Urapolku: Eveliina Rantahalvari

Eveliina Rantahalvari

Empatia voimavarana

Mustin ja Mirrin markkinointipäällikkö KTM Eveliina Rantahalvari sai työuransa alussa usein ohjeita siitä, millainen ulkomuoto tai asenne loisi uskottavuutta. Nuorta naista varoiteltiin myös liiasta empaattisuudesta. Vähittäiskaupan markkinointitehtäviin hän pääsi kiinni kesätyön kautta. Työnantajina on ollut jo neljä ketjuliikettä.

– Olen aina ollut silmät ja mieli avoinna uusille mahdollisuuksille. Yksi johtaja sanoi aikoinaan, että vastuu otetaan, sitä ei anneta tarjottimella. Minulla on ollut superihania ja kannustavia kollegoita ja yhteistyökumppaneita, joilta olen saanut apua urani varrella. Onneksi työelämä on myös kehittynyt ja empaattisuus nähdään voimavarana, Eveliina Rantahalvari toteaa.

Työlle ei pidä uhriutua.

Utelias ja positiivinen elämänasenne, sekä ymmärrys levon merkityksestä ovat olleet Rantahalvarille tärkeitä oppeja vuosien varrella.

– Työlle ei pidä uhriutua. Vaikka olisi miten tiukka paikka, niin parhaiten pääsee eteenpäin, kun keskittää energian ratkaisujen löytämiseen.

Nykyisin Rantahalvarin työpäiviin mahtuu empaattisia kohtaamisia myös kaikenkarvaisten ystävien kanssa, kun työkaverit tuovat lemmikkejään toimistolle.

– Meillä oli täällä juuri käymässä pullosta ruokittava karitsa, jonka paimenkoira oli adoptoinut.

2012 Ensimmäinen vähittäiskaupan markkinointiin liittyvä työpaikka Instru Optiikka Oy:ssä.

2015 Markkinointipäälliköksi Nissenille.

2016 ”Olin ollut vasta vuoden Nissenillä, kun minulle tarjottiin Instrumentariumin markkinointipäällikkyyttä.”

2020 Bauhausin Suomen ja Viron markkinointi- ja tuotetietoa vetämään ja esihenkilötehtäviin. ”Oma esihenkilöni Viivi Niemi loi luottavan ilmapiirin tiimiin. Oli ihanaa kohdata sellainen johtaja.”

2022 Pohjoismaiseen Musti Groupiin vastaamaan Suomen markkinoinnista.

Teksti: Hanna Velling
Kuva:  Niklas Meltio

Artikkeli on julkaistu MRKTNG 2-2022 -lehdessä.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

twenty − 4 =