HAVAINTO:
Mitkä yhteydenpidon vaivattomuutta edistävät rutiinit ovat samankaltaisia arjessasi kuin käsien pesu? Kuinka paljon olisit valmis investoimaan yksilönä, jotta olisit asiakkaillesi vaivattomuuden edelläkävijä ja itsestään selvä valinta myös poikkeamatilanteissa?

 

 


PÄIVÄN ARTIKKELI:
Lead Your Business Through the Coronavirus Crisis

PÄIVÄN NOSTO:
”In today’s era of volatility, there is no other way but to reinvent. The only sustainable advantage you can have over others is agility. That’s it. Nothing else is sustainable, everything else you create, somebody else will replicate.”  –Jeff Bezos –

Kuinka poikkeamatilanne ja digitaalinen arki muotoilevat tulevaisuutta?

  1. Datasta on tullut poikkeamatilanteissa sähkön tilalle uusi toimintaympäristön arkea pyörittävä strateginen raaka-aine. Tällä vuosikymmenellä datasta on itsessään tulossa paitsi tärkein tuotannontekijä myös arvokkain raaka-aine päätöksenteon kehittämiseen.
  2. Toimintaympäristön muutokset eivät noudata yrityksen strategiapäivitysten aikataulua. Tämän vuoksi ennakoinnista tulee rakentaa jatkuva toimintamalli, joka tuottaa kokonaisnäkemystä tulevaisuudesta strategiaprosessista tuotantoprosessiin sekä tietenkin osaamisen kehittämiseen.
  3. Yritysten toimintaympäristön kehityksestä tulee epälineaarista, mikä tekee perinteisestä strategian tekemisestä ja ennustamisesta riittämätöntä. Viime kädessä asiakaskäyttäytymisen muutosvauhti ja ennakointi poikkeamatilanteissa ratkaisee, missä vaiheessa uudet palvelut ja tuotteet muuttuvat yrityksen kannalta kannattaviksi.
  4. Poikkeamatilanteessa kyse ei ole enää vain oikean strategian valitsemisesta ja sen tehokkaasta toteuttamisesta. Strategisia valintoja joudutaan tekemään koko ajan ja ohjaamaan jatkuvasti päivittyvillä toimenpiteillä yritystä tavoiteltuun suuntaan.
  5. Liiketoiminnan hallintamalli päivitetään poikkeamatilanteissa pohjautuen ulkoiseen ja sisäiseen tietovarantoon. Yhteisten digitaalisten tapaamisten aikajänne muotoillaan 15 minuutin tilannekatsauksiin. Tapaamisissa keskitytään keskustelun sijasta johtopäätöksiin ja tämän päivän tekoihin.
  6. Kun muutoskyvykkyyttä kehitetään poikkeamatilanteissa huomioiden ennakointi ja ketteryys, rakennetaan perustaa edelläkävijäyritykselle, joka pystyy parhaimmillaan reagoimaan nopeasti ja ennen kilpailijoita toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin.
  7. Yrityksen johtoryhmä keskittyy poikkeamatilanteissa 2-4 avainhaasteen ratkaisemiseen, ja vastuu taktisista päätöksistä jaetaan systemaattisesti useille organisaatiotasoille. Uudet rutiinit tukevat itseohjautuvuutta ja laaja-alaista tiedon hankintaa omasta ekosysteemistä.
  8. Sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä keskitytään tilannekuvan jakamiseen, yksinkertaisuuteen, tietopohjaisuuteen, avoimuuteen, inhimillisyyteen ja potentiaalisten tulevaisuuden suuntien ennakointiin.
  9. Yksilöt jakavat parhaita käytäntöjä digitaalisesta yhteisöllisyydestä ja toimintaa ohjaavat enemmän yhteisön koodit kuin yrityksen johtamisjärjestelmä. Päivittäiset ”retrot” keskittyvät tavanomaisten epäonnistumisten analysoinnin sijaan onnistumisten jakamiseen ja seuraavien kokeilujen suunnitteluun.
  10. Menossa olevia kehitysohjelmia ja projekteja kiihdytetään/jäädytetään kohdennetusti varmistaaksemme avainresurssit toiminnan jatkuvuuden näkökulmasta tärkeimpiin osa-alueisiin. Ihmisten liikuteltavuus ei ole yli toimialarajojen ongelma, vaan mahdollisuus sopeutua vallitsevaan tilanteeseen, jossa lainsäädännöllä on merkittävä rooli.
  11. Uudenlaisten taitojen opettelu ja omaksuminen nousevat keskiöön niissä organisaatioissa, jotka haluavat edelleen pysyä kilpailussa mukana. Monista totutuista johtamis- ja toimintamalleista saatetaan joutua luopumaan hyvinkin nopeasti, kun uudistumisen tarve kiihtyy organisaatioissa.
  12. Yksilön oman toiminnan suunnittelu siirtyy perinteisestä viikkosuunnittelusta päivittäin tapahtuvaan tilannekuvan kartoitukseen, uusien rutiinien muotoiluun, palveluiden ketterään kehittämiseen ja liiketoimintatiedon analysointiin digitaalisessa yhteisössä.

PÄIVÄN HAVAINTO:
Mitkä päivittäisen tilannekuvan rakentamista edistävät rutiinit ovat samankaltaisia arjessasi kuin aamukahvi? Haluavatko asiakkaat ennakoivaa tietoa tilannekuvasta, yksilöllistä huolenpitoa ja läpinäkyvää palvelua myös poikkeamatilanteissa?

PÄIVÄN ARTIKKELI:
Your Strategy Process Needs a Strategy

PÄIVÄN NOSTO:
”Your ability to look into the future is only as well developed as the set of possibilities you are prepared to entertain.” – Rita McGrath –

Haluaisitko sinä tehdä poikkeamatilanteessa yrityksesi strategiset valinnat ketterästi 5 päivässä ja vastata asiakkaiden muuttuneeseen toimintaympäristöön myös tulevaisuudessa?

Ota yhteyttä

 

Kai Virtanen, Head of Strategic Foresight, Vere Oy

Kai Virtanen on toimintaympäristön muutoksen ja strategisen ennakoinnin edelläkävijä Suomessa. Hän toimii päivittäin useiden suomalaisten pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien neuvonantaja. Kansainvälisessä ympäristössä Kaitsu tutkimusmatkailee asiakkaiden johtoryhmien kanssa säännönmukaisesti USA:n markkinoilla tutustumassa tulevaisuuden ilmiöihin kuluttajaliiketoiminnassa, digitaalisen alustatalouden muutossuuntiin ja käyttäytymisen muotoiluun uutena asiakaskokemuksen kehittämisen kilpailuetuna. Hänen yhteistyökumppaneitaan maailmalla ovat mm. Retail Design Institute, Royal Society of Arts ja Amazon.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

one × 2 =