Verkkosivujen kehitysnäkymiä 2024

verkkosivu

Kaksi asiantuntijaa kertoi MRKTNG-lehdelle näkemyksensä verkkosivustojen kehitysnäkymistä.

Tomi Kaitarinne, Kuuki:

Kuten fyysikko Niels Bohr jo arvioi: ”Ennustaminen on hankalaa. Erityisesti tulevaisuuden”. Pätee varmasti myös verkkosivujen trendien ennustamiseen vuodelle 2024. Osaltaan ennustettavuutta vaikeuttaa tekoäly, joka muutti kuluneen vuoden aikana monta asiaa.

Aiheeseen sopii myös toinen tunnettu klisee ”Ihmisillä on taipumus liioitella muutoksen merkitystä lyhyellä aikavälillä, mutta aliarvioida muutoksen vaikutuksia pitkällä aikavälillä.”

Tekoälyyn liittyy tällä hetkellä myös turhaa hypeä. Näin toimiston näkökulmasta huomaan, että erilaiset työkalut uivat pikkuhiljaa osaksi työarkeamme ilman suuria fanfaareita, kehittäen jokaisen tekemistä.

Tekoälyyn liittyy tällä hetkellä myös turhaa hypeä.

Kovin pätevä meedio ei tarvitse kuitenkaan olla ennustaakseen, että ensi vuonna näemme myös verkkosivuja, joiden käyttöliittymä on klikkailtavien polkujen sijaan keskusteleva ja sisällöt mukautuvat käyttäjän toivomiin muotoihin.

Tiettyjen taitettujen näkymien sijaan verkkosivut tulevat toimimaan sisältöjen kotina, joista niitä jaellaan eri kanaviin huomioiden niiden tarpeet esittää sisältöä. Tätä kehitystä on aikaisemmin ohjannut esimerkiksi kauppapaikat, kuten Google Shopping sekä sosiaalinen media, joihin on toimitettu verkkosivujen sisältöjä.

Vaikka edellä mainitut asiat ei olisi vielä ollut verkkosivujen kehittämisessä kissa työpöydällä, niin verkkosivujen saavutettavuuteen liittyvät asiat ovat jo ohjanneet verkkosivujen tekijöitä. Onnittelut heille, jotka ovat tämän työn jo aloittaneet! Tämä auttaa myös siinä kohtaa, kun yritykset alkavat toteuttamaan omia tekoälyratkaisujaan, joissa yritysten sisällöt ovat pohjana.

SEO ja tekoäly

Yksi osa-alue, jossa puhutaan paljon tekoälyn hyödyntämisestä, on hakukoneoptimointi (SEO). Kuten SEO:n historia osoittaa, on se pitkä sarja toistuvia vaiheita ”Rosvo ja poliisi” -leikissä. Hakukoneiden algoritmit ovat korostaneet erilaisia osa-alueita verkkosivujen järjestämisessä hakutulossivulle. Kun tällainen osa-alue on hakukoneoptimointia tekevien toimesta keksitty, pian jokainen on tehnyt samat toimenpiteet. Tämän jälkeen hakukone ei voi kyseisen attribuutin (esim. metakuvaukset, linkkifarmit tai oikean merkkimäärän metsästys) perusteella päättää luotettavasti, että minkä sivun nostaa kärkeen.

Uskoisin, että hakukoneet kehittävät entistä parempia keinoja erottamaan hyödyllisen sisällön muista sivuista.

Tomi Kaitarinne
SEO-taktiikka, jossa luodaan geneeristä sisältöä, tavoitteena jatkuvasti suurempi peitto eri hakutulossivuilla, tulee häviämään. Vaikka tekoäly tuottaa jo hyvin sulavaa tekstiä, niin en usko sen olevan avain onneen hakukoneoptimoinnissa ainakaan pitkässä juoksussa, ennustaa Kuukin Tomi Kaitarinne. Kuva: Heli Mielonen

Filosofisempi kysymys on se, että onko tekstin kirjoittajalla väliä, jos joka tapauksessa saan pätevän vastauksen minua mietityttäneeseen asiaan. Aihe on myös siksi kiinnostava, että tänä vuonna nähdyt uudet, tekoälyn mahdollistamat tuotteet, ovat ensimmäinen aidosti hakukoneiden asemaa horjuttava teknologia. Voi olla, että vuoden päästä SEO:n roolin markkinointimixissä on korvannut AIO eli tekoälyn vastausten optimointi. Tämän akronyymin keksin ihan itse.

Jotta tämä ei olisi pelkkää tekoälyä, niin maailmalta ja meiltä kuultujen huhujen mukaan 2024 tulemme näkemään myös tällaisia asioita:

  • Bento Grid

Viimeistään Applen valittua käyttöönsä japanilaisista bento-säilytyslaatikoista nimensä saaneen Bento Grid -tyyppisen lähestymisen ulkoasuunsa uskoisin, että muut seuraavat perässä. Toimii myös responsiivisissa toteutuksissa. Muistatko vielä Nokian Windows-puhelimet: Olivatko sittenkin aikaansa edellä? Lue lisää

  • Mikroanimaatiot

Edellistä jatkaen, tulemme näkemään yksityiskohtiin keskittyvää UX/UI-suunnittelua esimerkiksi mikroanimaatioiden muodossa. Ei ainoastaan näyttävämpien toteutusten takia, vaan myös tarjotakseen käyttäjälle selkeämmän osoituksen hänen aiemmista toimistaan verkkosivuilla. Lue lisää

  • Retro Design

Visuaalisessa suunnittelussa tullaan hakemaan inspiraatiota 1990-luvun ja 2000-luvun alun sivustoista. Ysärillä lapsuutensa viettäneenä luonnollisesti kaikki tähän aikakauteen liittyvä tuntuu kotoisalta. Olemme jo nähneet joitain toteutuksia maailmalta ja meiltä (TJEU: Pekko GO -peli sovelluskaupoissa), joissa visuaalinen inspiraatio haetaan 90-luvun maailmasta.

Tomi Kaitarinne
Director – Business & Technology
Kuuki


Perttu Tolvanen, North Patrol:

Omien verkkosivustojen merkitys kasvaa (taas)

Omien verkkosivustojen roolia ja merkitystä on kyseenalaistettu monessa vaiheessa 2000-luvulla. Ensin uskottiin, että keskitetyt portaalit korvaavat yritysten omat sivustot. Sitten nähtiin Googlen ja Facebookin kasvu niin isona tekijänä, että omiin sivustoihin ei enää panostettu samalla tavalla.

Nyt tässä aaltoliikkeessä ollaan taas vaiheessa, jossa omien sivustojen merkitys kasvaa.

Maailmallakin tätä samaa keskustelua on käyty monessa paikassa, ehkä isoimpana uhkana on nähty Amazon, joka etenkin USA:ssa on valtavan suuri verkkokauppa ja markkinapaikka. Amerikassakin on tosin jo viime vuosina herätty siihen todellisuuteen, että jos brändin oma verkkokauppa ei ole kunnossa, ja Amazonin myyntiehdot kiristyvät tai markkinapaikan maksut vain kasvavat, on neuvottelutilanne brändin kannalta aika heikko. Eikä omaa sivustoa laiteta iskuun parissa kuukaudessa, tai ainakaan asiakkaiden ostokäyttäytymistä ei muuteta nopeasti.

Suomessa isojen markkinapaikkojen ongelmat ovat olleet esillä lähinnä Woltin ja Foodoran kautta, kun moni ravintola on luopunut omista sivustoistaan, ja jäänyt sitten markkinapaikan kiristyvien ehtojen armoille. Sama ilmiö on ollut hotellien alueella jo pitkään. Esimerkiksi kansainvälinen Booking on iso peluri, josta harvalla majoituspalveluiden tarjoajalla on varaa olla poissa.

Omien verkkosivustojen merkitys on kasvanut hyvin myyntiä tuottavien markkinapaikkojen seurauksena.

Näin ehkä hieman ironisesti, on omien verkkosivustojen merkitys kasvanut hyvin myyntiä tuottavien markkinapaikkojen seurauksena.

Panoksia Amazonin, Bookingin ja Woltin kaltaisiin markkinapaikkoihin vai omaan sivustoon?

Yleensähän tällaiset hallitsevat markkinapaikat ovat erinomaisia pienille yrityksille, jotka voivat keskittyä erottumaan konseptillisesti markkinapaikan suuresta tarjonnasta, ja tämä on myös markkinapaikan etujen mukaista, koska yleensä markkinapaikat haluavat tarjota mahdollisimman monipuolisen ja laajan kattauksen asiakkailleen. Ja käänteisesti, tämä sama asia ei aina ole hyvä asia isojen yritysten kannalta, jotka eivät ehkä kilpaile pelkästään persoonallisilla ja erottuvilla konsepteilla, vaan hakevat vaikkapa helppoutta, edullisia hintoja, asiakasuskollisuutta tai keskittyvät esimerkiksi yritysasiakkaisiin. 

Täten etenkin isot yritykset ovat usein ongelmissa markkinapaikkakehityksen kanssa, ja moni on tästä tehnyt johtopäätöksensä ja lähtenyt panostamaan entistäkin isompia summia omiin kanaviinsa. Osa isoista on jopa päättänyt pysyä markkinapaikkojen ulkopuolella, kuten esimerkiksi kotimainen Kotipizza on tehnyt. Maailmalta näitä esimerkkejä löytyy vielä paljon lisää.

Useimmille yrityksille järkevin malli on panostaa kumpaankin, taktiseen näkyvyyteen ja löydettävyyteen markkinapaikoilta, mutta myös hyvään omaan sivustoon, tilauskanavaan tai verkkokauppaan. Ja tässä tasapainossa omat sivustot ovat viime vuosina olleet yhä tärkeämpiä kehityskohteita.

Somekanavien tehokkuus on heikentynyt

 Toinen asiaan vaikuttava ilmiö on ollut myös sosiaalisen median kanavien tehokkuuden heikentyminen.

Perttu Tolvanen
Viimeistään Twitterin/X:n isot muutokset tänä vuonna herättivät monen markkinoijan miettimään, mistä liidit tulevat, jos sosiaalisen median kanavat eivät toimikaan enää samalla tavalla kuin aiemmin. sanoo North Patrolin Perttu Tolvanen.

Mitä kalliimmaksi ja haastavammaksi potentiaalisten asiakkaiden saaminen omalle sivustolle tulee, sitä tärkeämmäksi nousee, millainen oma sivusto on, onko se paras mahdollinen? Saako oma sivusto mahdollisimman monen käyttäjän innostumaan ja ostamaan tai ottamaan yhteyttä yritykseen? Ja jos ostaminen ei ole juuri nyt ajankohtaista, miten tämä kiinnostunut ihminen saataisiin oman markkinoinnin piiriin?

Nämä ovat kysymyksiä, joita kysytään nyt yhä enemmän, ja ennustan näiden merkityksen vain kasvavan tulevina vuosina.

Saako oma sivusto mahdollisimman monen käyttäjän innostumaan ja ostamaan tai ottamaan yhteyttä yritykseen?

Sosiaalinen media, Google, Amazon, Booking, Timma ja monet muut markkinapaikat jatkavat porskuttamista toki, ja monelle brändille ne voivat olla edelleen toimivia kanavia. Yhä useammalle brändille ne ovat kuitenkin jatkuvasti kalliimpia ja haastavampia kanavia, ja tämä kehitys korostaa omien sivustojen laatua.

Ennustankin, että digitaalisen markkinoinnin budjeteista yhä isompi osa menee tulevina vuosina oman sivuston sisältöjen ja toiminnallisuuksien kehittämiseen.

Perttu Tolvanen
Suunnittelu- ja teknologiakonsultti
North Patrol

Artikkeli on julkaistu MRKTNG 4-2023 -lehdessä.

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seventeen − 2 =