Balmuir kurkottaa tähtiin

Heidi Jaara, Balmuir

Alusta alkaen kansainvälinen

Aviomiehen ja muun perheen kannustamana Heidi Jaara perusti kymmenkunta vuotta sitten oman, muotiin ja sisustamiseen erikoistuneen yrityksen Balmuirin. Brändistä ja koko yrityksestä haluttiin alusta alkaen tehdä kansainvälinen com-päätteistä verkko-osoitetta myöten.

– Kaksi vuotta myöhemmin olimme jo mukana Pariisin muotiviikoilla. Sanon ”me”, vaikka olin firman ainoa työntekijä, Heidi Jaara nauraa.

Messut ovat Balmuirin keskeisin markkinoinnin väline. Tai ovat olleet ainakin tähän asti, kun myynti on kohdistunut tavaratalojen ja alan liikkeiden sisäänostajille. Vähittäiskauppa on Heidi ja Juha Jaaralle kokonaan uusi aluevaltaus.

Se tarkoittaa samalla suoraa kuluttajakauppaa, joka vaatii opettelua.

– Meidän arvomme ovat kaikki kaikessa eli laatu, luotettavuus, joustavuus ja aitous. Se koskee niin materiaaleja, alihankkijavalintoja, rekrytointeja kuin jälleenmyyjävalintojakin, Jaara luettelee.

–Mikään ei ole niin haastavaa kuin oikeiden ihmisten löytäminen. Kaikki on kiinni tiimeistä ja tiimihengestä.

 

Teksti: Marja-Liisa Kinturi
Lue koko artikkeli MAINOSTAJA-lehdestä

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 × 3 =