Maailma tarjoilee meille voimallisesti käsitystä, jossa kaikkien olisi kehityttävä ja kasvettava 24/7. Kaikki muuttuu ympärillä hurjaa vauhtia, ja pyrimme kaikin mahdollisin tavoin tarttumaan uusiin trendeihin ja ilmiöihin. Johonkin, mikä toisi turvaa, kun mistään ei oikein voi olla varma. Johonkin, mistä voisimme ennustaa edes hieman tulevaa, josta kenelläkään ei kuitenkaan ole tietoa.
Liian usein kuuntelen kentällä ihmisten tuskastumista siitä, etteivät osaa tai pysty. En näe noissa hetkissä useinkaan mitään syytä, mikseivät osaisi tai pystysi. Liian moni tavoittelee tietynlaista valmiiksi tulemista, vaikka se on sula mahdottomuus. Vaikka olisit kuinka asiantuntija, keskeneräisyys itsessä ja ympäristössä on hyvä alkaa hyväksymään, jos meinaa selvitä järjissään. Usein kysyn ihmisiltä noissa kohtaamisissa, mistä uuden oppimisen voisi aloittaa. Mihin uusi oppi vie, mitä ovia se avaa? Mistä tietäisi itse, että on edistynyt? Tai sen, että tietää menevänsä oikeaan suuntaan kehityksessä? Kenen mielestä oikeaan suuntaan? Yrityksen vai omien vahvuuksien ja motivaation pohjalta? Mitä oikeastaan pitäisi oppia juuri nyt? Riittäisikö, että tiedostaa?
Tämä aika vaatii jokaiselta itsetuntemusta, lapsenomaisuutta, rohkeutta ja armollisuutta. Kun tiedät, mitä haluat saada aikaan työlläsi tai elämälläsi, mikään ei oikeastaan tunnu mahdottomalta. Osaat etsiä itsellesi ympäristön, jossa lähdet lentoon. Työ voi olla tavallista ja arkista, mutta jos siinä on merkitystä, voi se olla erittäin mielekästä. Syvempi merkitys voi löytyä myös vaikka harrastuksesta, ja riittää, että työ sopivasti haastaa ja tuo iloa. Etenemisestä, kartalla olemisesta ja pärjäämisestä on tullut kuitenkin monelle pakonomaista. Valitettavan monella vielä kaikilla elämän osa-alueilla. On äärimmäisen kuluttavaa olla jatkuvassa kiihdytystilassa. Oman kasvun ja kehittymisen kipuiluja pitäisi pystyä tunnistamaan ja tarttumaan niihin silloin, kun on vielä voimia niitä työstää. Liian moni havahtuu vasta kun voimat on totaalisen loppu.
Vaatii lujaa itsetuntemusta sanoa ”nyt on hyvä, tämä riittää minulle – ainakin nyt.” Tai ”en halua tätä enää, tämä ei tunnu hyvältä”. Etenkin jos työstä on tullut elämän yksinvaltias, uuden suunnan ottaminen voi tuntua pelottavalta ja mahdottomalta. Oman kasvun suuntaa on hyvä tasaisin väliajoin punnita. Jos joku hiertää, voi muutosta alkaa toteuttaa ilman, että tarvitsee tempoa ja riuhtoa ääripäästä toiseen. Ei yrityskään voi kasvaa ilman, että välillä katsotaan, mitä on tehty ja opittu. Kun suhtaudut kehittymiseen ja kasvuun lapsenomaisesti, mahdollisuuksia ympärilläsi nähden, et turhaan aseta itsellesi jarruja. Ajatelkaa mikä voima syntyy, kun yhdistät elämän varrella kertyneen kärsivällisyyden ja viisauden lapsenmieleen, jolle kaikki on mahdollista! Kasvu voi olla myös kevyttä ja vaivatonta. Itse asiassa, sitä sen pitäisikin olla.
Rohkeutta tässä elämän sykkeessä on tehdä perusasiat hyvin ja hypätä uuteen vasta kun sille on tarve. Kun rohkeuteen lisätään vielä ripaus armollisuutta, uskallat yrittää, katsoa ja katua. Annat itsesi iloita myös pienistä onnistumisista ja etenemisistä. Ole tietoinen muutoksesta ja mahdollisuuksista ympärilläsi, mutta älä hötkyile ja ahnehdi uutta. Säästä uuden opin tila niille asioille, joita todella tarvitset. Jokainen ihminen oppii ja kasvaa omassa tahdissaan, halu kasvaa pitää löytää itsestä.
Sanna Laakkio
MARK Suomen Markkinointiliiton toiminnanjohtaja
Sanna suhtautuu työhön kouluna, josta maksetaan palkkaa ja syttyy siitä, kun näkee muiden onnistuvan.
Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.