EACA:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu visonäärinen Charley Stoney

Nykyinen toimitusjohtaja Tamara Daltruff siirtyy uusiin ammatillisiin haasteisiin, Stoneylta odotetaan muutosvoimaa nopeasti kehittyvässä maailmassa.

Europan viestintätoimistojen liitto EACA on tiedottanut Charley Stoneyn nimityksestä uudeksi toimitusjohtajakseen 1. helmikuuta 2025 alkaen.

Tällä hetkellä Stoney toimii Irlannin mainosalan toimijoiden instituutin (IAPI) toimitusjohtajana sekä EACA:n kansallisten liittojen neuvoston puheenjohtajana. Stoneyn kerrotaan tuoneen merkittävää lisäarvoa Euroopan mainosalan kehittämiseen luomalla yhteyksiä eri toimijoiden välille ja vaikuttamalla alan strategiseen suuntaan. Hän on ajanut alan innovaatioita ja tasa-arvoisuutta sekä toteuttanut merkittäviä aloitteita luovien alojen kehittämiseksi Irlannissa. 

”Yli kolmen vuosikymmenen kokemus antaa Stoneylle erinomaiset lähtökohdat ohjata EACA:n tavoitteita kestävässä kehityksessä, monimuotoisuudessa, osaamisen kehittämisessä ja alan vaikuttavuuden edistämisessä”, tiedotteessa kerrotaan.

”On suuri kunnia tulla valituksi EACA uudeksi toimitusjohtajaksi”, Charley Stoney sanoo. 

”IAPI:n johdossa viettämäni aika on ollut todella antoisaa. Olen kiitollinen yhteistyöstä ja saamastani tuesta. Odotan innolla, että pääsen tuomaan samaa energiaa EACA:an ja viemään eteenpäin aloitteita, jotka nostavat alaamme Euroopan tasolla. Viimeiset kaksi vuotta EACA:n kansallisten liittojen neuvoston puheenjohtajana ovat osoittaneet, miten suuri potentiaali piilee siinä, että yhdistämme äänemme koko Euroopassa. Nyt voin omistautua täysin sen potentiaalin hyödyntämiseen.”

Nimityksen takana

Nykyinen toimitusjohtaja Tamara Daltroff siirtyy uusiin haasteisiin kuuden vuoden jälkeen.

”Johtotehtävän ottaminen vuonna 2018 oli sekä etuoikeus että suuri vastuu, jonka otin sydämelläni vastaan. Rakensimme taloudellisen vakauden, rohkean uuden identiteetin ja toivotimme tervetulleiksi uusia jäseniä luoden samalla järjestöä, joka kuvastaa alamme elinvoimaista tulevaisuutta”, Daltroff kertoo.

”Merkittävien aloitteiden avulla olemme luoneet vahvan pohjan kasvulle ja yhteistyölle”, hän sanoo ja mainitsee VoxComm-allianssin, Best Practice Awards -palkinnon ja Ad Net Zero Europe Hubin.

EACA:n puheenjohtaja Christian de la Villehuchet kertoo tunteneensa Stoneyn yli kolmen vuoden ajan, hän ilmaisee tukensa valinnalle.

”Hänen johtajuutensa ja kykynsä tarttua strategisesti tärkeisiin kysymyksiin ovat tehneet vaikutuksen alusta lähtien. Toimialamme on nopeassa muutoksessa ja kohtaa paineita monelta taholta. Charleyn kokemus alan johtamisesta sekä järjestötyöstä tekevät hänestä EACA:n tulevaisuuden keskeisen voiman.”

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Paula Harmaala on Marketing Finland Median ja MRKTNG-lehden päätoimittaja.

+358 50 3607 500
paula@marketingfinland.fi

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Päätoimittaja

Markkinointiuutiset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen + 15 =