Effie-tuomaristo 2022
Vuoden 2022 Effie Finland -kilpailun tuomaristossa on yhteensä 41 asiantuntevaa tuomaria. Kaksi tuomaristoa valitsee vuoden tuloksellisimmat markkinointikampanjat.
Vuoden 2022 Effie Finland -kilpailun tuomaristossa on yhteensä 41 asiantuntevaa tuomaria. Kaksi tuomaristoa valitsee vuoden tuloksellisimmat markkinointikampanjat.
Blogi | "Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan me viestijät olemme aika yhdestä puusta veistettyjä."
Blogi | "Voidaanko tekoälyjärjestelmän kehittämälle tuotokselle myöntää vastaavanlaista suojaa kuin ihmisen luomalle teokselle myönnetään tekijänoikeuslain puitteissa?"
Superson APAC:n Managing Partner Antti Toivonen on asunut Singaporessa vuodesta 2009. Sinne vei kaipuu jonnekin lämpimään, pois Suomesta.
Blogi | "Toivon, että pelko budjettien leikkaamisesta osoittautuu aiheettomaksi ja että tulevasta laskusuhdanteesta suomalaiset brändit ja toimistot kävelevät yhdessä voittajina ulos."
Cannes Lions on valtava mahdollisuus inspiroitua ja tasata näkemyksensä maailman kärjen kanssa, sillä valtava huipputöiden ja huipputekijöiden kohtaaminen ei voi olla vaikuttamatta.
Lähi- ja etätyön yhdistävästä hybridityöstä on tullut arkea monissa organisaatioissa koronapandemian jälkeen. Muuttunut tapa työskennellä patistaa organisaatiot miettimään uusiksi työn tekemisen malleja.
Blogi | "Palautteen pyytäminen, antaminen ja läpikäynti ovat elintärkeitä onnistuneen tiimityön ja asiakkuuden kannalta."
"Avoimuus synnyttää luovuuden kierteen, joka vapauttaa meidät parhaiden käytänteiden pakkopaidasta, vanhan toistamisesta, nykyisen kopioimisesta."