Viestinnästä tulee kilpailuetu, kun nostat vaikuttavuuden johtoryhmän agendalle
Blogi | "Valitut mittarit riippuvat täysin tavoitteesta. Jos tavoite on epäselvä, tavoitteen kirkastaminen on ensimmäinen otettava askel."
Blogi | "Valitut mittarit riippuvat täysin tavoitteesta. Jos tavoite on epäselvä, tavoitteen kirkastaminen on ensimmäinen otettava askel."
Tänä vuonna kilpailuun osallistui 44 tiimiä yhteensä 50 kilpailutyöllä. Näistä shortlistalle nousi 22 tiimiltä yhteensä 23 työtä. Yksi tiimi sai shortille kaksi kilpailutyötä.
The esteemed juries of the…
TikTok kertoo blogissaan asettaneensa oletusarvoisen 60 minuutin ruutuaikarajan 13-17-vuotiaille käyttäjille.
Valio nousee takaisin ykköseksi, kun kuluttajat arvioivat brändien kestävyys- ja vastuullisuustyötä Suomessa. Viime vuoden voittaja, Elovena, sijoittuu kolmanneksi ja S-Ryhmä nousee toiseksi.
Brändin takana | Yliopiston Apteekki on Helsingin yliopiston omistama apteekkikonserni ja sen tuotot ohjataan takaisin yhteiskuntaan. Brändiä on rakennettu vuodesta 1755 lähtien.
Tänä keväänä EU:n komissiolta odotetaan ehdotusta uudesta viherpesudirektiivistä, jonka myötä markkinoinnissa esitetyt ympäristöväittämät tulevat säännellyiksi aiempaa tarkemmin.
Tavoitteena on parantaa internetin käyttäjien turvallisuutta ja vähentää heidän altistumistaan haitallisille sisällöille.
Sloveniassa vuosittain pidettävän eurooppalaisen Golden Drum -mainosfestivaalin puheenjohtaja Mojca Brišcik listaa tuoreita inspiraation lähteitä.