Ennakoi huomisen mahdollisuudet

Viimeinen vuosi oli vahva heräte meille kaikille. Pandemia, joka oli monilla tiedossa ja ennakoitukin, pysäytti maailman. Asia, joka ei ollut yllätys, oli kuitenkin monille yllätys. Samalla se nosti esiin ennakoinnin merkityksen. Olisimme voineet valmistautua tähän paremmin.

Pandemia pudotti hetkellisesti meidät kaikki polvilleen, pakotti pysähtymään nykyhetkeen ja miettimään huomisen maailmaa. Se laittoi meidät kaikki ajattelemaan toimintaamme sekä etsimään uusia mahdollisuuksia. Ja hyvä niin. Hillittömät globaalit haasteet kaipaavat muutoksia kestämättömien ratkaisujen nykytilaan.

Olemme aivan liian hitaasti lähteneet vastaamaan tulevien sukupolvien haasteisiin ja nopeasti kriisiytyvään todellisuuteen. Eläneet vauhtisokeina hybriksessä – yliarvioineet valtamme ja kyvykkyytemme määritellä kasvun ja kehityksen nopeus vailla seurauksia ja vaikutuksia.  Katseet kääntyvätkin päättäjiin ja yrityksiin, joilta odotetaan nyt aiempien valintojen vaikutusten kriittistä tarkastelua, kestäviä uusia valintoja ja todelliseen muutokseen tähtääviä ratkaisuja.

Onneksi monissa yrityksissä asiantuntijat ja päättäjät ovatkin jo vuosia valmistautuneet tulevaan luoden kestävämpiä strategisia vaihtoehtoja, jotka haastavat nykyiset paradigmat ja jäsentävät uudelleen tulevaisuuden pelikenttää. Nämä ennakoinnin edelläkävijäyritykset ovat oivaltaneet sen, että he eivät muotoile enää vain yritystään, tuotettaan tai palveluaan kiinnostavammaksi ja houkuttelevammaksi kohderyhmille vaan he muotoilevat tulevaisuutta kestävämmäksi tuleville sukupolville.

On erityisen tärkeää, että yritykset pysähtyvät nyt hetkeksi katsomaan horisonttiin ja pohtimaan, että millaisia mahdollisuuksia meidät kampittanut virus ja pandemia toi mukanaan. Kriisin keskellä ajattelu siirtyy helposti nykyisen suojaamiseen ja lyhyen aikajänteen selviämiseen, vaikka maailma yrityksen ympärillä saattaisi olla juuri silloin valmiina ottamaan vastaan uusia näkökulmia.

Pandemian nopeasti muuttama todellisuus tarjoilee yrityksille myös mahdollisuuden muutokseen. Tilanteen normalisoituessa ei ehkä ole paluuta vanhaan, mutta vanhaan ei myöskään tarvitse palata. Mitä jos emme pyrkisikään palauttamaan ”normaalia” vaan etsisimme uudet, kestävämmät mahdollisuudet? Mitä jos muotoilisimme tietoisesti toisenlaisen tulevaisuuden?

Ennakointi on valmistautumista tulevaan maailmaan

Ennakointi ei ole mikään uusi asia, se on aina ollut selviytymisen kannalta keskeistä. Vain ennakoimalla voimme varmistaa, että teemme tulevaisuuden kannalta oikeita valintoja, emmekä menetä mahdollisuuttamme selvitä ja menestyä. Muutokset ympärillämme ovat nopeampia kuin koskaan aikaisemmin ja maailma ympärillämme muuttuu yhä kompleksisemmaksi, epästabiilimmaksi, epävarmemmaksi ja monitulkintaisemmaksi. Teknologiat, työt, instituutiot, ja jopa osa arvoistamme ja ajattelutavastamme ovat muuttumassa radikaalisti, jonka vuoksi on erittäin vaikeaa suunnitella eteenpäin ja valmistautua tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau kiteytti asian World Economic Forumissa näin: “The pace of change has never been this fast, yet it will never be this slow”. Ja samaa asiaa sivusi myös GE:n edesmennyt toimitusjohtaja Jack Welch, joka tuskaili muutoksien mukanaan tuomaa painetta sanomalla: ”If the rate of change on the outside exceeds the rate of change on the inside, the end is in sight”.

The pace of change has never been this fast, yet it will never be this slow.

Tällä hypermuutoksen aikakaudella tahti tulee vain kiihtymään ja ilman ymmärryksen laajentamista yritysten on hyvin vaikea tunnistaa, millaiseen maailmaan tulisi valmistautua, jotta osaisi tehdä oikeita valintoja. Kun maailma ympärillä monimutkaistuu on tärkeää, että yritykset oivaltavat ottaa ennakoinnin keskeiseksi osaksi oman toimintansa kehitystä. Ennakointi laajentaa ja selkeyttää ymmärrystä niin piilevistä riskeistä kuin potentiaaleistakin ja auttaa tekemään kestäviä päätöksiä ja valintoja. Ennakoimalla yritykset voivat aidosti vaikuttaa kiinnittämällä päätöksenteon globaaleihin trendeihin ja muutosilmiöihin, jotka vaikuttavat meihin.

Ennakointi onkin monen yrityksen menestyksen salainen ainesosa. Se on kykyä nähdä kauemmaksi ja valmiutta kohdata muutos. Se antaa yrityksille lisää voimaa muokata ja muotoilla omaa tulevaisuuttaan muutoksen turbulenssissa. Yritykset, jotka kykenevät näkemään eteenpäin, saavat etumatkaa kaikkiin uusiin mahdollisuuksiin, joita nopea kehitys meille tarjoilee.

Jos tulevaisuus tuntuu tässä hetkessä hankalasti jäsenneltävältä ja jopa hieman lohduttomalta, niin sen suunnittelu on juuri nyt äärimmäisen tärkeää. Moni asia kaipaa ylisukupolvista ajattelua ja vastuun ottajia ja -kantajia, jotka aktiivisesti toiminnallaan uudelleen ajattelevat ja muotoilevat tulevaa. Nyt kaivataan yrityksiä, jotka ottavat agendalleen megatrendien todellisen huomioinnin toiminnassaan ja siten määrittelevät huomisen uudelleen. Samalla he huolehtivat siitä, että heidän tarjoomansa menestyy myös muutoksen jälkeisessä maailmassa.

Huominen ei muotoudu ilman teitä yrityksiä, se muotoutuu kanssanne. Muotoilkaa se hyvin.

Minna Utriainen vastaa Avidylla liiketoiminnan muotoiluun keskittyvän palveluliiketoiminnan kehityksestä ja kasvusta. Minna on intohimoinen muutosmuotoilija, joka etsii uutta rajapinnoilta ja haastaa toimijoita ottamaan aktiivisen roolin muutoksessa. Eteenpäin häntä ajaa halu muuttaa liiketoiminnan kasvu ja kehitys kestävämmäksi ja vastuullisesti vaikuttavammaksi. LinkedIn

Avidly on martech-yritys eli markkinoinnin ja teknologian palveluyritys. Luomme yrityksille kasvua ja vaikuttavuutta markkinoinnin ja myynnin keinoin kansainvälisesti. Avidly yhdistää monipuolisen asiakasymmärryksen, strategian, viestinnän, konseptien, luovan työn ja teknologian osaamisensa tulevaisuuteen suuntaavaksi kokonaisuudeksi. Avidlyllä on toimistot viidessä maassa ja se toimii globaalisti.

#ennakointi #b2b #b2c #muotoilu #strategia

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen − twelve =