Vastuullisuus on mahdollisuus
MRKTNG-lehden tuoreessa haastattelussa Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala sanoo, että suomalaiset yritykset ovat vastuullisuusajattelussa oikealla tiellä.
MRKTNG-lehden tuoreessa haastattelussa Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala sanoo, että suomalaiset yritykset ovat vastuullisuusajattelussa oikealla tiellä.
Puuilon palkittu listautumiskampanja toi halpakaupalle 33 300 uutta osakkeenomistajaa ja monta hyvää oppia listautumismarkkinoinnin haasteista ja säädöksistä.
Blogi | "Vaikka 70 prosenttia johtajista korostaa viestinnän strategista merkitystä, vain 16 prosenttia antaa koko organisaationsa viestinnälle kiitettävän arvosanan."
Verifioinnin ostaneet saavat profiiliinsa merkinnän todennetusta tilistä sekä näkyvyyttä lisääviä ominaisuuksia.
Blogi | "On tärkeää muistaa, että luovuus on prosessi, joka vaatii oikeat ihmiset, resurssit ja ympäristön, ja ollakseen luovia yritykset tarvitsevat rinnalleen kumppaneita tuottamaan luovia ideoita ja ratkaisuja."
Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan media- ja mainosalan ammattilaiset pääsevät kilpailemaan ensimmäistä kertaa vastakkain Pohjoismaiden YouTube Works Awards -mainoskilpailussa.
Luova toimisto Sherpa on toteuttanut Nesteen kanssa yhteistyössä mainoskampanjan, jossa jokaisessa vaiheessa hyödynnettiin tekoälyä.
Facebookin työkalu "miksi näen tämän mainoksen" antaa jatkossa alustan käyttäjille tarkempaa tietoa heille näytettävän mainonnan perusteista.
Blogi | "Hollywood, this is your chance – for a change, make a movie of a woman who did belong to advertising."