Urapolku: Anna Salmi, Posti

Anna Salmi

Muutosjohtajana digimatkalla.

Postin SVP Brand, Communications and Sustainability, KTM Anna Salmi ajatteli nuorena asettuvansa rahoitusalalle ja siellä kävikin, mutta työelämällä oli hänelle muita suunnitelmia. Ebookersin markkinointipäällikkönä Salmi oli ottamassa Suomessa ensimmäisten joukossa jättimäistä digiloikkaa.

– Ebookers oli yritysklusteri. Minulla oli kollegoita Lontoossa, Pariisissa, Madridissa ja Zürichissä. Opin analytiikkaa, markkinoinnin mitattavuutta ja myynnin ja markkinoinnin yhteyttä. Olimme ensimmäisiä Googlen asiakkaita Suomessa, Salmi kertoo.

Finnairilla hän pääsi kehittämään kanta-asiakasmarkkinoinnin digitalisointia ja viemään internetmyyntiä osaksi kaupallista ajattelua. Silloin kypsyi ajatus pyrkiä vastuullisempiin tehtäviin ja vaikuttamaan, mitä yritys tekee ja miten sen tekee.

Anna Salmen toive toteutui. Vastuu toi myös haastavia työtehtäviä. Aurinkomatkoilla sulautettiin kolme yritystä yhteen ja Stockmannilla piti viedä läpi rankkoja sopeuttamistoimia ja samalla luoda uutta.

Merkityksellisyys voittaa kaiken.

– On ollut kunnia olla mukana murrosvaiheissa ja käännekohdissa. Lopputulosta en ole voinut muuttaa, mutta vaikuttanut siihen, miten asioita hoidetaan.

Titteleitä tärkeämmäksi Salmi nostaa työkulttuurin. Postille siirtymistä hän ei ole katunut päivääkään.

– Merkityksellisyys voittaa kaiken. Minulle työ Postilla on ammatillinen lottovoitto lisänumeroilla, Salmi kiteyttää.

2004  Ebookersille. ”Matkailu meni ensimmäisenä sähköisiin kanaviin. Oli sattumaa, että sain olla mukana. Se oli minulle digitaalisen liiketoiminnan tulikaste ja korkeakoulu.”

2011  Aurinkomatkoille. Käynnisti siirtymän digijohtajaidentiteetistä yleisjohtajaksi. ”Löysin tapani johtaa muutosta ihmisten kautta ja heidän kanssaan.”

2015/2019  Kaksi vanhempainvapaata ja neljä lasta. ”Olen saanut nauttia urallani puolisoni kannustuksesta ja perheeni tuesta.”

2017  Ensimmäinen hallituspaikka Realia Group Oy:n hallituksessa.

2021  Postille. ”Posti on globaalisti alansa edelläkävijä vastuullisuustyössä ja tällä tiellä olemme sitoutuneita jatkamaan.”

Teksti: Hanna Velling
Kuva: Vesa Kippola

Artikkeli on julkaistu 2.3.2023 MRKTNG 1-2023 -lehdessä.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 × 3 =